Hei,
Varmaan tämä onkin oikea palsta tälle kirjoitukselle kun mielenterveydestä on kyse.
Olen 39 -vuotias nainen, perusluonteeltani iloinen, sosiaalinen, huumorintajuinen, vakavarainen( no ei nyt luonteenpiirre ), ihan nätiksikin sanottu eronnut, lapsiakin on.
Olen aina ollut kunnianhimoinen sekä opiskelujen että uran suhteen, sekä yrittänyt olla siinä sivussa täydellinen äiti ja vaimo.
Erosin reilu kaksi vuotta sitten 10-vuotisesta avioliitosta josta kaksi lasta, 9- ja 10-vuotiaat.
Halusin itse erota koska liittoni oli rakkaudeton, ei ollut fyysistä välittämistä eikä juuri henkistäkään..kaipasin kosketusta ja sanoja, rakkautta ja yhdessäoloa. Lasteni synnyttyä mieheni muutti olohuoneeseen eikä sieltä juuri enää koskaan viereeni palannut.
Lähdin vain, ystävyydessä erottiin, miehelle ehkä jopa helpotus. Kuukausi muuttoni jälkeen hän löysi uuden naisen. Lapset jäivät koulunsa vuoksi isälleen.
Muutin ja jatkoin elämääni, lapset puolet viikosta luonani. Minusta tuli vielä iloisempi ja ehjempi ihminen mitä avioliitossa, jonka viimeiset vuodet olivat ahdistuksen täyttämiä.
TApailin miehiä, etsin mutta en löytänyt. En edes tiennyt mitä etsin. Välillä olin paikoillani.
Keväällä rakastuin. Vaihdoin kerralla työpaikan, asuinpaikan, asunnon, puhelinnumerot, otin tyttönimeni takaisini sekä rupesin vkl-äidiksi.
Muutin uuden miesystäväni luo ja menimme kihloihin.
Nyt..elämä ajautunut tissutteluun. Siis päihteisiin joihin miesystäväni on jäänyt kiinni enkä sitä nähnyt onnesta sekaisin kun olin.
Itkettää ja rinnassa on suuri möykky. Kaduttaa.
Ikävä lapsia ja syyllisyys painaa.
3 päivää olen pitänyt tuskaa sisälläni ja itkenyt vain vähän..töissäkin on paha mieli koko ajan ja tekisi vain mieli käpertyä johonkin itkemään..uusi puoliso on erittäin mustasukkainen enkä juuri ole yhteyksiä pitänyt ystäviinikään jotka vähän kieroon tätä uutta siippaa katsoivat.
Mies on työtön ja juo joka päivä.
On ihana, huumorintajuinen, hellä ja hyvä rakastaja joka ehkä olikin sitten se hullaantumisen syy, muu ei juuri enää miellytäkään.
En jaksa hänen kämpässään siivota enkä tehdä mitään.
Haluan muuttaa pois. En tiedä mitä teen. Tuntuu ettei minulla ole muita kuin tämä mies.
Haluaisin takaisin lasteni luo sillä koti ilman äitiä ei ole koti.
Lapsillani ei ole mitään hätää ja voivat hyvin tiedän toki tämän, mutta minun syyllisyyteni taakka painaa liikaa.
Auttakaa joku!
Varmaan tämä onkin oikea palsta tälle kirjoitukselle kun mielenterveydestä on kyse.
Olen 39 -vuotias nainen, perusluonteeltani iloinen, sosiaalinen, huumorintajuinen, vakavarainen( no ei nyt luonteenpiirre ), ihan nätiksikin sanottu eronnut, lapsiakin on.
Olen aina ollut kunnianhimoinen sekä opiskelujen että uran suhteen, sekä yrittänyt olla siinä sivussa täydellinen äiti ja vaimo.
Erosin reilu kaksi vuotta sitten 10-vuotisesta avioliitosta josta kaksi lasta, 9- ja 10-vuotiaat.
Halusin itse erota koska liittoni oli rakkaudeton, ei ollut fyysistä välittämistä eikä juuri henkistäkään..kaipasin kosketusta ja sanoja, rakkautta ja yhdessäoloa. Lasteni synnyttyä mieheni muutti olohuoneeseen eikä sieltä juuri enää koskaan viereeni palannut.
Lähdin vain, ystävyydessä erottiin, miehelle ehkä jopa helpotus. Kuukausi muuttoni jälkeen hän löysi uuden naisen. Lapset jäivät koulunsa vuoksi isälleen.
Muutin ja jatkoin elämääni, lapset puolet viikosta luonani. Minusta tuli vielä iloisempi ja ehjempi ihminen mitä avioliitossa, jonka viimeiset vuodet olivat ahdistuksen täyttämiä.
TApailin miehiä, etsin mutta en löytänyt. En edes tiennyt mitä etsin. Välillä olin paikoillani.
Keväällä rakastuin. Vaihdoin kerralla työpaikan, asuinpaikan, asunnon, puhelinnumerot, otin tyttönimeni takaisini sekä rupesin vkl-äidiksi.
Muutin uuden miesystäväni luo ja menimme kihloihin.
Nyt..elämä ajautunut tissutteluun. Siis päihteisiin joihin miesystäväni on jäänyt kiinni enkä sitä nähnyt onnesta sekaisin kun olin.
Itkettää ja rinnassa on suuri möykky. Kaduttaa.
Ikävä lapsia ja syyllisyys painaa.
3 päivää olen pitänyt tuskaa sisälläni ja itkenyt vain vähän..töissäkin on paha mieli koko ajan ja tekisi vain mieli käpertyä johonkin itkemään..uusi puoliso on erittäin mustasukkainen enkä juuri ole yhteyksiä pitänyt ystäviinikään jotka vähän kieroon tätä uutta siippaa katsoivat.
Mies on työtön ja juo joka päivä.
On ihana, huumorintajuinen, hellä ja hyvä rakastaja joka ehkä olikin sitten se hullaantumisen syy, muu ei juuri enää miellytäkään.
En jaksa hänen kämpässään siivota enkä tehdä mitään.
Haluan muuttaa pois. En tiedä mitä teen. Tuntuu ettei minulla ole muita kuin tämä mies.
Haluaisin takaisin lasteni luo sillä koti ilman äitiä ei ole koti.
Lapsillani ei ole mitään hätää ja voivat hyvin tiedän toki tämän, mutta minun syyllisyyteni taakka painaa liikaa.
Auttakaa joku!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nyt heti irti noin raskaasta suhteesta. Mene pyytämään oman asuinpaikkasi sos. toimistosta asunnon hankkimiseen apua. Toimi heti. Virheitä tekee vähän jokainen elämässään ja virheistä opitaan. Älä mieti ja itke toimi.