Miten terapeutin tulisi suhtautua, jos potilas yrittää akateemiseksi korkeapalkkaiseksi opintojen ollessa puolivälissä, tietää yhteiskunnan kapitalistiseksi ja ei suostu peruspalkkatyöhön lukiopohjalta?
Oma terapeuttini suositteli, että masentuneilla itsemurhat ovat luontainen keino puhdistaa syöpää pois yhteiskunnasta. Tämä terapeutti on Kelan hyväksymä ja sen erikoistittelin omaava virallinen psykologi. Hän toisti kantansa useaan kertaan.
Eniten häiritsi, että hän ei ikinä ottanut kantaa asioihini peläten koulukunnan luomaa kuvaa potilaan päästösvastuun ottamisen turmiollisuudesta. Keskustelu oli lähinnä jaa, niin, njoo. Usein hän vain katseli ulos ikkunasta ja uppoutui omiin asioihinsa kuten elokuvassa Onni - Happiness. Mutta kyllä hymy tuli aina kun oli palkkapäivä ja löin seteleitä käteen á 60 euroa tunti.
Hän erityisesti toivoi, että olisin jatkanut vielä kun Kela maksaa. Kuulemma mikään aika ei ole liian pitkä terapiassa.
Vanhempani tuhosivat lapsuuteni ja nyt olen yrittänyt koota aikuisuuttani, mutta raskasta se on. On olemassa käsityksiä, että ikinä vanhemmat ei voi tuhota lapsuutta ja että aina on vanhemmuus vaikeaa ja täynnä valintoja joista kaikki ovat oikeita. Halusin monesti 9-vuotiaana tapaa itseni, itkin tosi paljon nuoruudessani, myöhemmin tuli paniikkihäiriöt ja psykoosikin. Minulla ei ollut ikinä ystäviä, mutta äitiäni ei kiinnostanut. Hyvä lapsi on kiltti ja etenkin hiljaa, jne.
Martti Paloheimon kirjoittamassa kirjassa on elämäntarinani.
Mutta mitä mieltä olette tuosta terapeutin asenteesta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuvaamasi perusteella jäin miettimään, josko kyseinen psykologi olisi ollut uransa aikana työssä Lappeenrannan psyk.os A1:llä, sen verran tutulta tuo asenne kuullosti. Mitähän koulukuntaa kyseinen psykologi mahtaa edustaa, onkohan oppi haettu taas kerran itäblokin maista? Varmaa on vain se, ettei varsinkaan ylemmillä terveydenhuollon ammattilaisilla ole minkäänlaista todellista vastuuta työstään, tunaroida saa vaikka koko virka/työ uransa ilman pelkoa työnsä menettämisestä.
Kerroit, että olet elänyt kovan elämän, mutta silti jaksat kouluttautua jne. Hatunnoston arvoista...
Omasi vaikuttaa aivan surkealta. Parikin kertaa voi joutua vaihtamaan ennenkuin sopiva ja pätevä löytyy.