Koko ajan tulee vaan uusia syistä ihmetellä Perttu fanejen mietteitä.Ovat sitä mieltä että heti joku muu kilpailija on huono, jos on sattunut puhumaan vähänkin pahaa Pertusta(niin kuin nyt Antti ja Mika on "erehtynyt" tekemään).BB pyytää kaikkia kilpailijoita kertomaan mielipiteitään muista kilpailijoista varsinkin häätöjen yhteydessä.Perttu fanit olisivat varmasti oikein tyytyväisiä jos kaikki vaan nuoleskelisivat Perttua.Asiat vaan ei mene näin.Eihän ne kilpailijat talossa tiedä että ulkopuolella Pertulla on fanaattisia faneja jotka eivät voi puolueettomasti ohjelmaa katsoa.Kyllä kaikissa meissä on vikoja,myös teidän rakkaassa Pertussa.Osaa olla oikein hauska mutta varmasti kävisi aika monen ihmisen hermoille jos sitä joutuisi kuuntelemaan 24 tuntii yli kaksi kk.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoitit ihan asiaa. Tällä palstalla ei suvaita näköjään sitä, että Perttua kohtaan ollaan kriittisiä. Fakta on kuitenkin se, että KAIKISTA löytyy moittimista ja tätähän Big Brother päiväkirjahuonekeskusteluissa pyrkii tuomaan esille.
Niin talon asukkaita kuin meitä katsojiakin ärsyttää eri ihmisissä eri asiat. Minua ärsyttää se, että:
1) Pertun fanit eivät kykene keskustelemaan Perttuun kohdistuvasta kritiikistä ollenkaan.
2) Perttu on rasittava jatkuvalla höpöttämisellään, puujalkavitseillään, epäsensitiivisyydessään muita ihmisiä kohtaan, kyvyttömyydellään kuunnella aidosti toisten ihmisten murheita sekä siinä, että Perttu suhtautuu varsin arrogantisti eli röyhkeästi (suomennus jotta Perttu-fanitkin ymmärtävät!) muita kilpailijoita kohtaan.
Pertulla ei ole sellaista sydäntä ja nöyryyttä, jota itse arvostaisin. Tämä sydän ja nöyryys välittyy etenkin Terhistä ja Mikasta paljon paremmin - etenkin jos oikeasti seuraa talon tapahtumia 24/7-lähetyksestä eikä jostain manipuloidusta tuotantotiimin tunnin koosteesta.
Yäök sinun puheillesi, ne on niin läpinäkyviä. Se sun mikasi, se on sellainen "elostelija", yksinkertainen pullistelija, että en jaksaisi olla hetkeääkään sellaisen ihmisen seurassa. Sitäpaitsi en edes uskaltaisi, pelkään mikaa. Joku kirjoitti, että mikasta tulee paljon huonoa esiin, kun ohjelma loppuu. Sen muuten uskon.
etteikö olisi vikaa Pertussa niin kuin muissakin,
mutta Perttu nyt vaan sattuu olemaan mielestäni se paras voittajaksi.
En itse Perttua kannata, oikeastaan ihan sama kuka voittaa. Mutta jotkut Terhin kannattajat ovat todella fanaattisia suosikkinsa haukkumisesta. SIIS TODELLA... että ei ne perttu fanit ainoastaan . . .
oikeassa, kyllähän meissä kaikissa on huonot puolemme mutta näistä tyypeistä vain itse pidän eniten Pertusta.Tuskin itsekään samassa porukassa pitkään viihtyisin mutta kilpailijoista reiluin MINUSTA.