Uusi kissanpentu ja aiemmin hankittu..

Nyt sitten meille tuli uusi kissanpentu, ikä 2 kk. Entisellä ikää on 3 kk. Molemmat vain sähisee toisilleen, etenkin tämä vanhempi. Mitäs tässä pitäisi tehdä?
5253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tota sä tuut vielä katumaan, ei lemmikkejä voi tollain tutustuttaa, ensinkin, toisen kissan pitäisi olla täysi-ikäinen, ja sitten voi harkita toista kissaa. koska silloin vanha tuntee olevansa pomo, ja nuorempi tottelee, silloin niille syntyy ns. sisarussuhde. jos toinen kissa otetaan noin kuukauden päästä,vanhempi luulee toisen kissan olevan vain sen reviirillä kulkeva tuntemton yksilö, joten suosittelisin antaa toisen pois, jos ne eivät totu, ja jos edes vähän olisi inhimillinen, antaisi nuoremman pois. mieti sitten tarkkaan mitä aiot tehdä!!!

Äänestä
  • Tuo, että uutta lemmikkiä voi harkita vasta kun vanhempi on jo aikuinen, pätee kyllä koiriin mutta ei kissoihin. Kissat eivät ole samalla tavalla laumaeläimiä kuin koirat, ne eivät tarvitse samalla lailla selkeää pomoa. Kaikista helpointa on ottaa kaksi kissaa samasta pentueesta, ne tuntevat toisensa jo valmiiksi eikä uuteen kotiin muuttaminenkaan ole kahdelle pennulle niin pelottava tapahtuma kuin yhdelle. Myös kahden eri pentueesta olevan pennun ottaminen muutaman kuukauden ikäerolla onnistuu yleensä hyvin, koska pennut eivät tavallisesti ole kovinkaan reviiritietoisia. Toki nekin saattavat sähistä vieraalle kissalle, mutta se menee tavallisesti ohi muutamassa päivässä. Aikuinen kissa saattaa sähistä kotiin tuodulle pennulle monta viikkoa.

    Äänestä

  • Daisy kirjoitti:

    Tuo, että uutta lemmikkiä voi harkita vasta kun vanhempi on jo aikuinen, pätee kyllä koiriin mutta ei kissoihin. Kissat eivät ole samalla tavalla laumaeläimiä kuin koirat, ne eivät tarvitse samalla lailla selkeää pomoa. Kaikista helpointa on ottaa kaksi kissaa samasta pentueesta, ne tuntevat toisensa jo valmiiksi eikä uuteen kotiin muuttaminenkaan ole kahdelle pennulle niin pelottava tapahtuma kuin yhdelle. Myös kahden eri pentueesta olevan pennun ottaminen muutaman kuukauden ikäerolla onnistuu yleensä hyvin, koska pennut eivät tavallisesti ole kovinkaan reviiritietoisia. Toki nekin saattavat sähistä vieraalle kissalle, mutta se menee tavallisesti ohi muutamassa päivässä. Aikuinen kissa saattaa sähistä kotiin tuodulle pennulle monta viikkoa.

    Uskoisin kyllä, että kissat jossain vaiheessa ystävystyvät. Tällä hetkellä olemme valvotusti antaneet kissojen olla samassa huoneessa, mutta kovasti sähisevät toisilleen. Olemme myös silitelleet ensin toista ja hetiperään toista, että hajut tulisivat tutuksi. Olemme myös toistaiseksi jakaneet asuntomme "kahtia", makuuhuoneeseen ja muuhun tilaan, joissa molemmissa ruokakupit ja hiekkalaatikot. Näin kissat voivat olla "rauhassa" kun emme ole valvomassa, eli esimerkiksi yöllä. Ja tiloja vaihdellaan kissojen kesken, jolloin taas hajut tulevat tutuiksi. Uskon yhä, että jonain päivänä kissat ovat hyviä ystävyksiä. Ikäeroa kissoilla on aika tarkalleen kuukausi. Olen muistaakseni joskus kuullut, että eläinkaupoista saa jotain kissojen ominaishajua neutralisoivaa ainetta joka helpottaa tutustumista... Muistanko väärin vai onko jotain vastaavaa tosiaan olemassa? Kertokaa myös omia kokemuksianne kissojen tutustuttamisesta!

    Äänestä

sun pitää vartioida niitä koko ajan ettei tapahdu mitään vakavaan ja osottaa molemmille yhtäpaljon huomiota, niin ehkä ne sillon vähän tyyntyy.

Äänestä

osoitteesta incat.ksp.fi löytyy ohjeita kissojen totuttamisesta toisiinsa, käypä katsomassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Nyt sitten meille tuli uusi kissanpentu, ikä 2 kk. Entisellä ikää on 3 kk. Molemmat vain sähisee toisilleen, etenkin tämä vanhempi. Mitäs tässä pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu