Tunteiden pyörremyrsky, miten kummassa sinut taltuttaisin?!

Epäilys nousi jo edellisellä viikolla ja sekavat tunteet risteilivät mielessä, kunnes päädyin varmistumaan asiasta. Ja niinhän se oli -selkeät kaksi viivaa näytti testi. Ensiksi tuli ilo ja sitten sekava olo...

Seuraavana päivänä oli työhaastattelu kaukana paikkakunnalta, jolla tällä hetkellä asun ja jossa myös avopuolisoni ja ihana pieni koirani asuvat. Haastattelu meni hyvin ja seuraava jo odotti omalla paikkakunnalla. Sainkin tietää, että pitkään odottamani työ olisi nyt tarjottimella edessäni, eikä tarvitsisi edes muuttaa... Olen niin kyllästynyt olemiseen, työttömän statukseen ja ennen kaikkea pätkätöihin, joita tällä alalla riittää! Nyt en tiedä mitä tehdä...

Pieni ihmeen alku kasvaa sisälläni, enkä todellakaan tiedä mitä teen. Tiedän, ettei tällaisia työtarjouksia tipahda taivaalta ihan jokapäivä ja haluan niin kovasti kyseisen työn!!! Mutta tämä vahinko joka sisälläni kasvaa, estää haaveeni... En voi saada molempia!

En ole uskaltanut puhua miesystävälleni tästä asiasta, tiedän hänen kielteisen kannan, tilanteesta johtuen. Tiedän, ettei suhteemme ole vakaalla pohjalla, eikä yhteistä menneisyyttä ole takanapäin kuin pari vuotta... Tiedän, ettei asumisemme ole ensinkään mahdollinen lapselle tilanpuutteen vuoksi ja tiedän, että tarvitsisin työni oman ammattitaitoni vuoksi sekä rahallisista syistä...

Mutta tiedän myös, että rakastan tätä pientä toukkaa jo nyt ja olen aina ollut sitä mieltä, että kannan tekojeni seuraukset, vastuun mukisematta ja tiedän taloudellisen tilanteemme olevan parempi kuin monella muulla, jotka haluavat lapsen... ja tiedän ystäväni tulleen raskaaksi kuta kuinkin samaan aikaan ja laskettujen aikojemme todennäköisesti menevän hyvin lähelle toisiaan... Ja tiedän, että jos nyt luovun tästä lapsesta, tulen aina häntä miettimään katsoessani ystäväni lasta ja sieluni repeytyy auki jokainen kerta kun näin tapahtuu...

Mutta tarvitsen työn, se on kuin "lottovoitto" elämässäni, muttei ainoastaan rahan vaan myös oman ammatillisuuden vuoksi. En ole kauaa ollut vielä työelämässä ja tarvitsen kokemusta, koska rohkeuteni ja usko itseeni horjuu jo nyt kovaa vauhtia. Miksi joudun näin valitsemaan, miksi kaikki tulee yhtä aikaa... Niin, peiliin katsonkin, mutta silti kysyn, miksi juuri nyt ja kaikki yhden viikon aikana! Haluan, että kun saan lahjana lapsen, hän on kaikin tavoin tervetullut luokseni...mutta tiedän olevani tällä hetkellä itsekäs ajatellessani työtä ja häpeän sitä! Kumpa tietäisin mikä on oikea valinta!!! *surullinen*
101146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mulla oli edessä hieman samankaltainen päätös, lapsi vai koulu. Valitsin koulun. Tavallaan. Sain keskenmenon, mutta olisin valinnut koulun joka tapauksessa. Täytyy ajatella että tulevaisuudessa, kun käyn kouluni ja saan työpaikan, saan parempia mahdollisuuksia hankkia lapsia.

Voimia sulle, päätös on vaikea, mutta ajattele eteenpäin enemmänkin kuin vuosi tai kaksi. Koska kyllä se tulevaisuus sieltä tulla tupsahtaa eteen. Pärjäile.

Äänestä
  • ei voi tilata. Eikä myöskään työtä. Olisiko mahdollista saada sovitettua kumpaakin elämään. Raskaudesta ei tarvitse kertoa vasta kuin monen kuukauden päästä.
    Samassa tilanteessa valitsin itse lapsen ja olen todella tyytyväinen päätökseen.

    Äänestä

  • +++ kirjoitti:

    ei voi tilata. Eikä myöskään työtä. Olisiko mahdollista saada sovitettua kumpaakin elämään. Raskaudesta ei tarvitse kertoa vasta kuin monen kuukauden päästä.
    Samassa tilanteessa valitsin itse lapsen ja olen todella tyytyväinen päätökseen.

    En tiedä mistä työstä on kysymys, mutta oletko varma että lapsi estäisi työpaikan saannin? Sellaisella asiallahan ei saisi olla työhönoton kanssa mitään merkitystä. Ja kyllä äitiysloman jälkeen kerkeää vielä töitä tekemään...

    Ymmärrän abortin jos lapsi ei syystä tai toisesta ole haluttu, ajankohta on niin täydellisen väärä ettei lasta pysty pitämään tms. Näissä tilanteissa ihminen voi rehellisesti myöntää abortin olevan paras/ainoa ratkaisu ja kenties jatkaa elämäänsä ilman tunnontuskia asiasta.

    Viestistäsi sain kuitenkin käsityksen että lapsi olisi sinulle tärkeä etkä haluaisi aborttia tehdä. Riippuen siitä miten herkkä ihminen olet, uskon että tulisit katumaan tuota ratkaisua =/. Mutta toivottavasti löydät itsellesi parhaimmaan ratkaisun, voimia sen etsimisessä!

    Äänestä

  • asiaa mietin. kirjoitti:

    ...on edelleen koeaika, puoli vuotta, jonka aikana kun kerrot olevasi raskaana, tiedät työsuhteen loppuvan koeajan jälkeen. Voi tietysti yrittää salata asian tuon puolen vuoden ajan ja sitten vasta kertoa, mutta työsuhde loppuu silti siihen, sillä se on perustunut vilpillisyyteen. Työntekijän on todistettava terveytensä ottaessaan työtä vastaan, mikäli silloin valehtelee on työnantajalla oikeus lopettaa työsuhde. Raskaus ei ole sairaus, mutta se aiheuttaa keskimääräistä sairaslomaa huomattavasti pidemmän työkyvyttömyyden, siksi raskaana olevaa ei ole viisasta palkata työnantajan kannalta. Kukaan meistä ei työnantajana palkkaisi raskaana olevaa, sillä kustannukset ovat suuret ihmisestä, joka ei ole työpaikalla ja lisäksi joutuu palkkaamaan sijaisenkin.

    Äänestä

  • ...työpaikkoja... kirjoitti:

    työpaikan menettämine tapahdu automaatisesti raskauden tultua ilmi. Itse jouduin koeajalla kertomaan pomolle raskaudestani ja sain silti paikan. Omassa työpaikassani on kolme muuta naista jotka on vakinaistettu raskaana olessaan. Tämä siis hoitoalalla.

    Siskon kaveri haki myös töitä ja kertoi jo haastattelussa tulevasta perheenlisäyksestä. Sanoi siihen perään että eiköhän tämä juttu sitten voida jättää tähän. Haastattelija suuttui ja sanoi että "kuvitteletko todella raskaudella olevan jotain tekemistä sen kanssa kuka tämän paikan saa? Saisit hävetä!" Kaveri lähti sitten nolona haastattelusta ja seuraavalla viikolla sai kuulla saaneensa paikan.

    Vaikka tiedän monen työnantajan pitävän raskautta punaisena vaatteena, ei suinkaan pidä yleistää sitä kaikkiin.

    Tuota "todistettava terveytensä" kohtaa en myöskään ymmärtänyt... Ei minulle olla ikinä mitään terveyskyselyä työhaastattelussa tullut, missä pitäisi vielä laittaa rasti ruutuun kohdassa raskaana vai ei. Tottakai on kysytty yleistä kuntoa ja miten kykenee työstä suoriutumaan, mutta ei mitään raskauteen liittyvää. Itse olin jo haastettelutilanteessa raskaana, mutten maininnut siitä viikkojen vähyyden (muistaakseni 5 1) vuoksi. Olisin varmaan voinut salata raskauden koeajan loppuun asti eli seuraavat 3kk. Olisiko minut voitu silloin irtisanoa?

    Äänestä

  • ettei tuo kirjoitti:

    niin paljoa ole väliä, onko raskaana vai ei. Luultavasti jokainen nainen tekee lapsia hoitoalla. Itse olen tekniikan puolella ja täysin miesvaltaisessa työympäristössä, jos tulisin raskaaksi niin minua ei varmasti vakinaistettaisi. Muutenkin naisena jokaisena työpäivänä pitää näyttää että minusta on tähän. Vahinkoraskauden pitäminen ei siis tulisi kysymykseenkään jos haluaa tehdä koulutuksensa mukaista työtä...

    Äänestä

Viestistäsi sain sen käsityksen että olet syvästi tunteva ihminen. Et pysty elämään itsesi kanssa jos abortoit lapsesi. Ylhäällä argumentoitiin vähän siihen malliin että työ olisi tärkeämpää kuin lapsi... Jumalauta kuinka väärässä joku voi olla.

Takuulla tulet saamaan töitä, joku tuon työpaikan tai jonkin muun. Ihmiselämä on tärkeämpi kuin työpaikka. Lueskele vaikka vähän tuolla Lapsettomuus -keskustelupalstalla, jos tuntuu prioriteetit sekavilta. Siellä kuka tahansa antaisi vaikka oikean kätensä jos voisi vaihtaa sen sinun sisälläsi kasvavaan elämän ihmeeseen.

Äänestä
  • On kaksi erilaista ihmistyyppiä. On tunteilla käyvä ja järjellä käyvä. Sinä et missään tapauksessa ole mikään sanomaan, että jumalauta jompikumpi ihmistyyppi on väärässä tai muuten paskempi (varsinkin kun uskon ainoan perustelusi olevan se, että sinä satut edustamaan tuota tunne puolta, kaikki muuthan aina ovat alempia kuin me myself and I)!!! Jokaisen skeemat muodostuvat oman elämänkokemuksen ja historian mukaan. Jollekin se ihminen ja ihmissuhteet ovat tärkeimmät, joillekin se elämän laatu. Joilla on älykkyyttä tahtovat kehittää sitä, siksi kehittävät itseään ja ajattelevat mahdollisesti tulevan lapsensa elämänlaatua ja eivät halua tehdä lapsia kärsimään kun omat resurssit eivät riitä. Joillekin se rakkaus ja äidinvaisto on suurin ja ajatuksissa lapsen surmaaminen on maailman pahin synti, lapsia tahdotaan tehdä valmiiksi tuomittuna kurjuuteenkin, paskaan suhteeseen, epävalmiiden vanhempien kasvatettaviksi jne, (vain koska lapset ovat niin ihania, elämänvalo...).

    Kukaan ei siis ole mitään sanomaan miten aloittajan tulisi tehdä tai mollaamaan toisenlailla ajattelevia ihmisiä, aloittajan itsensä on mietittävä mikä hänen elämässään on tärkeintä, mikä ratkaisu sopii hänen maailmankuvaansa. Järki vai tunne?

    Äänestä

Sinulla on pahatilanne, jos pidät lapsen menetät duunin. Sitten kun lapsi on tarpeaksi vanha jotta voist mennä töihin niin tilanne sillä saralla on vieläkin huonompaa. Äitiys kun ei ole työkokemusta.

Kuinka miehesi suhtautuu asiaan, mitä luulet? Jos tilanahtautta on jo nyt niin mihin ajattelit lapsesi laittaa ja jos olet ollut työttömänä nii millä rahalla hänet elätät. Kulut kasvaa mutta tulot ei. Eiköhän kannata keskustella miehesi kanssa, jos hän ei lasta halua nii ole valmis ottaan täysi taloudellinen ja henkinen vastuu yksin. Mikään ei ole törkeämpää kuin laittaa maksamaan eltusmaksuja lapsesta jota ei halua.

Äänestä

On laitonta olla palkkaamatta tai irtisanoa ihmistä raskauden perusteella. Jos irtisanominen tapahtuu raskauden aikana, on työnantajalla aika hankalat paikat, mikäli irtisanottu vie irtisanomisen oikeuteen. Raskaudesta ei tarvitse mainita työpaikalla vasta kuin kaksi kuukautta ennen äitiyslomalle jääntiä. Raskaus ei ole mikään vilppi, ts. raskaanaoleva ei ole mitenkään tilivelvollinen työnantajalleen tilastaan, muutoin kun äitiysloman kannalta. Sillä perusteellakaan ei siis todellakaan voi ketään erottaa. RASKAUS EI OLE SAIRAUS!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Umpikujassa-81 kirjoitti:

Epäilys nousi jo edellisellä viikolla ja sekavat tunteet risteilivät mielessä, kunnes päädyin varmistumaan asiasta. Ja niinhän se oli -selkeät kaksi viivaa näytti testi. Ensiksi tuli ilo ja sitten sekava olo...

Seuraavana päivänä oli työhaastattelu kaukana paikkakunnalta, jolla tällä hetkellä asun ja jossa myös avopuolisoni ja ihana pieni koirani asuvat. Haastattelu meni hyvin ja seuraava jo odotti omalla paikkakunnalla. Sainkin tietää, että pitkään odottamani työ olisi nyt tarjottimella edessäni, eikä tarvitsisi edes muuttaa... Olen niin kyllästynyt olemiseen, työttömän statukseen ja ennen kaikkea pätkätöihin, joita tällä alalla riittää! Nyt en tiedä mitä tehdä...

Pieni ihmeen alku kasvaa sisälläni, enkä todellakaan tiedä mitä teen. Tiedän, ettei tällaisia työtarjouksia tipahda taivaalta ihan jokapäivä ja haluan niin kovasti kyseisen työn!!! Mutta tämä vahinko joka sisälläni kasvaa, estää haaveeni... En voi saada molempia!

En ole uskaltanut puhua miesystävälleni tästä asiasta, tiedän hänen kielteisen kannan, tilanteesta johtuen. Tiedän, ettei suhteemme ole vakaalla pohjalla, eikä yhteistä menneisyyttä ole takanapäin kuin pari vuotta... Tiedän, ettei asumisemme ole ensinkään mahdollinen lapselle tilanpuutteen vuoksi ja tiedän, että tarvitsisin työni oman ammattitaitoni vuoksi sekä rahallisista syistä...

Mutta tiedän myös, että rakastan tätä pientä toukkaa jo nyt ja olen aina ollut sitä mieltä, että kannan tekojeni seuraukset, vastuun mukisematta ja tiedän taloudellisen tilanteemme olevan parempi kuin monella muulla, jotka haluavat lapsen... ja tiedän ystäväni tulleen raskaaksi kuta kuinkin samaan aikaan ja laskettujen aikojemme todennäköisesti menevän hyvin lähelle toisiaan... Ja tiedän, että jos nyt luovun tästä lapsesta, tulen aina häntä miettimään katsoessani ystäväni lasta ja sieluni repeytyy auki jokainen kerta kun näin tapahtuu...

Mutta tarvitsen työn, se on kuin "lottovoitto" elämässäni, muttei ainoastaan rahan vaan myös oman ammatillisuuden vuoksi. En ole kauaa ollut vielä työelämässä ja tarvitsen kokemusta, koska rohkeuteni ja usko itseeni horjuu jo nyt kovaa vauhtia. Miksi joudun näin valitsemaan, miksi kaikki tulee yhtä aikaa... Niin, peiliin katsonkin, mutta silti kysyn, miksi juuri nyt ja kaikki yhden viikon aikana! Haluan, että kun saan lahjana lapsen, hän on kaikin tavoin tervetullut luokseni...mutta tiedän olevani tällä hetkellä itsekäs ajatellessani työtä ja häpeän sitä! Kumpa tietäisin mikä on oikea valinta!!! *surullinen*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu