Ahdistuneisuus

En tiedä mikä minua vaivaa.. En tiedä olenko muuten vain onneton vai voisiko tähän jonkin diagnoosinkin saada.
Olen aina ollut hyvin iloinen, sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen. Kavereita minulla on paljon ja vietän heidän kanssa paljon aikaa. Ongelmani on ajoittainen valtava ahdistuneísuuden ja pahan olon tunne. Murehdin hirveästi (itsekseni ja omassa mielessäni) asioita ja olen huomannut saaneeni jo fyysisiä oireita tällaisina aikoina.. (päänsärky, vatsakivut, oksentaminen)

Päällisin puolin ja ystävieni seurassa olen oma pirteä itseni, mutta kun olen yksin ajatusteni kanssa, tuntuu kaikki kaatuvan päälle ja itken vain ja tunnen oloni levottomaksi ja todella huonoksi. Eikä tämäkään ole välttämättä jokapäiväistä vaan lähinnä kausittaista. Joskus tuntuu, että pienikin asia saattaa hajottaa pienen maailmani ja saa oloni masentuneeksi. Ja pahaa oloa lisää se, että murehdin etukäteen asioita jotka välttämättä eivät edes koskaan tapahdu. En vain osaa olla onnellinen ja murehtimatta.

Voisikohan tämä olla jonkinlaista ahdistuneisuushäiriötä? Vai tunneko oloni muuten vain onnettomaksi? Varsinaista syytä siihen ei kyllä ole, kaiken pitäisi olla kunnossa. Tuntuu vaan pahalta..
Tämä kaikki saattaa olla jo huomenna jo tältä erää ohi ja olo jo hyvä..Mielialani ailahtelevat laidasta laitaan vaikka luulisi tähän ikään mennessä (25) ailahtelun jo tasaantuneen mutta se vain pahenee. Silloin kun olen iloinen, olen hyvin iloinen ja kun olen alakuloinen, niin todella olen sitä. Nykyisin aina vain useammin. Masennuksesta ei voi olla kyse. Kukaan ei päällepäin välttämättä huomaa mitään tästä ja pyrin elämään normaalia elämää ja taistelemaan pahaa oloa vastaan. Onko muilla vastaavanlaista?
4848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Murehdin vaikka mitä etukäteen!! se on kamalaa.. haluaisitko alkaa mailailla mun kanssa? oon huomannu et vertaistuki on ainakin mun mielestä sitä parasta apua!! :)

Äänestä
  • en tiedä itsekään onko masennusta vai ahdistuneisuushäiriöstä kyse.Olen myös sitä sorttia että olen normaalisti toimiva mutta iltaisin saatan saada itsekseni valtavan ahdistustilan aikaiseksi murehtimalla niin paljon että ilta menee siinä enkä saa mitään järkevää aikaa.Itsetunnoltani olen ollut normaali mutta nyt ei tarvita kuin vähän moitetta ja otan itseeni liiankin helposti.En nauti asioista samalla tavalla,elämä yhtä puurtamista ja aivot eivät toimi kovin kirkkaasti enää.Itken helposti ja nukkuisin mielelläni joka on ainut asia jolloin voin vapautua kaikesta.

    Äänestä

  • Voisin mailailla mut itse en halua täällä osoitettani antaa.. Voisitkos sinä laittaa niin kirjoittelisin sulle päin?
    Tai sit kirjoitellaan täällä..

    Äänestä

  • -anna- kirjoitti:

    Voisin mailailla mut itse en halua täällä osoitettani antaa.. Voisitkos sinä laittaa niin kirjoittelisin sulle päin?
    Tai sit kirjoitellaan täällä..

    tänne voit mulle mailata! [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-anna- kirjoitti:

En tiedä mikä minua vaivaa.. En tiedä olenko muuten vain onneton vai voisiko tähän jonkin diagnoosinkin saada.
Olen aina ollut hyvin iloinen, sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen. Kavereita minulla on paljon ja vietän heidän kanssa paljon aikaa. Ongelmani on ajoittainen valtava ahdistuneísuuden ja pahan olon tunne. Murehdin hirveästi (itsekseni ja omassa mielessäni) asioita ja olen huomannut saaneeni jo fyysisiä oireita tällaisina aikoina.. (päänsärky, vatsakivut, oksentaminen)

Päällisin puolin ja ystävieni seurassa olen oma pirteä itseni, mutta kun olen yksin ajatusteni kanssa, tuntuu kaikki kaatuvan päälle ja itken vain ja tunnen oloni levottomaksi ja todella huonoksi. Eikä tämäkään ole välttämättä jokapäiväistä vaan lähinnä kausittaista. Joskus tuntuu, että pienikin asia saattaa hajottaa pienen maailmani ja saa oloni masentuneeksi. Ja pahaa oloa lisää se, että murehdin etukäteen asioita jotka välttämättä eivät edes koskaan tapahdu. En vain osaa olla onnellinen ja murehtimatta.

Voisikohan tämä olla jonkinlaista ahdistuneisuushäiriötä? Vai tunneko oloni muuten vain onnettomaksi? Varsinaista syytä siihen ei kyllä ole, kaiken pitäisi olla kunnossa. Tuntuu vaan pahalta..
Tämä kaikki saattaa olla jo huomenna jo tältä erää ohi ja olo jo hyvä..Mielialani ailahtelevat laidasta laitaan vaikka luulisi tähän ikään mennessä (25) ailahtelun jo tasaantuneen mutta se vain pahenee. Silloin kun olen iloinen, olen hyvin iloinen ja kun olen alakuloinen, niin todella olen sitä. Nykyisin aina vain useammin. Masennuksesta ei voi olla kyse. Kukaan ei päällepäin välttämättä huomaa mitään tästä ja pyrin elämään normaalia elämää ja taistelemaan pahaa oloa vastaan. Onko muilla vastaavanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu