Kertokaahan kokemuksia ko. veneestä. edut/puutteet. Mitä muutoksia eri vuosimalleissa on tapahtunut? yms.
finssport 600c
vaihto?
2467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Varsinainen tilaihmehän tuo on kokoisekseen.
On ollut kahden kesän kokemus ko. veneestä ja hyvät muistot siitä jäi.Vene kulkee tosi hienosti niin plaanissa kuin myös hitaalla nopeudellakin.Omassa oli 75hv moottori.Onhan tietenkin tosi asia, että mikään varsinainen merivene se ei ole, mutta kun seuraa kelejä niin kyllä silläkin pärjää.Kahdelle siinä on just tilaa retkikäyttöä ajatellen.Vuosimalleissa tuskin on tapahtunut juurikaan muutoksia.Nähtäväksi jää miten tulee olemaan uusien mallien kanssa.On kuulemma muotit myyty Venäjälle johonkin Moskovan lähelle Ja rupeavat siellä leipomaan näitä pienempiä.Isommat Finnsportit tehtäisiin edellen Suomessa.
Olen haaveillut kyseisestä veneestä siitä asti, kun se 80-luvun puolivälissä esiteltiin. Olin itse tuolloin enintään vaahtosammuttimen kokoinen, mutta kuitenkin...
Viime syksynä pääsimme puolison kanssa Finnsport 600C:n omistajiksi vuosien haaveilun jälkeen. Käyttötunteja on tänä kesänä tullut koneelle n. 50 h ja vesillä ollaan oltu 25 päivänä. Käytännössä siis aina, kun vain ollaan ehditty.
Kokemukset ovat toistaiseksi pelkästään myönteisiä. Kahdelle hengelle ( kahdelle koiralle) vene riittää retkeily- ja yöpymiskäyttöön ihan mukavasti. Kattoluukulla ja ovella suljettava hytti tuo tavalliseen ht-veneeseen verrattuna paljon lisämukavuutta (makuasia, toiset ei tykkää). Tilaa tavaroille löytyy niin vuoteen alta kuin takapenkin altakin veneen koko huomioiden lähes rajattomasti. Mukavuutta lisää avotilaan sijoitettu kemiallinen WC (lisävaruste). Tosin pönttö haukkaa keittimen tilan, mutta keittimelle on löytynyt muita käyttöpaikkoja.
Veneemme on ensimmäisiä valmistuneita kuussatasia ja viime talvena teimme sen sisustukseen pientä remonttia. Lähinnä puupinnat hiottiin ja käsiteltiin uudestaan, tehtiin pöydästä laskettava malli (lisää makuutiloja), uusittiin verhot ja matot. Alkuperäiset seinä- ja patjaverhoilut ovat vielä kohtuullisessa kunnossa.
Koneena on 80-hevosvoimainen, joka jaksaa viedä venettä nätisti plaanissa raskaallakin kuormalla (4 henkeä ja viikonlopun tavarat ja 150 l polttoainetta). Liukuun nousu tosin vaatii kahden hengen oleskelua keulassa. Kevyemmällä kuormalla vene nousee kohtalaisen hyvin liukuun matkustajien istumapaikasta riippumatta. 100-hevosvoimaistakaan en silti pitäisi turhan isona koneena... Kovin paljon alle 80 hevosvoiman koneella en silti venettä ostaisi. Tuo edellisen kirjoittajan mainitsema 75-heppainen on käytännössä kuitenkin sama, kuin 80. Veneitä tosin näkee 60-hevosvoimaisillakin myllyillä. Olisi mielenkiintoista kuulla käyttäjien kokemuksia näillä koneilla.