Aina sanotaan että joillakin juopoilla on onnellinen loppu ja suurimman osan pelastaa uskoon tuleminen. Mies on aika hyvä hakemaan syitä ja saamaan kaiken päinvastaiseksi kuuntelematta minun selityksiä. Tuntuu välillä kuin puhuisi isolle halolle. Kolmen vuoden jälkeen näyttäisi siltä että minä olen alkanut oppia antamaan miehen mennä ja sulkemaan itseni ulos hänen ongelmistaan. En siedä silmissäni alkoholistia enkä pidä sellaista edes ihmisenä.
Jotenkin suhde on hyvää ja mieheen voi luottaa koska on vahva usko myös itseen, siinä suhteessa että jos ryyppyputki tulee, minä suljen silmäni ja oveni. En tiedä onko tämä kaikista parhain tapa, mutta minusta se on tehnyt arjen voittajan. Minulla ja kihlatullani on pieni lapsi ja meidän tilanne ei näytä niin pahalta kun tavallaan kumpikin näemme missä mies menee vikaan, kun ryyppää. En anna hänen juomisensa sekoittaa arkea lapsen kanssa. Silloin vältymme riidoilta ja kun mies on vesiselvä otan puheeksi hänen koulunkäynnin ja asiat jotka huolettavat.
Hän yleensä torjuu kaikki hyvää tarkoittavat teot minulta kun häntä vaivaa jokin. Hänen on hyvin vaikeaa puhua, mutta hän yrittää kuitenkin ja haluaa puhua minulle. On perin outoa nähdä ihminen ongelminensa kun hän ei tiedä muuta kuin "vaihtaa vapaalle", kun hän on väsynyt
Aina puhutaan kuinka mies on suhteessa se aasi... Meillä on hyvin ihanaa kotona ja tuo alkoholiin meneminen minun mielestä on joko tai juttu. "My way or the highway" Ja meillä on juuri sen takia hyvää että voin katsoa miestä kahdella eri tavalla... ja mieskin sen vallan hyvin tietää.
Jos joku on tämän lukenut, haluaisin kuulla jonkinnäköistä mielipidettä ja taustaa millä sen perustaa... AA ei tässä ole vastaus... tai mikään muukaan ryhmä. Uskonto on miehelle yksi ja sama. En yritä olla terapeuttina miehelle, vaan vaimo... onko se o.k. vai onko persiiiistä????
Minun kihlattuni
6
629
Vastaukset
- kokenut
se ristiriita, että yrität olla vaimo ja puhut kihlatustasi. Onko teillä yhteinen päätös, että vihille ei mennä? Avoliitostahan voi kumpi tahansa lähteä ilman suuria muodollisuuksia.
Juopon tuuri ei ole sama kuin onnellinen loppu. On viisasta, että olet hellittänyt hänen ongelmistaan. Kyllä alkoholistikin on ihminen, usein kovin herkkä ja itsekäs.
Alkoholismi sinänsä on nykylääketieteen mukaan sairaus, joten terveyskeskus voisi olla ensimmäinen avun hakemisen paikka sitten, kun juomisen aiheuttama tuska ylittää omien voimien kynnyksen.
Pyysit mielipiteitä, tässä muutamia.
Tsemppiä elämääsi!- missu
"Vaimo" Eikös sitä kihloissa ollessa yleensä sen jälkeen mennä naimisiin???
Olen lukenut alkoholismista monta vuotta... Tiedän kyllä mitä tämä kiistanalainen "sairaus" tuo mukanaan. En ihan ymmärtänyt tuota juopon tuuri hommaa??? Enkä puhunut että meillä olisi onnellinen loppu...
Olemme sitoutuneita olemaan yhdessä... Mutta minun mustavalkoisuus tulee esiin siinä etten pidä alkoholistia ihmisenä, joten minulla ei ole tunteita mieheenkään jos tämä on kännissä. Vähän sitä ajan takaa, että pelkään että alkaa moraali pettämään.
- Litrahuuli.
Mieli tekisi kommentoida laajemminkin hyvää kirjoitustasi, mutta ei aina jaksa, kun on viimeaikoina PC saanut kyytiä.
Olet arjen voittaja, kun olet oppinut sulkemaan mielesi ja ovesi kännäävältä kihlatulta, mikä on itsesi ja lapsesi parhaaksi. Juopuneelle tai krapulaiselle on oikeastaan aivan turha puhua mitään syvällisempää tai järjellisempää, kun ihminen kummassakaan olotilassa ei ole oma itsensä.
Uskonnosta sanon vain, että uskokoon ken voi, ja hyväksyn heidät täysin, poislukien pari tunnetuinta lahkoa ja pahin "kirkko", se Scien...prkl..meinaa päreet palaa.
No niin, nyt helpotti, kun laski kylmää vettä päähän.
Se on haitta, että hän ei minkäänlaista ryhmää hyväksy. Se on oire itseensä käpertymisestä, ja osaltaan haittaa keskinäistä kommunikointia tästä asiasta.
Naiset ovat tehokkaampia manipuloimaan, joten heitän vain idean, jota voit muokata taidoillasi. Kokeilisin tyyliin; "onko Sinussa miestä siihen?" - nimittäin ottamaan Revia- tai Antabuskuurin?
Revia on nykyaikaisempi, joka vie mielihyvän ja humaltumisen tunteen jos alkoholia ottaa. Antabus on rankempi, ja aiheuttaa hillittömän pahoinvoinnin, ja jopa rytmihäiriöitä alkoholin kanssa, eli sen kanssa on visusti pysyttävä kuivana. Molemmat pillerikuurit on juopon tietysti hyvin helppo lopettaa kun kitalaki alkaa kuivumaan. Mutta senkin voisi estää, jos valitsee ihon alle sijoitettavan, pitkävaikutteisen Antabus-kapselin. Tämä vain yhtenä monista vaihtoehdoista. - aahoohoo
Olet avoliitossa alkoholistin kanssa, et pidä häntä ihmisenä etkä siedä silmissäsi?
- alkoholisti*
Alle 18 -vuotiaana olin jo koulun kesken jätettyäni notkumassa Alkon nurkilla ja kyselemässä kuka pullon hakisi.
Sitten kohtasin vaimoni ja hankin ammatin. Juominen jäi ns. normaaliksi. Saimme lapsia, jotka yhdistivät meidät. Silti olin koko ajan alkoholisti. Minullle ne päivät jolloin joimme olivat kuin joulu lapselle. Mutta homma pysyi hanskassa.
Kunnes menetin työni muutamia vuosia sitten rattijuopumuksen vuoksi. Silloin kaikki muut, paitsi perheeni hylkäsi minut. En ole ollut varmaankaan helppo isä lapsilleni, enkä hyvä mies vaimolleni. Mutta lapset ja vaimoni hän ovat jaksaneet kannustaa ja tukea minua. Silti kyllä vaimo on tulta ja tappuraa, kun olen raittiuslupaukseni rikkonut. Mutta meillä on niin paljon yhteistä, että haluamme yhdessä yrittää. Lapset ovat jo aikuisia. Ja itsekin olen pysytellyt kuivilla lähes vuoden. Ilman mitään AA:ta.
Toivottavasti kohtalo antaa kaiken jatkua näin.
Tämä oli vain minun kertomukseni. Ei vastaus sinulle, mitä sinun tulee tehdä. Mutta halusin kertoa, että ei miehen jättäminen välttämättä ole ainoa ratkaisu.- Miss
Tässä luin muutamia asioita jo mitkä halusinkin kuulla. Arjen kanssa tasapainoitellessa halusin vain tietää olenko oikeilla teillä vai olenko jotenkin olosuhteiden vanki tai jotain...
Pitääkö minun todellakin olla näinkin vahva... Ja olenko tosiaan niin vahva että voin olla olemassa kihlatulleni sellainen riivinrauta johon hän voi luottaa...
Ei sitä taida osata kukaan sanoa mitä esim. minun pitäisi tehdä... Kun on alkoholisti perheessä ja niistä huonoista kertomuksista on kuullut ja kun tietää mikä "sairaus" sekin on niin sitä on hiukka epätoivoinen... Niin jos ei tiedä että on muitakin tapoja raitistua kuin AA, Mieheni kuuluisi sitten siihen vähemmistöön joka selviää tukeutuen johonkin muuhun kuin laitokseen... Jos olisi raitistuakseen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2872Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743