Kristikansalla on nyt jotenkin käsitys Jumalan käskyjen kaikilta osin täyttämisestä ja Hänen valtakuntansa etsimiseltä pimentynyt, tai ei ole kirkastunut ollenkaan Se, että joltain osin jonkin verran noudattaa, ei ole vielä käskyn kaikilta osin täyttämistä. Nyt näyttää olevan että, suurelle enemmistölle riittää noin 10 % osalta noudattaminen 90 % osalta jääden sitten täyttymättä ! Eli ollaan vain hyvin pintapuoleisesti tutkittu Jeesuksen ja / apostolien opetukset. Eikä näytä moniakaan huolettavan että ollaan tällaisessa suuressa hajaannuksen paikoillaan polkemisen (luopumuksen) sekavassa ja ristiriitaisessa olotilassa.
Eli, ei tapahdu edistymistä kohti luvattua, Jeesuksen tavoitteeksemme asettamaa päämäärää, täydellisyyttä päin ! Joka saavutetaan vasta käskyjen kaikilta osin täyttämisen myötä. Joka taas edellyttää täydellisesti yhtä olemista ja saumatonta yhteistyötä, niin paikallisseurakuntien jäsenten, kuin eri paikkakuntienkin seurakuntien välillä.
Vasta silloin apostolien ja profeettain perustalla, jossa Jeesus Kristus voi, ja tulee olla HERRA. Eli kaikessa ns. A & O, eli perusta ja päämäärä ja kaikki siltä väliltä. Silloin totuus ja oikeus, armo ja rakkaus kaikessa ja koko matkan, jonka päämäärä täyttyy Hänessä.(täyteydessään) Silloin kun kaikilta osin pidetään sanansa opetukset niin, että täyttyy kaikilta osin, silloin 100 %sesti. Vasta silloin keskinäinen rakkaus ja huolenpito mahdollistuu; samoin kuin alkuseurakunnankin aikana.
Ja silloin se, josta Jeesus sanoi: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin KAIKKI muukin sen ohessa teille tulee ja annetaan, mitä elämässä tarvitaan.
Sanojensa lupauksen mukaan, elämä ja yltäkylläisyys ! Jossa ei siis enää ole mitään pahaa eikä väärää vinoutumineen, eikä silloin niistä aiheutuvia tuotoksia, eli ei niistä johtuvia kärsimyksiäkään. Mutta tähän pääsemiseksi täytyy mennä ahtaasta portista sisään ja se tuottaa monille tuskia, monet joutuu tunnustamaan syntejään ja katumaan niitä laiminlyöntejään ja välinpitämättömyyksiään / rakkaudettomuuttaan totuuteen (Jumalaan) / Jumalan sanan mukaisuuteen, sekä toisiinsa, että lähimmäisiinsäkin, (ryöstettyihin ja haavoitettuihin) eli, vääryyksien uhreiksi joutuneita kohtaan. On enimmäkseen kuljettu kylmästi ohi, eli ei olla välitetty puuttua asioihinsa.
On tietenkin monia jotka ovat itse syyllisiä uhriksi joutumisestaan. Muuta suuri osa joutunut tietämättömyydestään ansaan. Kun kukaan ei ole valistanut eikä varoittanut selkeästi, niin, että pasuuna olisi antanut selvän äänen !
Pyhässä Kristus Jeesus nimessään huomautukseksi / herätykseksi, joka tietenkin sikeästi ja makeasti nukkuvia ensin ärsyttää ja kiukuttaa. Mutta kyllä hekin sitten myöhemmin kunhan heräävät kunnolla, kiittelevät siitä, ettei annettu nukkua POMMIIN. Terv. vähäinen palvelijansa ja palvelijanne Kristuksessa.
Kristuksen Jeesuksen käskyt...
ei nyt täyty !
0
75
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342027Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291091- 69889
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262774Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65761- 15747
- 83696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.214683- 26674