Kaksi kysymystä

KONGINKANKAASTA

"Tutkintalautakunta: Konginkankaan turmaan useita syitä
( 17.11. 10:31 )


Konginkankaan tuhoisaan liikenneonnettomuuteen ei löytynyt yhtä selittävää tekijää. Liikenneonnettomuutta selvittänyt tutkintalautakunta löysi onnettomuuteen yhteensä 32 syytä, joista osa oli välittömiä ja osa taustatekijöitä.

Tutkintalautakunta katsoi, että rekan kuljettajan osalta onnettomuuteen vaikutti erityisesti ajoneuvon hallinnan menetys. Linja-auton kuljettajan kohdalla välitön syy oli puolestaan havaintovirhe.

Konginkankaan liikenneonnettomuuden tutkintalautakunta luovutti loppuraporttinsa oikeusministeri Leena Luhtaselle tänään Helsingissä.

Suomen historian tähän asti pahin liikenneonnettomuus sattui nelostiellä Äänekosken Konginkankaalla viime vuoden maaliskuussa. Linja-auton ja paperirullia kuljettaneen ajoneuvoyhdistelmän törmäyksessä kuoli 23 ja loukkaantui 15 ihmistä.

Turma on parhaillaan syyteharkinnassa valtakunnansyyttäjänvirastossa. Käräjäoikeuteen asia ehtinee ensi vuoden puolella. (STT)"


1. "TUTKINTALAUTAKUNTA KATSOI, ETTÄ REKAN KULJETTAJAN OSALTA ONNETTOMUUTEEN VAIKUTTI ERITYISESTI AJONEUVON HALLINNAN MENETYS."

Miksi ajoneuvon hallinta menetettiin?


2. "LINJA-AUTON KULJETTAJAN KOHDALLA VÄLITÖN SYY OLI PUOLESTAAN HAVAINTOVIRHE."

Mitä sellaista olisi linja-auton kuljettaja jätti havaisematta joka vaikutti onettomuuden syntyyn?

3

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maalata

      Tapauksessa yritetään maalata rekkakuljetus puhtoiseksi.

      Halutaan jatkaa vastaavia vaarallisia kuljetuksia maanteillä. Missään muualla Euroopassa ei ole samanlaisia vaarallisia rekkakuljetuksia kuin Suomessa.

      Kaikki nämä ihmishenkien uhraukset, vaikka meillä on rautatieverkko ja laivakuljetukset. Onnettomuuslastikin olisi voitu kuljettaa aivan hyvin laivalla. Se olisi ollut jopa luontaisin kuljetustapa.

      Rekkakuljetuksista Suomessa ei makseta käypää hintaa.

      • ???

        Herää ny pässi jo,
        millä helvetillä sä kuljetat jonkun muutaman hassun paperi rullan tehtailta vastaanottajalle laivalla???
        Meinaakko et se valtameri laiva ajaa sen asiakkaan pihaan parkkiin ja kippari hyppää laivasta kysymään et mihinkä saataisiin purkia nämä paperit....

        Vai ettei muu maailma aja vaarallisemmin kun suomi poika,
        oot tasan tarkkaan vääräs ja pahoon!
        Katotaan nyt vaikka näitä veli venäläisen autoja ja niiden lastaamia kuormia,
        niin johan siinä pyörtyy asiasta tietäväinen ja äkkiä sen kuorman nähtyään!!!
        Mitä heidän autoihinsa tulee,
        niin ovat sen verran huono kuntoisia et voi herran jumala!!!
        Suomes on sentäs tiukat säädökset näistä kuorman sitomisista,
        KUTEN OLI MYÖS KONGINKANKAAN KUORMAKIN VARMAAN SIDOTTU LAIN EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA.
        Tiedän vain sen kuljetusliikkeen joka oli siellä rekan osassa,
        ja siinä firmas kuormat SIDOTAAN.Piste


      • vaarallisempia puolikkaita

        meneppä tollo käymään yksiki lenkki yhistelmällä ja toinen lenkki puoliperävaunulla ja tuu sitte sanomaan kumpi on turvallisempi..... ja vieläkö suosi tätä puolikasta jota ulkomailla paljon käytetään..... olen ite ajanu n.5 vuotta molempia ja ja kyl 2 akselinen veturi ei tod oo paras vaihtoehto...........


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe