voi että kun se

aivan sydän pysähtyy, kun se katsoo minuun, pala nousee kurkkuun. Hän vetää minua puoleensa kuin magneetti. Ajattelen jatkuvasti, miltä tuntuisi suudella häntä, haluan häntä niin kovasti, että n kestä enää sitä katsetta. Mutta joudun tyytymään katselemaan kaukaa ja haaveilemaan, olet jonkun toisen, mutta en usko hänen palvovan sinua kuin minä. Toivottavasti hän tuntee intohimon välillämme, koska tämä on jo kidutusta...taidan olla melkoisen ihastunut, voih!
132023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Voi miten samalla tavalla tunnen aivan hillitöntä vetoa sinuun. Aivan hengitys salpautui eilenkin kun katseemme kohtasivat. Toisaalta miten ihana onkaan tuntea näin syvästi. En olekaan vielä pystyyn kuollut.

Äänestä

jos sinä katselet häntä kaukaa ja haaveilet..
Sinä olet yksi niistä tuhansista jotka ovat toisen omaan ihastuneet.He eivät olisi yhdessä jos eivät haluaisi sitä..Sinulle toivon ihmistä vierellesi
jota sinun ei tarvitse jakaa ja joka on omistautunut vain sinulle..

Äänestä
  • on intohimoa, koska minäkin tunnen samoin, vaikka varattu olenkin. Ja juu, me haluamme olla yhdessä, mutta ei se intohimo sieltä minnekään katoa, toivottavasti edes jossain vaiheessa laantuu..

    Äänestä

  • Sitten kun vaivalla ja vängällä saatte ihmisen vierellenne,toivotaan oikein kovasti,ettei kohdallenne osu näitä röyhkeitä toisten omien metsästäjiä.
    Hei lunta sataa talvi tulee.Kaikki ulos nautiskelemaan valkoisesta ihmeestä.

    Äänestä

  • Ei mulla muuta kirjoitti:

    Sitten kun vaivalla ja vängällä saatte ihmisen vierellenne,toivotaan oikein kovasti,ettei kohdallenne osu näitä röyhkeitä toisten omien metsästäjiä.

    Haaveileminen ei vahingoita ketään eikä vie keneltäkään mitään pois. Intohimo on elämän suola ja syvästi tuntevat ihmiset. Liika realiteetti vie elämältä pohjan pois. Tuo eka viesti oli niin ihana, et toivon vaan sille ihmiselle et ne toiveet joskus toteutuu ja se intohimo löytää sen kohteen. Toivon tietysti et kukaan toinen ei tule sen takia onnettomaksi.

    Äänestä

  • haave kirjoitti:

    kokeilemalla kepillä jään kestävyyttä saa usein vastauksen suhteitten sisäisestä tilanteesta,monet ovat yhdessä tottumuksesta ja syystä kun parenpaakaan ei oo.testailulla onnen voi löytää kariutuneista suhteista jossa yritetään väkisin pitää kulisseja pystyssä.
    olkoonkin itsekkyyttä mutta minulle on oma onni lähimpänä omaa sydäntä.
    omitte ihmisiä.ihmisiä eivoi omistaa.

    Äänestä

  • kantti kestää kirjoitti:

    ..on. Harvinaisen paikkansapitävä mielipide. Mutta eri asia tietty on, miten uusi juttu onnistuu jos siihen hypätään suoraan edellisestä puimatta eroa lävitse.
    Ellei ilmassa ole sitä SUURTA RAKKAUTTA...
    Sehän kestää kaiken ;)

    Äänestä

  • kantti kestää kirjoitti:

    kokeilemalla kepillä jään kestävyyttä saa usein vastauksen suhteitten sisäisestä tilanteesta,monet ovat yhdessä tottumuksesta ja syystä kun parenpaakaan ei oo.testailulla onnen voi löytää kariutuneista suhteista jossa yritetään väkisin pitää kulisseja pystyssä.
    olkoonkin itsekkyyttä mutta minulle on oma onni lähimpänä omaa sydäntä.
    omitte ihmisiä.ihmisiä eivoi omistaa.

    Ihmiset ovat todellakin monesti vuositolkulla suhteessa, joka ei oikein anna mitään. Ei kukaan todellakaan omista ketään. Joten antakaa vaan tunteiden palaa. Joku voi tulla siitä tosi onnelliseksi. Miten onneton onkaan ihminen joka ei ikinä tunne intohimoa ja rakkautta.

    Äänestä

  • Ei mulla muuta kirjoitti:

    Sitten kun vaivalla ja vängällä saatte ihmisen vierellenne,toivotaan oikein kovasti,ettei kohdallenne osu näitä röyhkeitä toisten omien metsästäjiä.
    Hei lunta sataa talvi tulee.Kaikki ulos nautiskelemaan valkoisesta ihmeestä.

    "näitä röyhkeitä toisten omien metsästäjiä"-
    Emme puhu samasta asiasta. Vaan aidosta ihastumisesta toiseen kuin omaansa, jota tapahtuu myös aidoissa, hyvissäkin parisuhteissa ilman sen kummempia dramaattisia johtopäätöksiä oman suhteen laadusta. Se on vaan elämää, ei ihmisten tunteet "kytkeydy pois päältä", vaikka parisuhteessa ollaankin. Eri asia taas on, miten hyvältä ja pahalta se voi tuntuakaan samaan aikaan!

    Äänestä

  • lisää.. kirjoitti:

    Tarkkailkaas ympärille,joka puskassa on puskaluuraaja kytiksessä,ne iskee heti kun on sopiva tilanne.Kiiluvat silmät paljastaa ne,niillä on ruohotuppoja työnnetty lippalakkiin,yrittävät muka siten sulautua maastoon.Pimeet illat, eipäs viitti ulos mennä kun pelottaa ja heti alkaa kasikossa puhisemaan.Ei niitä aina näe mutta sen voi aina ainakin vaistota.Emmä mä ainakaan puskaluuraajaa kytiksellä halua kohdata.Elämässä on oltava muutakin kuin ainaista jännittävyyttä.

    Äänestä

  • dodiin kirjoitti:

    Ihmiset ovat todellakin monesti vuositolkulla suhteessa, joka ei oikein anna mitään. Ei kukaan todellakaan omista ketään. Joten antakaa vaan tunteiden palaa. Joku voi tulla siitä tosi onnelliseksi. Miten onneton onkaan ihminen joka ei ikinä tunne intohimoa ja rakkautta.

    niinkö? Ja kuis sitte siitä eteenpäin?

    Äänestä

  • jokuko? kirjoitti:

    niinkö? Ja kuis sitte siitä eteenpäin?

    Vähän mielikuvitusta,mielikuvitusta ihminen. Kyllä se siitä.

    Äänestä

  • kytiksessä kirjoitti:

    Tarkkailkaas ympärille,joka puskassa on puskaluuraaja kytiksessä,ne iskee heti kun on sopiva tilanne.Kiiluvat silmät paljastaa ne,niillä on ruohotuppoja työnnetty lippalakkiin,yrittävät muka siten sulautua maastoon.Pimeet illat, eipäs viitti ulos mennä kun pelottaa ja heti alkaa kasikossa puhisemaan.Ei niitä aina näe mutta sen voi aina ainakin vaistota.Emmä mä ainakaan puskaluuraajaa kytiksellä halua kohdata.Elämässä on oltava muutakin kuin ainaista jännittävyyttä.

    jännitys tai tylsyys siellä puskassa ainakaan luuraa;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on niin ihana.... kirjoitti:

aivan sydän pysähtyy, kun se katsoo minuun, pala nousee kurkkuun. Hän vetää minua puoleensa kuin magneetti. Ajattelen jatkuvasti, miltä tuntuisi suudella häntä, haluan häntä niin kovasti, että n kestä enää sitä katsetta. Mutta joudun tyytymään katselemaan kaukaa ja haaveilemaan, olet jonkun toisen, mutta en usko hänen palvovan sinua kuin minä. Toivottavasti hän tuntee intohimon välillämme, koska tämä on jo kidutusta...taidan olla melkoisen ihastunut, voih!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu