Olen 28v nainen ja ollut 17 vuotiaasta saakka masentunut, ainakin niin että sen itse tiedostin.
Useilla lääkäreillä olen käynyt ja syönyt lukemattomia eri masennuslääkkeitä, alkoholi on kuitenkin ainut lääke joka on tehonnut ainakin edes sen yhden illan ajaksi.
Koulujakaan en ole jaksanut käydä, olen vain yrittänyt sinnitellä nyrkkipajoissa, mutta työelämän raaistuminen on ollut minulle vaikea pala ja olen joutunut välillä olemaan sairaslomilla.
Ytsävät ovat kaikki kääntäneet selkänsä, vaikka yritin parhaani mukaan olla kaatamatta masennustani heidän niskaansa.
Kuitenkin pelkkä tietoisuus siitä että on masentunut, tuntuu häätävän kaikki ihmiset ympäriltä.
Yhden kerran olen yrittänyt parisuhdetta, muttei siitäkään mitään tullut, kun itsetuntoni on nollissa. Pidän itseäni täysnollana, olen ruma ja tyhmäe enkä osaa mitään, en ole kenellekään hyväksi. Miksi kukaan haluaisi tuntea minut?
En yhtään ihmettele että kaikki ovat minut hylänneet.
Vuosi sitten yritin itsemurhaa.
Seuraavalla kerralla aion onnistua.
Useilla lääkäreillä olen käynyt ja syönyt lukemattomia eri masennuslääkkeitä, alkoholi on kuitenkin ainut lääke joka on tehonnut ainakin edes sen yhden illan ajaksi.
Koulujakaan en ole jaksanut käydä, olen vain yrittänyt sinnitellä nyrkkipajoissa, mutta työelämän raaistuminen on ollut minulle vaikea pala ja olen joutunut välillä olemaan sairaslomilla.
Ytsävät ovat kaikki kääntäneet selkänsä, vaikka yritin parhaani mukaan olla kaatamatta masennustani heidän niskaansa.
Kuitenkin pelkkä tietoisuus siitä että on masentunut, tuntuu häätävän kaikki ihmiset ympäriltä.
Yhden kerran olen yrittänyt parisuhdetta, muttei siitäkään mitään tullut, kun itsetuntoni on nollissa. Pidän itseäni täysnollana, olen ruma ja tyhmäe enkä osaa mitään, en ole kenellekään hyväksi. Miksi kukaan haluaisi tuntea minut?
En yhtään ihmettele että kaikki ovat minut hylänneet.
Vuosi sitten yritin itsemurhaa.
Seuraavalla kerralla aion onnistua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
suosittelen, että haet kunnolla apua, jos lääkkeistä ei ole apua niin onhan niitä muitakin vaihtoehtoja ja lupaat olla tekemättä itsellesi mitään. Itsemurha ei ole ratkaisu ongelmiin vaikka siltä tuntuisi. Niin sinun kuin muidenkin elämä on arvokas ja kiinnostava, joten tiedän ettet voi itsellesi mitään kun haukut itseäsi, mutta se ei ole totta mitä sanot. Päivä kerrallaan.
täältä löydät varmasti paljoan tietoa:
http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=hoi50023
Ja missähän mielessä itsemurha ei muka ole ratkaisu ongelmiin!?
Ei hitsi, yhteiskunnan pitäisi sitten varmaan alkaa varoiksi pystyttää hautausmaiden ja muistolehtojen kupeeseen psykiatrian poliklinikoita, jos kerran kuolemakaan ei vapatua ihmistä murheista. Nyt äkkiä psykologiharjoittelijoita sinne hautakivien juurelle nyökyttelemään ja lääkäritätejä määrämään ilopilleriä, kun masentuneet vainajaparat rypevät "jälki-iän" kriiseissään!!!
Masennus on kovin monisyinen asia ja usein invalidisoivaa jo lievänäkin. Vaikeaa on myös se, että oma ajattelu vääristyy aina masennuksen seurauksena ..on vaikea enää muistaa millainen on ja mikä on totta. Masennus on vaikuttanut sinunkin tapaan kokea itsesi ..se on vääristänyt todellisuutta ja se on tärkeä muistaa.
Toivottavasti voit tällä hetkellä paremmin.
Voimia paljon sulle!
"alkoholi on kuitenkin ainut lääke joka on tehonnut ainakin edes sen yhden illan ajaksi."
Onko alkoholi jo ongelma? Viina ei edes kohtuukäytössä ole kovin järjevää masentuneille.
Onko kukaan ehdottanut psykoterapiaa?
Kannattaisi hakeutua työvoimatoimiston kuntoutusosastolle, niin voi päästä ammatiliseen kuntoutukseen.
Oon miettiny millainen ero on masentua vasta aikuisiällä kuin jo nuoruudessa.... Ite masennuin vakavasti jo yläasteella ja sitä kesti 15v. En sano, että kaikki muut, mutta monet muut ihmiset ovat silloin niinä vuosina kun olin itse ihan rikki, niin rakentaneet jonkinlaisen pohjan tulevaisuudelle. Väitän, että kyllä sillä on eroa masentuuko miten varhain. Hyvin erilaisen elämän olen elänyt verrattuna tuttaviini. He eivät todellakaan tunnu ymmärtävän minua......... :(
Noh, nyt tässä rämmitään tässä itsesäälissä, mutta en usko, että ikinä tulen löytämään miestä joka ymmärtäisi, etten mitenkään voi olla samalla viivalla niiden naisten kanssa, jotka ovat pystyneet käymään koulunsa loppuun, työllistymään ja saaneet kasattua hyvän ystäväverkoston. He eivät ole eläneet monta vuotta yksin. Aion kyllä nyt palata takaisin koulunpenkille ja hankki uuden ammatin, mutta helppoa se ei ole kun toiset vain arvostelevat. Monet kerrat olen kuullut, kun mies kehuu vaikka exäänsä tai jotain toista naista, että sillä on oma yritys, harrastaa sitä ja tuota jne. Mitä siinä voit sanoa? Ai, että no minulla on toisenlaista elämän kokemusta.......
Kaikkea hyvää sulle ap, toivottavasti löydät vielä jonakin päivänä onnen eikä tarvitsisi tehdä itsaria.
"Masennus on kovin monisyinen asia ja usein invalidisoivaa jo lievänäkin. Vaikeaa on myös se, että oma ajattelu vääristyy aina masennuksen seurauksena ..on vaikea enää muistaa millainen on ja mikä on totta. Masennus on vaikuttanut sinunkin tapaan kokea itsesi ..se on vääristänyt todellisuutta ja se on tärkeä muistaa."
---
Tuo on hyvin sanottu.
Tässä parhaillaan mietin, onko masennus mennyt taas pahemmaksi, vai onko jotain ulkoisia stressitekijöitä mikä tuo pahaa oloa. Huomaakohan tuota itse, kun ajattelutapa vääristyy? Tuli vain mieleen. Vaikeimpina aikoina, muistan miten ajatukset kiersivät jonkinlaista negatiivista kehää/ympyrää? Vielä ei siltä vaikuta. Ahdistus ja pelot ovat jo läsnä.
Apua olen hakenut jo. Ärsyttävää tämä silti on huomata, että iloiset hetket ovat jälleen vähissä. Kovin syvälle masiksen syövereihin en haluaisi mennä enää. Taistelu tätä sairautta vastaan saa jatkua.
Aivan kuin tämä ei olisi minun kirjoittamaa tekstiä. Helvetti. On tämä paska tauti koko masennus.
Voisit myydä itseäsi, se on helppoa rahaa.
Krooninen masennus 5 muuta diagnoosia psyykkisiä & fyysisiä 38 vuotta. Elossa.