Jopas jotakin...

Kävin tänään ensimmäistä kertaa täällä MB-
saitilla ja täällähän herja lentää enemmän kuin
bemari,lada, teinicorolla ja amisporukoilla
yhteensä. Varsinkin tämä yli 40-vuotiaiksi
itseään mainostavat autokauppiaat ovat
persoonallinen lisä. Lienee osoitus
liiketoimintanne vilkkaudesta, kun on aikaa
täällä toisianne haukkua. Luulin, että
tuollaisiin törkyteksteihin yltävät vain
raäkänokkamurrosikäiset, mutta kyllä täällä menee
sen yli hulppeasti. Kuvittelin jostain syystä,
että täällä herrasmiehet hiillitysti
keskustelevat autojensa ominaisuuksista, mutta
hiillittyä ja asiallista keskustelua näkee vain
Sitikka palstalla. Jatkakaa vain valitsemallanne
linjalla ja ei muuta kuin vittuilemisiin.
Laittakaa nyt tähänkin vähintäin kymmenen
törkyhaistatteluvastausta.
19848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No niin mulkero, sitä mitä tilaa... ei vainen.
Myös jenkkipalstalla on hyvää ja asiapitoista
keskustelua ja tietämystä oman reviirin autoista.
Sinne änkeävät viisastelijat tosin kiilataan ja
taklataan, tämän palstan terminologialla
kyykytetään, tehokkaasti pois kuvioista. Joskus
jopa melko kovasanaisesti. Ja päälle käydään
joukolla, joten "rikoksenuusijoita" on harvassa,
ainakaan samalla nickillä. Mutta mersuosastolta
rikkakasvien kitkeminen on vielä kovin
lapsenkengissä.

Äänestä
  • rikkakasvi -pikku Joonas- on sen verran sitkeä ja
    sinnikäs, kuten murkkuikäisten poikien tapana on,
    että on ollut kovin vaikea saada häntä
    poistumaan. Koulujen alkaminen on tuonut tosin
    vähän helpotusta asiaan.

    Äänestä

  • autoilija kirjoitti:

    rikkakasvi -pikku Joonas- on sen verran sitkeä ja

    Turhautuminen ja saamattomuus elämässä ovat
    varmasti suurimpia syitä palstoilla
    melskaamiseen. Huomionkipeys ja kaikkinainen
    epäonnistuminen oikeissa ihmissuhteissa ilmenee
    riidankylvämisenä. Siinä ohessa sikiävät sitten
    muutkin selkäytimeen perustuvan älynkäytön
    ihmelapset sännäten hurjaan joukkoliikkeeseen.
    Mestarisuoritukseen yltävät nämä itsensä kanssa
    väittelevät jakomieliset, jotka tuppaavat vain
    unohtamaan sanomansa. Paras rikkakasvimyrkky on
    totaalinen välinpitämättömyys kerskailijoiden,
    paskanpuhujien ja skitsojen touhuille= palaute 0.
    Mutta miten turhautuminen jopa virtuaaliminän -
    sen viimeisen henkisen tukipylvään - kanssa
    sitten kanavoituu. Päteä kun ei voi enää missään.
    Taasko potkitaan mummoja vai graffitoidaanko
    naapurin mersu?

    Äänestä

  • autoilija kirjoitti:

    rikkakasvi -pikku Joonas- on sen verran sitkeä ja
    sinnikäs, kuten murkkuikäisten poikien tapana on,
    että on ollut kovin vaikea saada häntä
    poistumaan. Koulujen alkaminen on tuonut tosin
    vähän helpotusta asiaan.

    ja sinun Joonaksesi. Todista, että täällä on
    joku 13-vuotias Joonas, tai pidä kitusesi kurissa.
    Jos 13 vuotias panee koko saitin sekaisin, niin
    HÄVETKÄÄ VARJOANNE TOLLOT.

    Äänestä

  • Jusa kirjoitti:

    haluat osoitetietojasi ja puhelinnumeroasi tänne
    palstalle poju. Eli eiköhän jätetä ne todistelut
    väliin? Jos idioottimaisuuksien kirjoittelu
    mielestäsi vastaa koko saitin sekaisin saamista,
    niin eiköhän siihen pysty jo vaikka kahdeksan
    vuotiaskin. Sinun typeryyksissäsi ei ole mitään
    hienoa eikä ylpeilyn aihetta. Toivottavasti vielä
    joskus tajuat sen itsekin.

    Mitä vittua sä pölvästi huutelet täällä 13
    vuotiaista Joonaksista, kun et kerran pysty
    MITÄÄN IKINÄ todistamaan. Pidä mölyt mahassasi,
    ettet näytä tyhmyyttäsi koko saitille. Kun
    sinua näyttävät nuo pojat kovasti kiinnostavan,
    niin siirry muualle täältä MIESTEN joukosta.
    Täällä ei HINTTEJÄ kaivata. Kahdeksan vuotias ei
    taatusti saa mitään aikaan täällä, joten
    haukkasit taas kerran paskaa ja näytit millä
    tasolla huuliasi heittelet.

    Ehkei pysty ikää todistamaan mutta pystytkö sinä
    todistamaan sen ja kaikki muutkin puheesi ja
    muiden puheet?
    Minä vaan kysyn...
    Kyllähän nämä teinipojut täällä kovasti uhoo ja
    kehuu itseään rikkaiksi yms., mutta milläs sen
    todistat täällä? Kehumalla toisella nimimerkillä
    itseään, vai?
    Onneksi ikä näkyy heti kirjoituksen sisällössä,
    eikä tarvi kaikkia kirjoituksia ottaa vakavasti
    vaan vastailla ihan ajan kuluksi ja omaksi
    ilokseen (jos nyt kaikille kakaroille yleensä
    viittii vastailla).

    Äänestä

  • Jerry Cotton kirjoitti:

    Sinun ikäsi voi aavistella jo nimerkkisi
    perusteella:-D Olen lähes varma, että 20
    vuottakin on liikaa sinun iäksesi. Minä panen
    melkoisen summan likoon siitä, että olen paljon
    vanhempi kuin sinä.
    Mutta sinustapa ei ole MIESTÄ siihen, sillä
    kykysi aavistella ikääni on pettänyt käytännössä
    tosi pahoin.

    Olet lisäksi niin aloittelija netissä, ettet
    tiedä edes alkeellisiä tapoja toimia täällä.
    Täällä ei nimittäin tarvitse todistaa välttämättä
    yhtään mitään ja vittuilla voi vaikka
    jatkuvasti, kunhan ei mainitse oikeita nimiä.
    Mutta jos tiukka paikka tulee, niin puheensa voi
    aina todistaa. Minä ainakin pystyn siihen, sillä
    teen autokauppaa ja olen myös miljonääri. Mitään
    muuta en ole edes väittänyt.

    Äänestä

  • Jusa kirjoitti:

    Mitä vittua sä pölvästi huutelet täällä 13
    vuotiaista Joonaksista, kun et kerran pysty
    MITÄÄN IKINÄ todistamaan. Pidä mölyt mahassasi,
    ettet näytä tyhmyyttäsi koko saitille. Kun
    sinua näyttävät nuo pojat kovasti kiinnostavan,
    niin siirry muualle täältä MIESTEN joukosta.
    Täällä ei HINTTEJÄ kaivata. Kahdeksan vuotias ei
    taatusti saa mitään aikaan täällä, joten
    haukkasit taas kerran paskaa ja näytit millä
    tasolla huuliasi heittelet.

    ja miljonäärien käyttämää tietokonetta on
    tietenkin mahdoton selvittää IP-osoitteen
    perusteella.

    Meillä tavallisilla reaalimaailmassa elävillä
    kuolevaisilla tämä valitettavasti käy päinsä.

    Kannattaisi ehkä teidän miljonääri MIESTENKIN
    ajatella asiaa...

    Äänestä

  • Jeeves kirjoitti:

    Sinun ikäsi voi aavistella jo nimerkkisi
    perusteella:-D Olen lähes varma, että 20
    vuottakin on liikaa sinun iäksesi. Minä panen
    melkoisen summan likoon siitä, että olen paljon
    vanhempi kuin sinä.
    Mutta sinustapa ei ole MIESTÄ siihen, sillä
    kykysi aavistella ikääni on pettänyt käytännössä
    tosi pahoin.

    Olet lisäksi niin aloittelija netissä, ettet
    tiedä edes alkeellisiä tapoja toimia täällä.
    Täällä ei nimittäin tarvitse todistaa välttämättä
    yhtään mitään ja vittuilla voi vaikka
    jatkuvasti, kunhan ei mainitse oikeita nimiä.
    Mutta jos tiukka paikka tulee, niin puheensa voi
    aina todistaa. Minä ainakin pystyn siihen, sillä
    teen autokauppaa ja olen myös miljonääri. Mitään
    muuta en ole edes väittänyt.

    Et sinä oo muuta väittänyt, mutta olen täysin
    varma, että sun väittämäs on tuulesta temmattu.
    Todista se jotenkin jos näin ei ole. Eikä käy se
    että sinä niin sanot. Se ei todista yhtään mitään.
    Ja mitä siihen ikään tulee, niin mulla on
    vanhempia lapsiakin kuin mitä sinä olet.
    Alaikäinen pentuhan sinä olet, POJU!
    Nimimerkistä sen verran, että omasi on palvelijan
    nimi eli se kertokoon kaiken puolestasi...
    Autokauppias, pöh...POJUHAN oot.
    Noh, alahan todistella puheitasi!

    Etkö sä osaa lukea selvää suomea TOLLO? Johan
    minä sanoin, että olen paljon vanhempi kuin
    sinä. Jo sinun naurettava nimerkkisikin kertoo
    millä ikä- ja sivistystasolla liikuskelet. Kas
    kun et pannut nimimerkiksesi Nakke Nakuttajaa,
    sillä se osuu vieläkin paremmin sinuun. Jeeves
    on taas mies, joka pitää teitä alemman tason
    saitin palvelijoita kurissa, eli on saitin Jeeves.
    Olemme nimittäin kaikki tämän saitin käyttäjiä ja
    palvelemme saitin ylläpitäjiä pitämällä yllä
    keskusteluja täällä. Olemme palvelimen käyttäjiä.

    Kun vihdoin vartut nuorukaiseksi, niin muista,
    että sinulla on pitkä matka minun ikääni.
    Paljonko panet vetoa, että olen yli 60 vuotias?

    Miten olisi 50 000 markkaa? Otan nyt käyttöön
    Goldfingerin tyylin kyykyttää teitä tolloja,
    koska sinun tyyppisesi TOLLOT, eivät muuten
    näköään tajua jäävänsä toiseksi väittelyssä.

    Tiedän tasan tarkaan, ettei sinusta ko. vetoon
    ole, mutta voithan sinä aina KYYKKIÄ ja myöntää
    HÄVINNEESI.

    Tiedän tasan tarkkaan, ettei sinusta ko. vetoon

    Huomenna ostan yli miljoonan talon, kauppa on jo
    sovittu. Talliin tulee myös millin ja vähän
    päällekin S 320 Mersu uudehkon Jeep Grand
    Cherokeen seuraksi. Kaksi jo maksettua suurehkoa
    osakehuoneistoani laitan tuottavasti vuokralle.
    Siten ei velkaa edes tarvita. Yli kahdensadan
    neliön hirsimökkiäni ehdin käyttää vain 3 kk
    vuodessa, mutta sitä en myy. Tämä kaikki on totta
    toisin kuin monien muiden spekulointi eri
    aliaksilla. Taidan vain olla vielä pikkutekijä
    näiden varsinaisten monimiljoonamiesten joukossa.
    Isoja vetoja en mieli edes ehdottaa, mutta kerron
    mieluusti lisää hankkeistani. Autojobbari en ole,
    peltihallia ei ole, ei valtavaa liikevaihtoa,
    mutta muuten elo on kunnossa.

    Äänestä

  • Jeeves kirjoitti:

    Etkö sä osaa lukea selvää suomea TOLLO? Johan
    minä sanoin, että olen paljon vanhempi kuin
    sinä. Jo sinun naurettava nimerkkisikin kertoo
    millä ikä- ja sivistystasolla liikuskelet. Kas
    kun et pannut nimimerkiksesi Nakke Nakuttajaa,
    sillä se osuu vieläkin paremmin sinuun. Jeeves
    on taas mies, joka pitää teitä alemman tason
    saitin palvelijoita kurissa, eli on saitin Jeeves.
    Olemme nimittäin kaikki tämän saitin käyttäjiä ja
    palvelemme saitin ylläpitäjiä pitämällä yllä
    keskusteluja täällä. Olemme palvelimen käyttäjiä.

    Paljonko panet vetoa, että olen yli 60 vuotias?

    Miten olisi 50 000 markkaa? Otan nyt käyttöön
    Goldfingerin tyylin kyykyttää teitä tolloja,
    koska sinun tyyppisesi TOLLOT, eivät muuten
    näköään tajua jäävänsä toiseksi väittelyssä.

    Tiedän tasan tarkkaan, ettei sinusta ko. vetoon
    ole, mutta voithan sinä aina KYYKKIÄ ja myöntää
    HÄVINNEESI.

    Mulla Jeeves (Jesper JK Goldi Jusa yms nickillä)
    ei oo aikaa vastailla kun teen miljoona kauppoja
    Matchboxin Mersuja myymällä!
    Joten keksi itellesi oma nick ja anna mun olla
    rauhassa TOLLONA täällä hiekkalaatikolla!

    Äänestä

  • Jeeves kirjoitti:

    Etkö sä osaa lukea selvää suomea TOLLO? Johan
    minä sanoin, että olen paljon vanhempi kuin
    sinä. Jo sinun naurettava nimerkkisikin kertoo
    millä ikä- ja sivistystasolla liikuskelet. Kas
    kun et pannut nimimerkiksesi Nakke Nakuttajaa,
    sillä se osuu vieläkin paremmin sinuun. Jeeves
    on taas mies, joka pitää teitä alemman tason
    saitin palvelijoita kurissa, eli on saitin Jeeves.
    Olemme nimittäin kaikki tämän saitin käyttäjiä ja
    palvelemme saitin ylläpitäjiä pitämällä yllä
    keskusteluja täällä. Olemme palvelimen käyttäjiä.

    Kun vihdoin vartut nuorukaiseksi, niin muista,
    että sinulla on pitkä matka minun ikääni.
    Paljonko panet vetoa, että olen yli 60 vuotias?

    Miten olisi 50 000 markkaa? Otan nyt käyttöön
    Goldfingerin tyylin kyykyttää teitä tolloja,
    koska sinun tyyppisesi TOLLOT, eivät muuten
    näköään tajua jäävänsä toiseksi väittelyssä.

    Tiedän tasan tarkaan, ettei sinusta ko. vetoon
    ole, mutta voithan sinä aina KYYKKIÄ ja myöntää
    HÄVINNEESI.

    Kyllähän minä lukea osaan, mutta SINÄ sanoit
    olevasi vanhempi kuin minä. Saathan sinä sanoa
    ihan mitä vaan. Todista väitteesi! Sun mummosi
    voi olla 60-vuotias, mutta et sinä. Sinähän oot
    se 12-vuotias POJU! Jos haluat muuta väittää niin
    todistelehan puheesi äläkä jankuta samaa asiaa.
    Todistamalla ikäsi ne puheet siitä loppuvat
    sitten siihen. Ymmärsitkös, POJU??!!
    Haes mulle Jeeves aamutossut ja päivän lehti.
    Siinäpä sulle palvelijan rooli. Sopii sulle
    erittäin hyvin kun olet tuollainen narusta
    vedettävä POJU. Parhaiten palvelet saittia
    poistumalla eli hyvää matkaa PRKL TOLLO!!!
    PS. puhuisit kerrankin asiaa autoista eli
    MERSUISTA (Gorgi ei kelpaa)

    Äänestä

oikeassa olet, täällä touhuaa joku junnu useilla
eri nimimerkeillä muita terrorisoiden, kehua
retostelee muttei asiaa puhu ollenkaan.

On asia juttujakin aina kun junnu on koulussa tai
vanhempiensa kanssa reissulla.

On hieno lueskella asiallisia keskusteluja kuten
nytkin on meneillään S sarjan mersuista
aikaisemmissa otsikoissa, kundit tuntee ja tietää
mallit ja viat, upeeta.

Ei kaikki näillä Mersu sivuilla "vittuile"
toisilleen, mutta aina eksyy joku pönttö seuraan.

Äänestä

Onko koulusi jäänyt apukouluasteelle
"herrasmies"?

Äänestä
  • Kylläpäs Jusaa ahistaa.

    Äänestä

joo voihan kilinvittu! tää eihän tässä ole
perkele mitään järkeä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KGJ kirjoitti:

Kävin tänään ensimmäistä kertaa täällä MB-
saitilla ja täällähän herja lentää enemmän kuin
bemari,lada, teinicorolla ja amisporukoilla
yhteensä. Varsinkin tämä yli 40-vuotiaiksi
itseään mainostavat autokauppiaat ovat
persoonallinen lisä. Lienee osoitus
liiketoimintanne vilkkaudesta, kun on aikaa
täällä toisianne haukkua. Luulin, että
tuollaisiin törkyteksteihin yltävät vain
raäkänokkamurrosikäiset, mutta kyllä täällä menee
sen yli hulppeasti. Kuvittelin jostain syystä,
että täällä herrasmiehet hiillitysti
keskustelevat autojensa ominaisuuksista, mutta
hiillittyä ja asiallista keskustelua näkee vain
Sitikka palstalla. Jatkakaa vain valitsemallanne
linjalla ja ei muuta kuin vittuilemisiin.
Laittakaa nyt tähänkin vähintäin kymmenen
törkyhaistatteluvastausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu