Mitäpä olet mieltä

tilanteesta, että olet tuttavasi kanssa sopinut kyläilyajankohdan, ja kun odottelet tätä tuttavaa perheineen käymään, hän soittaa noin 10 minsaa siitä, kun olisi pitänyt saapua, etteivät voikaan tulla, kun heille tuli yllätysvieraita, ja eivät ilkiä heille sanoa, että olivat sopineet muuta menoa?

Ilkeävät kyllä perua aikaisemmin sovitun jutun!? Onkohan sitten nuo yllätysvieraat tärkeämpiä heille? Eivätkö arvosta sovitun kaverin aikaa? Olisihan heilläkin voinut olla muuta, mutta ovat pitäneet sovitusta kiinni.

En tiedä onko tälläinen kovin yleistä, mutta tuntuu, että täällä Ylä-Savon alueella on. Ja toinen pahapuoli tuo yllätysvierailu.. Mukavamnpaa olisi, kun voisi sopia vierailut, joskus kun vain haluaisi löhötä sotkusessakin kodissa, eikä ollenkaan kaipaa vieraita!
1649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo on hyvä tekosyy täälläpäin. Soittaa ja sanoa että tuli vieraita eikä voi tulla. Joku menee vikaan, tulee riitaa lähtiessä, tai toinen ei ole ollutkaan halukas lähtemään alunpitäenkään edes ollu tietoinen vierailusta ja sen sopimisesta. Voi olla että toinen on niin kännissä ettei siksi voi lähteä tai ei ole saapunut edes kotia baarista oikeaan aikaan. Syitä on monia. Harvemmin yllätysvieraat sen sotkee, sillä heidänhän olisi pitänyt siihen aikaan jo olla vieraisilla. Kyllä yllätysvieraat näkevät että toiset on lähdössä ja siirtyvät oven ulkopuolelle aika liukkaasti. Tuo on vain helpoin tapa olla loukkaamatta toista tai puhdistaa tuolla tyylillä omat ristiriidat kotona. Tuon olen täällä savossa oppinut ja siihen on vain sopeuduttava, täällä ei kerrota että mies ei ole tullut baarista kotiin ja emme voi tulla, vaikka se minusta olisi parempi kuin suoranainen valehtelu. Kyllä sinäkin opit kunhan täällä asut riittävän kauan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyläilijä kirjoitti:

tilanteesta, että olet tuttavasi kanssa sopinut kyläilyajankohdan, ja kun odottelet tätä tuttavaa perheineen käymään, hän soittaa noin 10 minsaa siitä, kun olisi pitänyt saapua, etteivät voikaan tulla, kun heille tuli yllätysvieraita, ja eivät ilkiä heille sanoa, että olivat sopineet muuta menoa?

Ilkeävät kyllä perua aikaisemmin sovitun jutun!? Onkohan sitten nuo yllätysvieraat tärkeämpiä heille? Eivätkö arvosta sovitun kaverin aikaa? Olisihan heilläkin voinut olla muuta, mutta ovat pitäneet sovitusta kiinni.

En tiedä onko tälläinen kovin yleistä, mutta tuntuu, että täällä Ylä-Savon alueella on. Ja toinen pahapuoli tuo yllätysvierailu.. Mukavamnpaa olisi, kun voisi sopia vierailut, joskus kun vain haluaisi löhötä sotkusessakin kodissa, eikä ollenkaan kaipaa vieraita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu