Eli siis, onko minussa jotain vialla, kun silloin tällöin seksin (yhdynnän) aikana (varsinkin jos poikaystäväni suojelevasti päälläni) minua alkaa itkettää. En tosin ole ikinä toivottavasti ainakaan näyttänyt sitä miehelleni, vaan olen esim. painanut silmäni kiinni ja rauhoittunut. Mitä tämä oikein on?? Sitä ei tapahdu aina, mutta olenko silloin vain sitten jotenkin todella herkällä tuulella? Voisiko se täydellinen läheisyys saada minut "itkemään ilosta", sillä en minä silloin varsinaisesti surullinenkaan ole. Olemme seksiä harrastaneet jo yli puoli vuotta, ja niinkuin sanoin, tätä ei tapahdu todellakaan aina. Mikäköhän saa minussa sellaisen tunnekuohun? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, onko edes vastaavia. En ole ko. asiasta jutellut ainakaan vielä poikaystäväni kanssa, koska pelkään hänen loukkaantuvan tästä..Muuten seksielämämme on monipuolista ja tyydyttävää molemmin puolin.:)
itku..
herkkäkö?
2657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se johtuu siitä että antautuu niin täydellisesti tilanteeseen, tunteeseen, toisen läheisyyteen ja hyvänolontunne on niin kokonaisvaltaista. En herkisty usein noin, mutta joskus...en häpeä sitä, kumppanin kanssa ollaan puhuttu siitä ja hän on vain iloinen siitä että mulla niin paljon tunteita häntä kohtaa. En pystyisi herkistymään samalla tavalla vieraan, uuden kumppanin kanssa, et varmaan sinäkään.
Monilla naisilla käy noin, älä häpeä sitä vaan ole iloinen että voit tuntea niin paljon. Kaikki eivät siihen pysty. :)
Tuttu juttu mullekin...joskus on vain niin hyvä olo ja tunne että rupee itkettämään, poikaystävä luulee usein että itken suruun, mutta olen selittänyt hänelle että rakastan häntä vain niin paljon ja joissain tilanteissa sen oikein kunnolla tajuaa... siis tätä tapahtuu minulla vaikka missä, sängyssä, viihteellä, lenkillä, saunassa ym.