Toverit järjestäytykää

Kyllähän minä sen tiedän miksi amk-opiskelijat käyttävät terminologiaa väärin: häivyttääkseen tasoeroa ja korostaakseen itseään ja yleisesti aiheuttaakseen hämmennystä ja asioiden sekaantumista yhteiskunnassa, siitä on jo tullut myönnytyksiäkin amk:sta valmistuneilta, yrittävät vaivihkaa huijata suorittaneensa muka akateemisen tutkinnon ja niin pois päin, etenkin silloin kun amk-järjestelmä oli niin uusi, että oli helppoa vedättää.

Onneksi nykyään kaikki alkavat tietää amk:n ja yliopiston eron ja duaalimallin 3. asteella siten, että akateeminen on aina akateeminen ja amk antaa valmiudet alempiin tehtäviin alemmalla tasolla, kuten tarkoitus tietenkin onkin.

Se on yhteiskunnan rikkaus, että on eri luokat ja eritasoisia ihmisiä eri tehtävissä ja eri palkoilla ja eri asemissa, kaikkien ei tarvitse pyrkiä korkeimpaan asemaan, eivätkä kaikki sinne haluakaan, mikä on hyvä, koska kaikilla ei sinne edellytyksiäkään ole.

Osa ihmisistä on yliopistossa, ylioppilaita, dosentteja, lisensiaatteja, nämä asuvat keskimääräistä paremmin ja ajavat paremmilla autoilla jne. ja ovat reserviupseereita ja sodan aikanakin vastaavat vaativammista tehtävistä jne. se ulottuu siis kaikille yhteiskunnan alueille. Osa taas toimii hieman alemmalla tasolla tradenomeina, amk-opiskelijoina, asuvat hieman huonommin ja ajavat tyypillisesti keskiluokkaisilla autoilla (tyyliin Toyota Avensis, kun em. korkeammassa asemassa olevat ajelevat vaikkapa vastaavasti Audi A6:lla) ja saavat hieman heikompaa palkkaa ja ovat tyypillisesti aliupseereita reservissä, sitten on puhdas suoritusporras, joilla on kerrostaloasunto (kaupungissa asuessa)ilman erityistä luksusta kuten omaa saunaa ja ajelevat 5-10v. vanhalla Corollalla, ovat miehistön tehtävissä reservissä ja näitä on eniten ja siksipä saammekin aina suoralla kansanvaalilla demaripresidentin riippumatta kuka on ehdokkaana. Ei tämä niin vaikeaa ole ymmärtää, ja parasta olisi, että kaikki ymmärtäisivät asemansa.

Ja nyt kun joku amk:sta valmistuva uhoaa, että aikoo myös hankkia ylemmän keskiluokan ajopelin, niin siihen jo etukäteen voin vastata, että toki poikkeuksia mahtuu joukkoon, ylläoleva kuvasikin tilannetta keskimäärin. Autotkin jaetaan luokkiin (esim. edustusautoluokka, ylempi keskiluokka, alempi keskiluokka, pienet autot) niin miksi sitten ei ihmisiä? Toki saa aina yrittää rikkoa luokkia ja pyrkiä enempään, mutta edelleen tilastollisesti edellä kuvatusti ja odotusarvo on näin.

Nyt kaikki joukolla hypettämään hyvän asian puolesta. Otetaan takaisin se mitä meiltä riistetty!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
141540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ei voi muuta kun nauraa!hahhaa!=)

Äänestä
  • Yhdessä voimme parantaa Suomen sitä kalvavasta syövästä nimeltään AMK.

    Äänestä

Hyvä, hyvä! Ehdottaisin lisäksi, että lääkäriksi aikoville ja lähtökohtaisestikin parempiin luokkiin (?) kuuluville ihmisille turvattaisiin asianmukainen koulutus sekä sosiokulttuurisesti sovelias ilmapiiri jo peruskoulussa. Tällöin kaikki työläis-henkiset vasurikakarat saisivat haista omissa mehuissaan ja oikeamielinen älymystö tukisi toinen toisiaan ideologisesti puhtaassa ilmapiirissä. Oppilasaineksen valinta tapahtuisi luonnollisesti kunkin oppilaan sukuhistorian mukaan siten, että mikäli vääräoppisia esivanhempia -> vasuri-kouluun ja jos perhehistoriassa vain oikeistolaisia&akateemisen taustan omaavia -> Kunnon Kansalaisten kouluun. Luonnollisesti kävisi tietysti niin, että vain Kunnon Kansalaiset saisivat hakeutua yliopistoon ja pariutua keskenään. Mielellään kuitenkin niin, että humanisti luonnontieteilijän kanssa ja nainen miehen. Tietysti. Homous, tummaihoisuus ja muu sen kaltainen viallisuus on este parinmuodostukselle. Ehdottaisin vielä, että kansakuntana sanoutuisimme irti kaikista siteistä yhteiseurooppalaisesta valuutasta ja puollustusjärjestelmästä lähtien. Kun menestyksemme olisi turvattu näin toimivalla inhimillistä pääomaa tuottavalla ja uusintavalla koneistolla, voisimme levittää tätä ilosanomaa myös muille kulttuuripiireille. Mikäli eivät uskoisi, julistaisimme sodan. Nouskaa taistoon lääkärioppilaat, ennen kuin on liian myöhäsitä ja Suomalainen Mies murretaan lopullisesti globalisaation, feminismin ja muiden väärien oppien alle!

Äänestä
  • Mahtavaa, että meitä samanhenkisiä tuntuu jostain sikiävän. Esitit kirjoituksessasi niin mahtavia ideoita, että aloin lukiessani kyynelehtiä.
    Liityin juuri Saulin tukijoukkoihin ja ainoana tavoitteenani onkin nyt lopettaa Äiti Aurinkoisen valtakausi. Tuon punikin/Stasirotan aika on todellakin ohi.

    Äänestä

Pari pointtia:

1) AMK:ssa on luennoilla lasnaolopakko, eli kyse on lahinna paivakodista.

2) Mun tuttava dosentti (on myos vaitellyt tohtori) ajaa Ladalla koska on ollut tyottomana 4 vuotta.

3) AMK:laiset saavat helpommin toita koska markkinoilla tarvitaan halpaa tyovoimaa

4) Koko elaman ajalle laskettuna AMK:lainen tienaa edemman koska paperitehtaassa on enemman ylitoita ja pakollisilta luennoilta on helppo siirtya tyoelamaan ylitoihin.

Äänestä
  • Ottamatta kantaa edelliseen viestiin mieleeni tuli kun luin viestin aloittajan pari muuta "puheenvuoroa" että pitäisköhän minun porvarina kuitenkin turvata tulevaisuuteni siirtymällä Vanhasen tai jopa Halosen tukijoukkoihin. Mikään ei tuhoisampaa yhteiskunnan tulevaisuudelle kuin liian suuret tuloerot.

    Äänestä

  • Kaikki muut jokseenkin totta, mutta kohta 1 ei pidä laisinkaan paikkaansa.

    Äänestä

No joo... Seuraavalle kerralle vinkiksi: provo toimii paremmin, jos sen osaa rakentaa älykkäämmin ja ei niin ilmiselväksi. Mutta on sulla vähän potentiaalia, kyllä tolla ekalta kierrokselta jatkoon pääsee - nippa nappa.

Äänestä
  • Lupaan tehdä kotiläksyni, joten tulevaisuudessa palstalle luvassa laadukkaampaa provoilua.

    -Summum Bonum-

    Äänestä

  • Lääkärioppilas kirjoitti:

    Lupaan tehdä kotiläksyni, joten tulevaisuudessa palstalle luvassa laadukkaampaa provoilua.

    -Summum Bonum-

    Voisit vaikka esiintyä "lääkärin" siaan amiksen käyneenä "putkimiehenä," joka voisi sitten ilkkua korkeakouluopiskelijota turhan pänttäämisestä ja siitä kuinka isot tulot sinulla on.

    Äänestä

  • lääkärioppilaalle kirjoitti:

    Voisit vaikka esiintyä "lääkärin" siaan amiksen käyneenä "putkimiehenä," joka voisi sitten ilkkua korkeakouluopiskelijota turhan pänttäämisestä ja siitä kuinka isot tulot sinulla on.

    Onko putkimiehillä suuret tulot?

    Äänestä

  • Lääkärioppilas kirjoitti:

    Onko putkimiehillä suuret tulot?

    vihdoin ja viimein löytänyt oman palstasi, onnittelut!

    Äänestä

  • Lääkärioppilas kirjoitti:

    Onko putkimiehillä suuret tulot?

    Putkarin tulot riippuvat täysin siitä, paljonko hän ottaa urkoita vastaa, kuinka nopeasti hän pystyy ne tekemään ja paljonko hänellä on renkejä niitä tekemässä. 50k:ta vuositulot tuskin ovat, mutta hän on työelämässä jo 18 vuotiaana ja tienaa kunnon tuloja koko sen ajan kun keskiverto lääkärioppilas pari vuotta ensin pyrkii lääkikseen ja jonka jälkeen tulee vielä 8-10 vuotta opiskeluja. Tässä vaiheessa putkarilla on jo melkoinen taloudellinen etumatka, jonka saavuttamiseen lääkärillä meneekin vuosikymmen tai pari, eteenkin jos on maksettava opintolainoja takaisin. Sanoohan se vanhakansakin "Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä" (mutta kumpi olikaan kumpi?).

    Äänestä

Sinä vaan et ole nähnyt tätä maailmaan riittävän monesta kulmasta nähdäksesi, että todellisia ammattimiehiä koulutetuista- olivat ne sitten lääkäreitä tai lääkintävahtimestareita - on alle 10 prosenttia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lääkärioppilas kirjoitti:

Kyllähän minä sen tiedän miksi amk-opiskelijat käyttävät terminologiaa väärin: häivyttääkseen tasoeroa ja korostaakseen itseään ja yleisesti aiheuttaakseen hämmennystä ja asioiden sekaantumista yhteiskunnassa, siitä on jo tullut myönnytyksiäkin amk:sta valmistuneilta, yrittävät vaivihkaa huijata suorittaneensa muka akateemisen tutkinnon ja niin pois päin, etenkin silloin kun amk-järjestelmä oli niin uusi, että oli helppoa vedättää.

Onneksi nykyään kaikki alkavat tietää amk:n ja yliopiston eron ja duaalimallin 3. asteella siten, että akateeminen on aina akateeminen ja amk antaa valmiudet alempiin tehtäviin alemmalla tasolla, kuten tarkoitus tietenkin onkin.

Se on yhteiskunnan rikkaus, että on eri luokat ja eritasoisia ihmisiä eri tehtävissä ja eri palkoilla ja eri asemissa, kaikkien ei tarvitse pyrkiä korkeimpaan asemaan, eivätkä kaikki sinne haluakaan, mikä on hyvä, koska kaikilla ei sinne edellytyksiäkään ole.

Osa ihmisistä on yliopistossa, ylioppilaita, dosentteja, lisensiaatteja, nämä asuvat keskimääräistä paremmin ja ajavat paremmilla autoilla jne. ja ovat reserviupseereita ja sodan aikanakin vastaavat vaativammista tehtävistä jne. se ulottuu siis kaikille yhteiskunnan alueille. Osa taas toimii hieman alemmalla tasolla tradenomeina, amk-opiskelijoina, asuvat hieman huonommin ja ajavat tyypillisesti keskiluokkaisilla autoilla (tyyliin Toyota Avensis, kun em. korkeammassa asemassa olevat ajelevat vaikkapa vastaavasti Audi A6:lla) ja saavat hieman heikompaa palkkaa ja ovat tyypillisesti aliupseereita reservissä, sitten on puhdas suoritusporras, joilla on kerrostaloasunto (kaupungissa asuessa)ilman erityistä luksusta kuten omaa saunaa ja ajelevat 5-10v. vanhalla Corollalla, ovat miehistön tehtävissä reservissä ja näitä on eniten ja siksipä saammekin aina suoralla kansanvaalilla demaripresidentin riippumatta kuka on ehdokkaana. Ei tämä niin vaikeaa ole ymmärtää, ja parasta olisi, että kaikki ymmärtäisivät asemansa.

Ja nyt kun joku amk:sta valmistuva uhoaa, että aikoo myös hankkia ylemmän keskiluokan ajopelin, niin siihen jo etukäteen voin vastata, että toki poikkeuksia mahtuu joukkoon, ylläoleva kuvasikin tilannetta keskimäärin. Autotkin jaetaan luokkiin (esim. edustusautoluokka, ylempi keskiluokka, alempi keskiluokka, pienet autot) niin miksi sitten ei ihmisiä? Toki saa aina yrittää rikkoa luokkia ja pyrkiä enempään, mutta edelleen tilastollisesti edellä kuvatusti ja odotusarvo on näin.

Nyt kaikki joukolla hypettämään hyvän asian puolesta. Otetaan takaisin se mitä meiltä riistetty!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu