tk-psykologin

Hei. Onko joku teistä odottajista tai synnyttäneistä käyttänyt terveyskeskuksen psykologon palveluita? Oliko teistä niille apua? Itse odotan toista lastamme, nyt rv 21 5, esikoinen täyttää viikon päästä vuoden. Apeuden, itkuisuuden ym. oireiden takia menossa ensi viikolla katsastamaan paikallisen "psykon".
4373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mie olen käynyt, mutta en silloin ollut raskaana.minulle siitä oli hyvin paljon hyötyä.ymmärrän itseäni paljon paremmin jne.ennakkoluulottomasti vaan.oma suhtautuminenkin vaikuttaa siihen onko siitä hyötyä.tsemppiä ja hyvä kun olet menossa sinne!

Äänestä

Itse olen myös käynyt psykologilla tässä jo jonkin aikaa. Olo on helpottunut huomattavasti siitä mitä oli. Kävin kyllä itse erisyystä kuin sinä mutta silti apu on ollut valtava. Toivottavasti saat apua sieltä...

Äänestä

mutta ajan olin jo varannut alkuraskauden masennuksen vuoksi. siinä puolen välin tietämillä olo muuttuikin ihan itsestään viikon sisällä. yths:n psykologilla olen aiemmin käynyt terapiassa ja uskon, että siitä on ollut hyötyä. olet rohkea, kun haet apua oloosi etkä ajattele, että on pakko selvitä yksin.

Äänestä
  • mitenkään erityisen rohkea, olen vain lopen uupunut ja haluan "parantua" ennen kuin romahdan täydellisesti. Jos kukaan tietää mitään kotikonsteja tai osaa auttaa tässä asiassa, olisin kovasti kiitollinen. Raskaus on nyt vaiheessa 21 6.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palvelut kirjoitti:

Hei. Onko joku teistä odottajista tai synnyttäneistä käyttänyt terveyskeskuksen psykologon palveluita? Oliko teistä niille apua? Itse odotan toista lastamme, nyt rv 21 5, esikoinen täyttää viikon päästä vuoden. Apeuden, itkuisuuden ym. oireiden takia menossa ensi viikolla katsastamaan paikallisen "psykon".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu