Tässä joskus pyysin tietoja Pitkäniemensairaalasta. Sinne maanantaina olen menossa. Onko se joutumista vai pääsemistä? Täällä siviilissä on puhuttu kolmen viikon sairaalajaksosta, mutta mikä lie sitten totuus. Olen kyllä todella huonossa kunnossa. Kolme lastani joudun jättämään ex-mieheni hoiviin ja se ei ole heille mieluista.
Onko sairaalahoidosta oikeasti hyötyä? Mitä sen jälkeen tapahtuu? Mitä siellä tehdään? Saako siellä oikeasti apua?
Maanantaihin asti yritän jaksaa. Tiukkaa se tekee.
Väsynyt, pohjattoman väsynyt olen.
Onko sairaalahoidosta oikeasti hyötyä? Mitä sen jälkeen tapahtuu? Mitä siellä tehdään? Saako siellä oikeasti apua?
Maanantaihin asti yritän jaksaa. Tiukkaa se tekee.
Väsynyt, pohjattoman väsynyt olen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensin et murehdi lapsistasi, he pärjäävät kyllä , sitten he eivät pärjää, jos joudut vuosikausiksi sisälle. Nyt otat terveen itsekkyyden käyttöön.
Menet sinne apua saamaan ja ota se vastaan, älä vähättele ongelmaasi ja pura vähäpätöisiäkin asioita. Muista kuitenkin, että se ei ole kylpylä tai hoivakoti, siellä voi itku tulla usein, kun pahojakin asioita käsitellään. Seuraavana päivänä voi kuitenkin huomata, että oikeassahan täällä oltiin. Olen itse lähtenyt muutaman kerran terapeutilta sillä mielellä, että tänne en koskaan enää tule, mutta pakko oli myöhemmin myöntää itselle, että oikeassa oli. Se itselle rehellisyys on todella vaikeaa.
Yritä levätä paljon, äläkä unohda ulkoilua, koska ilmeisesti menet avo-osastolle.
Kolme viikkoa on lyhyt aika toipua vaikeasta masennuksesta, se on vain alku, että itse saisit jotenkin elämäsi hallintaan.
Pyydä viikottaista aikaa keskusteluille vaikka poliklinikalla, kysele sosiaalihoitajalta mahdollista apua kotiin.
Iloitse viidestäkin minuutista kun ei ahdista.
Pitkäniememessä ei ole avo-osastoja. Itse olen ollut kolmeen kertaan hoidossa Pitkäniemen sairaalassa. Olen viihtynyt Pitkäniemessä joka kerta ihan kohtalaisen hyvin, mutta aika tuli välillä pitkäksi. Minulla oli ihan mukavia kämppiksiä. Tosin jotkut olivat hieman sekaisin, mutta kyllä minäkin ekalla kerralla hieman harhoissani olin.
Mielisairaalassa suurin osa väkeä on kumminkin sellaista jota ei kadullakaan millään lailla erottaisi. Ruoka oli minusta joka kerralla ihan hyvää ja ruokailut olivatkin päivän kohokohta. Olen ollut sairaalassa myös terapiatöissä puutarhalla ja ulkotyöporukassa. Terapiatyöt toivatkin kaivattua vaihtelua ja ajankulua päiviin. Ajankulua oli myös kävely sairaala-alueella ja kanttiinilla istuminen kunhan eka sai vapaakävelyoikeuden.
Syksy on ollut taas minulle hieman vaikeaa aikaa ja minua stressaa taas kuntoutustuen jatkosta, että jatketaanko sitä vai ei. Voisin lähteä kuukaudeksi Pitkäniemeen lepäämään, mutta mielenterveystoimiston väki ei minua kovin helpolla sairaalaan lähettäisi. Sairaalassa on se huono puoli, että ei voi käyttää nettiä, kun itse olen hieman nettiriippuvainen ja internet on minulle tärkeä ajankulu.
Mielisairaalaan menossa ei ole mitään pelättävää, jos vaan sattuu hoitoon pääsemään. Pitkäniemessäkin on oikeuspsykiatrian osasto, jonne joutuminen on kyllä sitten pahempi juttu. Meinaan hoitoajat Opsilla ovat todella pitkiä mitättömienkin tuntuisten rikkomusten seurauksena. Toki Pitkäniemi on varmaankin paljon mukavampi paikka kuin Niuvanniemi.
Vielä kannattaa kumminkin muistaa olla sairaalassa yhteistyöhaluinen ja käyttäytyä asiallisesti, niin ei joudu suotta osaston silmätikuksi. Minulle sairaalassa oleminen oli helppoa, kun olen luonteeltani rauhallinen, enkä harhaisenakaan ole käyttäytynyt erityisen aggressiivisesti.