Minulla on hyvä aviomies, uusperhe ja vuokrakoti, molemmat käymme töissä. Mutta olen kyllästynyt tulemaan kotiin viinanhajuisen miehen luo. Alkoholittomia päiviä on viikossa vain pari, vaikka mies ei juo aina itseensä känniin, niin vähintään 20 cl pikkupullon viinaa. Syynä raskas päivä töissä tai raskas viikko. Toimii hyvänä uniläkeenä. Minullekin hän auliisti tarjoaa, on siten helpompi itse ottaa. Ensin join hänen kanssaan seuran vuoksi, mutta kun se alkoi olla päivittäistä vähensin, ja lopulta päätin että en osallsitu koko touhuun ollenkaan. Koska haluan tehdä muutakin, viina vie kaiken mielenkiinnon elämästä.
Muuten meillä menee kivasti, mutta olen totaalisen kyllästynyt, alkoholi muuttaa niin ihmisen käytöstäkin, vaikka mieheni ei todellakaan ole väkivaltainen. Ei oel siis kyse hänen ongelmastaan, ongelma on vain minun päässäni. Ja siinä, että niitä täysin raittiita päiviä on tuskin lainkaan.
En tiedä mistä hakisin itselleni apua, asia masentaa ja aiheuttaa jatkuvaa riitaa. Olen kuitenkin aikuinen ihminen, mutta pelkään etten pärjää yksin.
Muuten meillä menee kivasti, mutta olen totaalisen kyllästynyt, alkoholi muuttaa niin ihmisen käytöstäkin, vaikka mieheni ei todellakaan ole väkivaltainen. Ei oel siis kyse hänen ongelmastaan, ongelma on vain minun päässäni. Ja siinä, että niitä täysin raittiita päiviä on tuskin lainkaan.
En tiedä mistä hakisin itselleni apua, asia masentaa ja aiheuttaa jatkuvaa riitaa. Olen kuitenkin aikuinen ihminen, mutta pelkään etten pärjää yksin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://www.ediway.fi/CoDep.html
Todella ...viina vie mielenkiinnon elämään! minulta meni elämää 30-vuotta!
tuota: http://www.al-anon.fi/ linkkiä.
"ongelma on vain minun päässäni." Et todellakaan Sinä ole se ongelmainen. Sinä pystyt olemaan ottamatta, kun tajuat jatkuvan ottamisen mielettömyyden. Miehesi taas siihen ei pysty - eli hän se ongelmainen on, etkä Sinä. Haluaisitko itseltäsi enemmän suvaitsevaisuutta miehesi alkoholiriippuvuutta kohtaan? "Ota kulta lisää viinaa, tuon heti"
1. Älä syyllistä itseäsi, koska et ole syyllinenkään mihinkään.
(jatko myöhemmin)
Haluan hyvän avioliiton (koska minulla pohjimmiltaan on hyvä mies) ja elämän. Uskon että ihminen voi itse vaikuttaa valintoihinsa, ei kai me olla täysin sattuman, kohtalon ja sekasorron armoilla?
Mieheni sanoo, että etsin uutta suhdetta, kun haluan romantiikkaa avioliittoon ja sitä että tehdään jotain kivaa selvinpäin. Seksikään ei ole kovin hääppöstä tuon juomisen takia. En ole etsinyt uutta miestä, mutta sen myönnän että kun kunnioitus toiseen hiipuu, rakkauskin pikkuhiljaa vähenee.
Mieheni sanoo, ettei tarvitse syytä juomiselleen, ja hän juo kotona. Harvemmin kapakoissa. Mutta juomatta hän ei pysty olemaan, olen sitä monta kertaa pyytänyt. Masentaa vaan, kun ei pysty mitään, eikä ole ketään kenelle puhua. Töissä ei voi, enkä lapsia halua rasittaa (ne on kyllä jo isoja), ystävät ovat loitontuneet.
Siksi kirjoitin, että mistä saisimme apua, kun lakkaa huvittamsta tämä yrittäminen. Vahvasti tekisi mieli "et lähtis kävelemään ja painais oven kiinni perässään".
No, joo.Kuitenkin olen sitä mieltä että lähteminen ei auta mitään ja ei se miestä vaihtamalla parane. Sitten jos ihminen keskittyy itseensä ja antaa toisen olla mitä on, aletaan sanoa itsekkääksi. Mutta se taitaa olla ainoa keino selviytyä.
Miehesi on alkoholisti. Sinä selittelet asiaa itsellesi kuten muutkin. Raskas työ, saunakaljat... Ensimmäisenä tunnustat sen, että joudut elämään alkoholistin rinnalla, hyvä ihminen, mutta alkoholisti, haluatko sitä.
Ihmettelin vastaustasi, että ei se vaihtamalla parane, ensinnäkin on mahdollisuus elää yksin, on paljon ihmisiä, jotka ovat elämänsä kunnossa ilman samassa taloudessa elävää ja toiseksi, jos haluaa kumppanin, niin hylkää ainakin juopot.
Sinä päätät omasta elämästäsi.
Joo, tunnistan itseni läheisriipuvaiseksi, vaikka tuo nimimerkki xyz:n lähettämä linkki hätkähdyttikin. En halua elää yksin. Mutta se varmaan on läheiriippuvaisten ongelma. Aikaisemmat ihmissuhteeni osoittautuivat myös alkoholisteiksi (palomies ja insinööri), vaikka päällepäin ei pitkään aikaan mitään huomannut. Irrottauduin suhteista kivuliaasti.
En tiedä mikä magneetti minunlaisilla ihmisillä on vetää puoleensa juuri tuon tyyppisiä ihmisiä. Käyttäydyn varmaankin väärin ja annan vääränlaisia signaaleja. Aikaisemmin luulin, että minä aiheutan heidän alkoholisminsa, koska se ei heti ilmennyt. Mutta sitten kyllä tajusin, että ei auta vaikka heidän parinaan olisi taivaan enkeli, juominen ei silti loppuisi.
En ole tullut aviomieheni kanssa vielä päätepisteeseen, tai sitten en koskaan opi mitään. Nyt kun puhuin hänen kanssaa, ekan kerran hän myönsi että mopo on karannut käsistä. Tähän asti juomisessa ei ole ollut mitään vikaa. Mutta en tiedä petänkö itseäni lisää, vai onko tämä uuden alku?