KOTIPIZZALLA KESKUSTELTIIN

Ajomies-x

Tässä aivan minun kotinurkillani on Kotipizza, josta on tullut mieluisa keskustelupaikka meille ikääntyville joutoihmisille.
Tänään saimme tuoseeltaan ottaa kantaa EU-parlamentin hyväksymään kemikaalilakiin.
Rabbe sanoi ketjussaan vähennetyn suolan määrrä
ja makua saadaan lisäämällä luontaisia mausteita.
Pilmari totesi, että ollaan menossa oikeaan suuntaan, sillä suola ja alkoholi tappavat aivan liian paljon ihmisiä.
Ajomies heitti väitteen, että teitten suolaus vaikuttaa jo pohjavesiin niin, että ruoanlaitossa ei tarvitse enää teitten läheisyydessä sijaitsevilla alueilla enä lainkaan lisätä suolaa.

Mitä te arvelette näistä muutamasta satunnaisesta mielipiteestä ?

54

5491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kdp

      Harmittelen, ettei Ajomies huomioinut erästä tärkeää asiaa.
      Laki vaatii jäsenmaiden hyväksynnän ja sitten kun se on tehty niin saamme vihdoin kaipaamamme viraston
      Helsinkiin.
      Kukahan siitä kerää pisteet kotiin ?

    • PlacedoDomine

      Uskon niiden sellaisina säilyvänkin, mikäli asutte mainituilla alueilla. Taitaa pizzakin maistua?

      • häjypoika

        Nämä minun kaverini ovat hyvin nirsoja varsinkin siihen, mitä suuhunsa laittavat.
        Minä ainakin kauppareissuilla katson tuoretuotteitten päiväykset ja hieman niitten koostumus- ja valmistajatietoja.
        Alkossakin alkaa tietoa olla.
        Viimeksi löytyi Nääsvillessä myyjä, joka tiesi maitohappokäytetyistä viineistä.
        Otimme kaksi punaviinipulloa, joista toinen muuten laatuviiniä ja toinen oli maitohappokäytettyä.
        Hinta oli täsmälleen sama, mutta ah !, maitohappokäytetylle annan mielelläni täyden kympin kun verrokkiviiniä en enää kotiini kannna.

      • p.ilmarinen

        Ennen muistan olleen lentävänä lauseena:
        - Leviää kuin Elanto etelään.
        Monet palvelut leviävät yllättävän nopeasti ympäri maan.
        Olin jo toisella kymmenellä kun Helsingin olympialaisten aikaan maahan tuotiin Coca Cola,
        nyt sitä taitaa olla saatavissa jo koulujen juoma-automaateistakin.
        Kummallista, että nyt maitoyliherkkyydestä on tulossa suuri ongelma.

      • PlacedoDomine
        häjypoika kirjoitti:

        Nämä minun kaverini ovat hyvin nirsoja varsinkin siihen, mitä suuhunsa laittavat.
        Minä ainakin kauppareissuilla katson tuoretuotteitten päiväykset ja hieman niitten koostumus- ja valmistajatietoja.
        Alkossakin alkaa tietoa olla.
        Viimeksi löytyi Nääsvillessä myyjä, joka tiesi maitohappokäytetyistä viineistä.
        Otimme kaksi punaviinipulloa, joista toinen muuten laatuviiniä ja toinen oli maitohappokäytettyä.
        Hinta oli täsmälleen sama, mutta ah !, maitohappokäytetylle annan mielelläni täyden kympin kun verrokkiviiniä en enää kotiini kannna.

        puuttuu itseltäni tuossa viinituntemuksessa. Maitohappobakteerit tunnen vain pulveripakkauksina vatsan tasapainon ylläpitäjänä, saman asian ajanee tietty piimätuote? Tuotetta saa kapseloituna joiltakin valmistajilta.
        Tuosta valmistajamerkinnästä muistelen olleen keskustelua, siihenkään ei voine nykyisin kaikissa tapauksissa luottaa. Ostaessaan esim. kotimaista mansikkaa saattaakiin saada vaikkapa virolaista, joka on vain pakattu Suomessa. Näin olen ymmärtänyt.

      • Ajomies
        PlacedoDomine kirjoitti:

        Kyllä alkutuotteen myyjällä on oltava tieto, mistä mansikat on poimittu.
        Katsohan vaikka munakoteloasi niin huomaat niissä merkinnät, mistä ne ovat peräisin.
        Pakkkaajan lisäksi sieltä löytyy tieto myös kanalasta yms.

        Meillähän toki munitetaan kanoja ulkolaisella rehulla ja viedään munat Saksaan tms. ja tuodaan sitten takaisin meille kakkupohjina....

      • PlacedoDomine
        Ajomies kirjoitti:

        Sitä alkuperämaata ei pakkauksesta dokumentin mukaan löytynyt. Kukahan asiakas olisi niin sinnikäs, että alkutuotantoon asti selvittelisi ostostaan?

      • Ajomies
        PlacedoDomine kirjoitti:

        Sitä alkuperämaata ei pakkauksesta dokumentin mukaan löytynyt. Kukahan asiakas olisi niin sinnikäs, että alkutuotantoon asti selvittelisi ostostaan?

        Kananmunien tuoreuden voi itse testata helposti
        kun laittaa sen veteen. Kuta vanhempi muna niin sitä enemmän se nousee pystyyn.

        Kaupassa myytävissä munissa on merkinnät, jotka kertovat hyvin paljon. En selitä tässä vaan laitan linkin, josta löytyy paljon hyödyllistä tietoa.
        http://www.finfood.fi/finfood/kananmuna.nsf/a35f9e5358b6bdc5c22567f30047e975/77fe935d818f4730c2256e230046f5b3?OpenDocument

        Ongelmaksi jääkin vain itse tuottajan luona tapahtuva testaus ja oletettavasti myös testauksessa käytettävä veden määrä, korkeus.
        Asiaa sivuten keino testata onko muna kova vai keittämätön, on laittaa se pyörähtelemään pinnan tasolla. Kovan, keitetyn, pyörimisnopeus on suurempi.

      • Ajomies
        PlacedoDomine kirjoitti:

        Ongelmaksi jääkin vain itse tuottajan luona tapahtuva testaus ja oletettavasti myös testauksessa käytettävä veden määrä, korkeus.
        Asiaa sivuten keino testata onko muna kova vai keittämätön, on laittaa se pyörähtelemään pinnan tasolla. Kovan, keitetyn, pyörimisnopeus on suurempi.

        Tuo vesiastiatesti sopii nimenomaan kotona tehtäväksi.
        Huomasit varmaan tuolla linkkisivulla löytyvän edelleen uusia sivustoja.
        Eräällä näkyy millainen merkintä munassa on ja mitä se koodi tarkoittaa.

      • PlacedoDomine
        Ajomies kirjoitti:

        Tuo vesiastiatesti sopii nimenomaan kotona tehtäväksi.
        Huomasit varmaan tuolla linkkisivulla löytyvän edelleen uusia sivustoja.
        Eräällä näkyy millainen merkintä munassa on ja mitä se koodi tarkoittaa.

        myöhemmin, kunhan löydän taas aikaa syventyä maataloutemme ongelmiin.
        Kiperiä kysymyksiä ovat!

      • Ajomies
        PlacedoDomine kirjoitti:

        myöhemmin, kunhan löydän taas aikaa syventyä maataloutemme ongelmiin.
        Kiperiä kysymyksiä ovat!

        Eräänä vuonna alettiin ylituotannon takia maksamaan kanojen tapporahaa.
        Paljonko kanojen lukumäärä väheni kun tapporahaa maksettiin 300.000 kanasta ?

      • PäiviPerho
        Ajomies kirjoitti:

        Eräänä vuonna alettiin ylituotannon takia maksamaan kanojen tapporahaa.
        Paljonko kanojen lukumäärä väheni kun tapporahaa maksettiin 300.000 kanasta ?

        että nykyisinhän ei tarvitse mitään tapporahaa maksella, kun ihan vapaaehtoisesti.....
        Mitenkähän siltä viirukselta välttyisi?

      • PlacedoDomine
        Ajomies kirjoitti:

        Tuo vesiastiatesti sopii nimenomaan kotona tehtäväksi.
        Huomasit varmaan tuolla linkkisivulla löytyvän edelleen uusia sivustoja.
        Eräällä näkyy millainen merkintä munassa on ja mitä se koodi tarkoittaa.

        tietoa oli. Hyvä ettei enää kotioloissa tarvitse käydä koko ruljanssia läpi nähdäkseen onko tuote halutulta tuottajalta.

    • mentorix

      Ajomies sekoitti nyt hieman asioita.
      Laki menee asetuksen edelle eli nyt jäämme vain odottamaan EU:n perustuslain hyväksyntää, jonka jälkeen kait vasta ruvetaan rustaamaan lakeja.
      Kysymys on siis nyt vasta "Kemikaaliasetuksesta ?

      • kaidepuu.

        että ajomies-pilmari-kaidepuu-hajupoika-mentorix ym. keskustelee täällä taas itekseen. Eiks oo parempaa tekemistä?

    • poistettu varmaan

      Jos kerron totuuden, että vuonna 2006 tämäkin on tilastoissa. Minulla hyvä avaus ja vastauksia nn, lukijoita nn. Olen suosittu.
      Ihan oikeasti ajomies, pilmari.... pitäisikö mennä itseensä ja huomata eräitä asioita. Voithan pysyä palstoilla, mutta mieti vakavasti egoasi.

      • Aropupukohan

        Kenen vahinko kun poistetaan.
        Mieti hieman ekoasi.
        Taitaa vaan olla niin, että
        tämä ei ole kunniaksi palstan pitäjälle.
        Senkin pitäisi miettiä ainakin
        omia palkanmaksajiaan.
        Ei svenskit kauan katsele
        täälläkään tohellusta, josta soneralaiset turhankin kuuluja.

      • Ajomies
        Aropupukohan kirjoitti:

        Erään asian voinette heti unohtaa
        - minä en kisaile "suosiosta" teidän enkä kenenkään muunkaan kanssa, enkä ala siihen leikkiin kanssanne.

        En kiistä etteikö hyvä keskustelu toisi mielihyvää
        ja se lisääntyy kun mahdollisimman moni kokee keskustelun mielekkäänä ja ajatuksia avartavana.
        Tätä vartenhan me keskustelemme ?

        Tämä ketju alkoi sattumoisin kun näitä "mattolaitureita" on kerran olemassa ja ne ovat suosittuja tapaamispaikkoja.
        Merkillistä, että kun aloitin jostain seksuaalisesta asiasta niin huudettiin, ettn muusta mitään ymmärräkään.
        Kohta oli kaikilla ikäpalstoilla seksikeskusteluja.
        Hyvä näin, että on mahdollisimman laaja tarjonta.
        Jokainen sitten halunsa mukaan osallistuu niihin keskusteluihin, jotka itse kokee mielenkiintoisiksi.

    • ilottu

      sinähän rauhallinen tänäänoot hyvä niin....jos ei muuta niin hyvää yötä sinullekkin

      • Ajomies

        En mitään sopimatonta tiedä viesteilleeni, mutta edelliskäynnillä vastasin tervehdykseesi
        ja kerroin olevani AINA rauhallinen.

      • Salaperäinen nainen

        varmaan rauhallinen kun sillä on täällä salainen ihailija:) Celesta taitaa olla mustasukkainen kun poistaa aina ne ketjut joissa on mun viestejäni.

      • Sheriffi pahin häirikkö
        Salaperäinen nainen kirjoitti:

        varmaan rauhallinen kun sillä on täällä salainen ihailija:) Celesta taitaa olla mustasukkainen kun poistaa aina ne ketjut joissa on mun viestejäni.

        Näyttääpi pahasti siltä, että tälläkin palstalla on sheriffi pahin häirikkö.

      • Sheriffi pahin häirikkö kirjoitti:

        Näyttääpi pahasti siltä, että tälläkin palstalla on sheriffi pahin häirikkö.

        ja eikös häiriköt pitäs aina poistaa?? ;))

      • oli
        mii-su kirjoitti:

        ja eikös häiriköt pitäs aina poistaa?? ;))

        häirikkö?

      • Ajomies
        oli kirjoitti:

        häirikkö?

        Keskusteluissa pitää sallia asiallinen kovakin kritiikki siinä mukana olevien sanomisista.
        Sheriffit toimivat törkeästi poistaessaan mielivaltaisesti keskusteluketjuja tai puheenvuoroja siitä.
        Se loukkaa YK:n ihmisoikeuksien julistusta
        sanan- ja ilmaisunvapaudesta.
        Esimerkkinä mainitsen, että tasavallan presidentin viranhoidon kannalta ei ole merkitystä ellei hänen pukeutumisensa ole meidän mieleemme.
        Presidentivaalikeskustelussakin pitäisi keskustelun liikkua enemmän asialinjalla
        eli arvostella ehdokkaiden mahdollisia tekemisiä ja tekemättä jättämisiä tehtävän hoidossa joihin on osallistunut.

        Muistetaan vanha viisaus:
        - Älä leikkaa partaa ihmisten mukaan sillä se on aina jonkun mielestä liian pitkä tai liian lyhyt.

      • tukkusutija

        sevillan parturin on paljon helpompi katkaista ruhtinaan kurkku kuin pitserian kokilla.

      • Ajomies
        tukkusutija kirjoitti:

        sevillan parturin on paljon helpompi katkaista ruhtinaan kurkku kuin pitserian kokilla.

        Minua on aina ihastuttanut varsinkin Maria Callas.

        Gioacchino Rossinin on mestari ja loi tähän oopperaan paljon komiikkaakin.
        Taisivat muuten päättyä "Figaron häihin" ?
        Se taas oli Wolwan Amareuksen käsialaa, miten yhdistänkään nämä aina toisiinsa ?

        Ruhtinaille Mozart sävelsi ja vapaamuuraritkin saivat osansa ?

        Harvalla parturilla on enää kunnon partaveistä.

    • ilottu

      taas hyvät yöt.....jutustellaan sunnun´taina jos sopii

    • seuraillut

      Aloitus oli mielenkiintoinen ja siinä "pääkeskustelijat" esittäytyivät, kuten asiaan sopii.
      He heittivät ajankohtaisia asioita esiin.
      Miten nämä jokapaikan höylät eivät osaa keskustella vaan tulevat asiattomuuksin mukaan?
      Ei suinkaan hankilökohtaiset solvaukset ole missään sopivia ja heti alkuun, kuten Mii-su teki.
      Miten ottaisitte kantaa tohon avauspuheenvuorossa esitettyihin asioihin?
      Tuskin luittekaan sitä?

      • (et varmaankaan)

        itse et kestä pienintäkään kritiikkiä, mutta olet kuitenkin aina solvaamassa muita! Luin mii-sun viestit. Yhdessä ainoassa hän sanoi sinun olevan ilkeän ihmisen. Mikä pitää paikkansa koska olen lukenut viime viikoilta kaikki (KAIKKI) Sinun viestisi.
        SINÄ OLET ILKEÄ IHMINEN!!! Mii-su sanoi aivan oikein siinä. Tahallesi ymmärrät kaiken väärin ja sitten on oi voi, jos joku vähän pahasti sinulle itsellesi sanoo.
        Se on todella LAPSELLISTA SINULTA AJOMIES!

      • (et varmaankaan) kirjoitti:

        kuka sitten oletkin...:))

      • Ajomies
        mii-su kirjoitti:

        kuka sitten oletkin...:))

        - Päivää pienet ystäväiseni,
        päivää jälleen !

        Minusta tuo Markus-sedän tervehdys lastentunnin alussa on edelleenmukava tervehdys, jotan päätin minäkin sillä "aloittaa" vaikka
        - päivä jo mailleen vaipuu...

      • Ajomies
        (et varmaankaan) kirjoitti:

        itse et kestä pienintäkään kritiikkiä, mutta olet kuitenkin aina solvaamassa muita! Luin mii-sun viestit. Yhdessä ainoassa hän sanoi sinun olevan ilkeän ihmisen. Mikä pitää paikkansa koska olen lukenut viime viikoilta kaikki (KAIKKI) Sinun viestisi.
        SINÄ OLET ILKEÄ IHMINEN!!! Mii-su sanoi aivan oikein siinä. Tahallesi ymmärrät kaiken väärin ja sitten on oi voi, jos joku vähän pahasti sinulle itsellesi sanoo.
        Se on todella LAPSELLISTA SINULTA AJOMIES!

        Poliitikot sanoo, että
        - Ei ole mitään väliä mitä puhutaan
        kunhan puhutaan.
        Poliitikolle se on elinkysymys.

        - Minkä poliitikon maailma on minussa menettänytkään !

      • Ajomies

        Näillä palstoilla lukutaito ja luetun ymmärryskyky eivät ole kaikkein arvosteuimpia ominaisuuksia.
        Tuossa seuraavassaviestissä näkyi kovin selvästi tuo asia. Montakohan kertaa olen yrittänyt sanoa, että mainittu nikki kertoi saman asian useilla täysin eri tavoilla.
        Arvo Hautalaa, edessmennyttä ammattiyhdistypomoa
        arvostin suuresti kun hän sanoi:

        - Olen lopettanut valehtelemisen,
        kun en enää illalla muista mitä tulin aamulla valehdelleeksi.

      • kjakj
        mii-su kirjoitti:

        kuka sitten oletkin...:))

        yks kerta ;)) (mut älä "ääneen")

      • ollut .

        mitään järkeäkään. Mii-su ei solvannut. SINÄ solvasit.
        Jokainen ihminen tietää mihin suolaa käytetään, ei siitä avausta kannata tehdä.

      • siitä.
        Ajomies kirjoitti:

        Näillä palstoilla lukutaito ja luetun ymmärryskyky eivät ole kaikkein arvosteuimpia ominaisuuksia.
        Tuossa seuraavassaviestissä näkyi kovin selvästi tuo asia. Montakohan kertaa olen yrittänyt sanoa, että mainittu nikki kertoi saman asian useilla täysin eri tavoilla.
        Arvo Hautalaa, edessmennyttä ammattiyhdistypomoa
        arvostin suuresti kun hän sanoi:

        - Olen lopettanut valehtelemisen,
        kun en enää illalla muista mitä tulin aamulla valehdelleeksi.

        Arvo Hautalasta, sinulla kun ei tuo muistisi näytä pelaavan edes viittä minuuttia. Ja lukutaitosikin on aivan hukassa, jos sinulla sellaista on koskaan ollutkaan?

      • Ajomies
        ollut . kirjoitti:

        mitään järkeäkään. Mii-su ei solvannut. SINÄ solvasit.
        Jokainen ihminen tietää mihin suolaa käytetään, ei siitä avausta kannata tehdä.

        Tuskin ihmiset edes ymmärtää kuinka tappavaa
        liiallinen suolan käyttö on.
        Muuten,
        koskahan valtio ja entinen TVH alkaa periä
        - suolaveroa.

      • Ajomies
        siitä. kirjoitti:

        Arvo Hautalasta, sinulla kun ei tuo muistisi näytä pelaavan edes viittä minuuttia. Ja lukutaitosikin on aivan hukassa, jos sinulla sellaista on koskaan ollutkaan?

        ..Ihalaisen jälkeen johtoonsa jämäkän "arvohautalan", molemmat keski-suomalaisia "korven kasvatteja" ?

        - Paperinpyörittelijöitä ja pilkun viilaajia meillä on jo riittävästi.
        - Paperirullat vain viennin sijasta pyörivät
        kohta muualla "paperin ansiostakohan ?

      • Ajomies
        kjakj kirjoitti:

        yks kerta ;)) (mut älä "ääneen")

        De va kukku de ?

      • politiikka palstalle
        Ajomies kirjoitti:

        ..Ihalaisen jälkeen johtoonsa jämäkän "arvohautalan", molemmat keski-suomalaisia "korven kasvatteja" ?

        - Paperinpyörittelijöitä ja pilkun viilaajia meillä on jo riittävästi.
        - Paperirullat vain viennin sijasta pyörivät
        kohta muualla "paperin ansiostakohan ?

        tiesitkös...

        vetämään.

        kannatan kuin köysi hirtettyä.

      • Ajomies
        politiikka palstalle kirjoitti:

        tiesitkös...

        Sepustukset ei tainne kelvat ades huu haa palstalle
        - luulisin ?

      • puhut
        Ajomies kirjoitti:

        Sepustukset ei tainne kelvat ades huu haa palstalle
        - luulisin ?

        oikeaan sävyyn itsestäsi. :) Miksi sitten vaivautuisit yrittämään täälläkään, kun eivät ne mielestäsi kelpaisi sinne huuhaa palstallekaan?

      • Ajomies
        puhut kirjoitti:

        oikeaan sävyyn itsestäsi. :) Miksi sitten vaivautuisit yrittämään täälläkään, kun eivät ne mielestäsi kelpaisi sinne huuhaa palstallekaan?

        Eihän tällä palstalla olisi mitään ellen olisi mukana omalla eliksiirilläni, jonka monet ovat aistineet ihan oivalliseksi.

      • rauhallisempaa
        Ajomies kirjoitti:

        Eihän tällä palstalla olisi mitään ellen olisi mukana omalla eliksiirilläni, jonka monet ovat aistineet ihan oivalliseksi.

        ja mukavampaa ilman sinun "eliksiiriäsi".
        Mun sappeni kärsii sinusta!

      • jos närästää
        rauhallisempaa kirjoitti:

        ja mukavampaa ilman sinun "eliksiiriäsi".
        Mun sappeni kärsii sinusta!

        ota Rennietä. tai jätä lukematta Ajomiehen tekstit. Kyllä minua hymyilyttää miten sappesi kiehuu:)) tai menisit nukkumaan...

      • Ajomies
        rauhallisempaa kirjoitti:

        ja mukavampaa ilman sinun "eliksiiriäsi".
        Mun sappeni kärsii sinusta!

        Voisitko ottaa lomaa tai jättää väliin sellaiset keskusteluketjut, joissa tämä sinun "sappeasi kiehuttava" on läsnä.
        Uskon tai ainakin toivon, että tautisi helpottaisi.

      • Ajomies
        jos närästää kirjoitti:

        ota Rennietä. tai jätä lukematta Ajomiehen tekstit. Kyllä minua hymyilyttää miten sappesi kiehuu:)) tai menisit nukkumaan...

        Muistan ennen monien ottavan Samarinia, mutta taitaa tuo sinun vinkkisi olla parempi.
        Toivon, että ainakin kokeilisivat ne, joille tulee noita närästysongelmia.
        Itse en ole niitä käyttänyt, mutta närästys onkin niitä harvoja vitsauksia, mitä ei vielä ole esiintynyt.

      • (kerrankin)
        Ajomies kirjoitti:

        Voisitko ottaa lomaa tai jättää väliin sellaiset keskusteluketjut, joissa tämä sinun "sappeasi kiehuttava" on läsnä.
        Uskon tai ainakin toivon, että tautisi helpottaisi.

        lomaa sinusta ja ketjuistasi on otettava ettei seuras tee kaltaiseksesi. On paljon mukavaa olla itseni kaltainen.

      • Ajomies
        (kerrankin) kirjoitti:

        lomaa sinusta ja ketjuistasi on otettava ettei seuras tee kaltaiseksesi. On paljon mukavaa olla itseni kaltainen.

        Kun pidät nenäsi poissa asioista, joista et mitään ymmärrä niin se jo osoittaa sinun eristyneen.

      • pitämällä nenäsi poissa
        Ajomies kirjoitti:

        Kun pidät nenäsi poissa asioista, joista et mitään ymmärrä niin se jo osoittaa sinun eristyneen.

        asioista joista sinä et ymmärrä, niin se olisikin tuollaiselle kuin sinä jo suurta eDistystä.

      • Ajomies
        pitämällä nenäsi poissa kirjoitti:

        asioista joista sinä et ymmärrä, niin se olisikin tuollaiselle kuin sinä jo suurta eDistystä.

        Olet todella ymmärtämätön.
        Minä sentää ihan I T S E valitsen aiheet, joista keskustelut aloitan ja niissä jatkan.
        Sinulla kun ei näytä olevan ymmärrystä jättää joskus väliin nikkiä vaihtamatta.

    Ketjusta on poistettu 166 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe