Mielestäni olen ihan tavallinen nainen, tavallisine toiveineen, tunteineen, ehkä hieman herkistyneemmillä vaistoilla, kuin moni kanssaihminen, mutta silti ihan tavallinen..
Olen elämässäni jälleen kerran taitekohdassa, aloittamassa uutta aikaa - siihen ei liity oikeastaan muita kuin itseni ja oman paikkani löytäminen, mutta tunnen olevani jotenkin sokea kaikelle..
Voin kyllä seurata tuttaviani ja havaita sen mitä heille on tulossa, tuloillaan tai tapahtumassa - mutta oman itseni suhteen juuri nyt, olen sokea ja mykkä, eikä aina ole ollut näin.. ja se hieman kalvaa, onko jokin kenties loppumassa..
Epävarmaksi en tunne itseäni, luotan kykyihini ja taitoihini - mutta silti minua kalvaa tämä tietämättömyys ja suuntaviittojen puuttuminen.
Minua pidetään valoisana, lämpimänä, menestyksekkäänäkin olentona, siitäkin huolimatta, että kaikissa onnistumisissani olen joutunut tekemään suuria uhrauksia - milloin mistäkin, en silti ole katkera menetyksistäni - ne tuntuvat avaimilta parempaan. Olen rakastettu ja kaivattu ihminen, monesta ilmansuunnasta.
Nytkin vain jäin pohtimaan mikä olen, onko oikeaa muutosta tulossa, pystynkö koskaan näkemään enää valintojeni viittoja tulevaan..
Näkeekö joku toinen? Edes sen mikä olen... tai mitä minulle on tulossa uudessa ajassani vastaan..
kiittäen etukäteen

Vastaukset 2
Vanhimmat
sanoa olevasi sokea. Oletko oikeasti sokea? Tiedätkö moniko oikeasti sokea vaihtaisi koska tahansa paikkaa kanssasi , jos vain voisi nähdä rakkaimpansa kasvot- tai edes omansa.
Häpeä raukka valittaja ja katso peiliin. Siellä on syyt sinun "sokeuteesi". t. vihainen sinulle.
tarkoitus ei tosiaan ole loukata jos kysyn jostain mikä on itselleni hukassa
- sokeutta on monenlaista ei yksistään fyysistä vammaisuutta
- tällä puolellahan käsitellään käsittääkseni selvännäköä.. eikö silloin saisi olla kysymässä jos ei kykene näkemään enää.. ihmettelenpä syvästi
ja mitä oikeaan sokeuteen tulee, minä voisin olla loukkaantunut tässä kohdin.. mutta se ei kuulu nyt tähän.
valittaja on se joka ei kysy tietä eikä osaa aukoa ovia, vaan tyytyy tilaansa.. minä sentään kysyin..
eli turhasta olet vihainen, peilini minä tunnen kuin itsenikin.
Sinulta tuskin mitään vastauksia edes odotin - joten kiukuttele muille jatkossa ja äläkä rähise asioista vain rähisemisen vuoksi