Onko koulun terkkarilla oikeus kertoa vanhemmille syömishäiriöstä? Toisaalta tuntuu, että haluan puhua jollekin aikuiselle, mutten halua että hän kertoo vanhemmille. Täytyisi saada tietää, onko hänellä vaitiolovelvollisuus. Elämäni pahin virhe olisi mennä hölöttämään ja hän kertoisi kaiken vanhemmille! Olen 17.
terkkarista
tyttö
6613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen aika varma, että terveyden hoitajalla on vaitiolovelvollisuus, niin kuin kaikilla muillakin hoitoalan työntekijöillä. Riippuu tietenkin asian vakavuudesta. Mutta oletko miettinyt sairauttasi? olisi varmasti parempi että vanhempasi tietäisivät ongelmastasi, ja tukisivat ja auttaisivat. mikä sinut laittaa ahmimaan ja sitten oksentamaan?? et varmasti ole ylipainoinen, ja jos olisitkin, niin mitä auttaa oksentaminen???? olisi erittäin mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi!!
Terkkarilla ON vaitiolovelvollisuus ja sen saa rikkoa vain jos kyseessä on lastensuojelullinen asia vai oliko peräti lastensuojelurikos TAI jos on epäilyä että hankit itsesi tai jonkun toisen hengiltä. Siis esimerkiksi itsemurhasta on kyse, ei bulimiasta.
KERRO!! PUHU! Ja lisää vielä, että tosiaan halua vanhempiesi tietävän asiasta ainakaan vielä. Voithan kysyä ennen keskustelunne alkua vielä varmuuden vuoksi, että mitkä ovat sellaisia asioita joiden kohdalla hänen on pakko rikkoa vaitiolovelvollisuutensa.
Täytyy kai kerätä rohkeutta, jos uskaltaisin mennä puhumaan.. toisaalta kuitenkin tuntuu, että parempi jos ei kukaan tiedä. Kamalan vaikeaa :S
puhua terkkarille! Se tekee hyvää, vaikka aluksi olisikin niin vaikea saada sanoja ulos suustaan. Voi olla vaikea sanoa sitä ääneen, mutta kun saat sen sanotuksi niin sitten se on jo helpompaa. Ainakaan mitään et menetä jos terkkarillesi puhut!
Eli puhu ihmeessä!
kannattaa vaan mennä juttelemaan jos et ole viel puhunu kenellekään. Itse olen piilotellut omia syömisongelmia vanhemmilta noin 3 vuotta ja on kyl aika raskasta välillä. kouluterveydenhoitajan kans on sovittu painoraja minkä ali ei saa mennä, tai muuten ilmoitetaan. onnea ja koita jaksaa! :)
kyllä se mulla kertoi, vaikka kielsin. semmosia ne on.