Ensimmäisessä unessa olin erään ihmisen kanssa autolla menossa johonkin kauas. Tiellä oli kauhea ruuhka molempiin suuntiin ja kaikkien autojen perässä oli asuntovaunut. Yhtäkkiä tie kapeni niin kapeaksi, että kuskin piti tehdä äkkijarrutus, ettei vastaantulevien kanssa tullut kolaria. Tielle ei mahtunut enää kahta autoa rinnakkain. Ilmeisesti jouduimme pysähtymään, emme jatkaneet matkaa ja uni katkesi.
Toisessa osassa olin yksin jossakin hiekkaisessa maastossa kulkemassa. Eteen tuli valtava rotko, ja mietin kauhuissani ettei yli pääse mitenkään. Lähestyin rotkoa pitkän aikaa varovasti ja ihan rotkon reunan alapuolelta lähtikin oikein ohut lauta tai puu, jonka päällä pääsin kulkemaan ihan varovasti kauhean rotkon ylitse. Uni katkesi.
Kolmannessa osassa olin jossakin julkisessa tilassa, jossa oli paljon väkeä. Istuin autokuskin kanssa jossakin jakkaroilla ja yhtäkkiä hän sanoi, että nyt lähdetään. Sitten lähdimme, en tiedä että miksi ja minne.
Mikä selitys

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siis outoa mut näin saman tyyppisen unen kun toi sun eka osa, ilman ruuhkaa tosin & perävaunuja.. :o