Onnellinen mies

rakastan aina

Olen niin onnellinen.

Tapasin vaimoni viisi vuotta sitten keväällä, kun olin ystäväporukalla lomalla Kreikassa (olin silloin 22). Samassa hotellissa asui samanikäisiä nuoria myöskin suomalaisia. Heidän joukostaan erottui eräs kaunis nainen, nimeltä Jonna. Tulimme Jonnan kanssa erittäin hyvin juttuun ja aloimme viettämään enemmän aikaa yhdessä. Ihastuin häneen.

Loma loppui, mutta vaihdoimme kaikki mahdolliset yhteystiedot. Jatkoimme yhteydenpitoa Suomessa. Jonna asui noin reilun tunnin ajomatkan päässä minusta.

Lopulta aloimme seurustelemaan samana kesänä. Siitä päivästä lähtien olen ollut maailman onnellisin mies.

Muutimme yhteen alle vuoden seurustelun jälkeen. Jonna halusin pois pieneltä paikkakunnalta ja niimpä muutimme minun luokse Helsinkiin.

Menimme naimisiin kesällä 04 ja ensimmäinen lapsemme syntyi toukokuussa 05. Hän on maailman kaunein tytär ja vaimoni on maailman kaunein nainen. Olen niin onnellinen, kun minulla on heidät. Elämästäni ei puutu mitään, ei yhtikäs mitään.

Kun tulen töistä väsyneenä kotiin ja näen kauniin vaimoni, kun tyttäremme katsoo isoilla silmillään ja hymyilee - pakahdun onnesta.

Olen edelleen se sama rakastunut mies kuin silloin viisi vuotta sitten, kun tapasimme. Rakastan joka päivä enemmän ja enemmän.....

2

700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kertakaikkiaan

      Todella ihana kuulla tuollaista kun nykyaikana on niin paljon pahaa.. Toivon teille onnea jatkoonkin.

    • ilmeisesti...

      ... taas se nainen? Jotenkin "näen" tämänkin tekstin taakse...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      186
      13767
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4960
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      156
      3734
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2873
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1811
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      373
      1714
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe