Tai nuori ja nuori, kai kolmikymppinen nuoresta vielä käy?
Mutta siis. Olen menossa torstaina lääkäriin puhumaan lahdutuslääkkeestä. Ongelma on se, etten tiedä täytänkö vaadittuja ehtoja. Liikapainoa minulla on "jonkin verran", ehkä juuri ja juuri se BMI 30 täyttyy. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka on ollut lääkityksellä kunnossa puolisen vuotta. Painon nouseminen on siis pysähtynyt siltä osin. Mutta syön liikaa, enkä uskalla mennä puntarille enää... Jossain vaiheessa sairautta (kun painoa tuli ja tuli vaan niukistelusta huolimatta), annoin periksi ja aloin syödä. Nyt tuntuu, ettei normaali ruoka maistu enää ollenkaan - kaiken pitää olla suolaista, rasvaista ja sitä on aina liikaa.
Lisäksi olen sairastanut bulimiaa, joka on ollut ok noin kolme vuotta. Tämän vuoksi en kuitenkaan voi olla millään dieteillä tai muokata ruokavaliota radikaalisti normaalista poikkeavaksi. Ensinnäkään se ei onnistu, toiseksi vaarana on, että syömishäiriöiset ajatusrakennelmat palaavat.
Tiedän, että voi oppia uudelleen syömään oikein. Haluan syödä oikein. Se ei vain onnistu ilman apua. Mitä luulette, että lääkäri sanoo? Mitä asioita minun kannattaa tuoda vastaanotolla esille?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Siis tämä ei ole mikään yritys saada bulimiaan lisäefektiä. Olen myös yrittänyt laihduttaa muuten. Ei ole onnistunut. Tavoitteenani on pudottaa 10-15kg. Silloin olisin normaalipainossani -160cm, 60kg.
Todella hyvin kirjoitettu,takuulla lekuri ymmärtää ja auttaa.Ota vaikka kirjoituksesi mukaan ja anna se lekurille.Tsemppiä!
Valitettavasti syömishäiriöisille ei kirjoiteta esim. Reductilia. Jos lääkkeen tuoteselosteessa lukee näin. Suosittelen, että hoidat bulimiasi ensin pois ja käännyt ravintoterapeutin puoleen. Kohdallasi ei kuitenkaan ole kysymys reilusta ylipainosta. Kunhan saat ruokavaliosi "päivitettyä" alkaa painosikin tod.näk. tippumaan pikkuhiljaa.
Olen analysoinut kovastikin tätä syömishäiriötä, ja tullut tulokseen, että olen niin parantunut, kuin ylipäätään voi olla. Ajatusrakennelmat eivät enää ole syömishäiriöisiä, eikä minulla ole pienintäkään halua/ tarvetta palata siihen takaisin. Olen myös ihan onnistuneesti elänyt tavallista elämää jo kohta pari vuotta. Pystyn myös syömään näitä rekkamiehenannoksiani ajattelematta oksentamista :)
Katsotaan nyt, mitä lääkäri tänään sanoo. Jännittää kyllä...
ainakaan ei kannata bulimiasta mainita jos sen Reductil-reseptin haluat, sitä kun ei syömishäiriöisille mainita. Muilta osin kirjoituksestasi tuli kyllä esille ihan päteviä syitä.
sorry kirjoitusvirhe
Lääkäri kirjoitti minulle reductil reseptin. Otin eilen ensimmäisen ja tänään eletään toista päivää reductil-elämää...kuulostipas dramaattiselta.
No joo, mutta puhuin ihan avoimesti ja rehellisesti syömishäiriöstä. Ajattelin, että en terveyteni kustannuksella lähde hakemaan mitään. Todettiin sitten yhdessä, että olen aivan riittävän tervehtynyt kyseisestä riesasta. Viimeinen niitti lääkärin päätökseen taisi olla se, että verenpaineeni huitelivat aivan liian korkealla. Huh, oikein itsekkin säikähdin, vaikka tiesin sen olevan liian korkea. Toivottavasti asiaan tulee nyt korjaus.
Samalla kävi ilmi, että kilpirauhasarvoni ovat huonontuneet aika lailla. Hyvin viiterajoissa kuitenkin. Tarkoittaa vaan sitä, että laihtuminen saattaa olla vaikeaa (eikä ihme, että kiloja on tuntunut taas tulevan aikas helposti...). Mutta muuten olo on niin hyvä, ettei niitä kannattanut lähteä korjaamaan. Mutta kaikenlaista harmia.
vai kunnallisella lääkärillä? Oon kans miettinyt tuota lääkärissä käyntiä, ja olisi tarkoituksena pyytää reductil-reseptiä, jotta pääsisi kunnolla alkuun laihduttamisessa, muuten ei näy onnistuvan. Mietin sitä, et kuinkahan helposti kunnallinen lääkäri kirjoittaa reseptin? Mulla on todella paljon ylipainoa, ihan hirvittää... Mutta pakko saada tehtyä asialle jotain.
Kävin yksityisellä. Minulla oli kyseiselle lääkärille jo valmis hoitosuhde, joskin olin käynyt hänellä vasta muutaman kerran ennen.
Tämä lääkäri haastatteli minua puolisen tuntia. Puhuimme siis yleisesti elämäntilanteestani, lääkkeen hyödyistä ja mahdollisista haitoista. Lääkäri vähän samalla varmaan kartoitti käynkö ihan täysillä päästäni :)
Nyt voin sanoa, että aika erikoiselta tuntuu tämä vaikutus. Mitään haittavaikutuksia en ainakaan vielä tunne. Pitsan- ja pullanhimo on ihan poissa.
Olen luullut että korkea verenpaine on este reductilin käytölle ! Siksi en sitä ole tullut itse edes kysyneeksi . Miten korkea sinun korkea paineesi on...?
Paineeni olivat mittaustilanteessa 140/94. En osaa sanoa eivätkö ne sitten ole "riittävän" korkeat lääkkeen estoksi (vaikka huimat ovat mielestäni, kyllä).