Nyt kaikki huutavat kurkkusuorana, että Konginkankaan turma johtui rekan ylinopeudesta.
Kuka on sellainen Jeesus joka pystyy varmasti sanomaan , että sama heijausliike ei syntyisi siinä rinteessä vaikka kuski olisi tullut siihen 79.99 km/h. Mainitussa kaarteessa oleva ”vääränkätinen” painauma voi heittää yhdistelmää vaikka 6-kympissä. Tienkin logiikka on selvä, jos auto ei liiku se ei ainakaan ole aktiivisena osapuolena kolarissa.
Toki juttu on tutkittava, mutta jotenkin se vaikutti ns. nollatutkimukselta, jossa ei itse asiassa tullut vastaan mitään uutta jota ei olisi jo tiedetty. Toisaalta on harhauttavaa pitää tutkintareferenssinä yhtä äärimmäistä onnettomuutta, joka tapahtui epätavallisissa keliolosuhteissa. Kuten aina asiaa hämmentää myös henkilöt, joilla osalla ei ole mitään näkemystä nykyisten liikennevirtojen sovittamisesta teillemme. Ennen seuraavaa mälliä pitäisi miettiä kuinka itä/länsi tavaraliikenne sovitetaan ruuhka-Suomen teille. Siellä kytee seuraava pommi, joka on sata kertaa todennäköisempi kun Konginkankaan uusinta jossakin Pihtiputaan ja Äänekosken välillä.
Lopputulos tutkimuksesta oli kuten aina, liikenneturvallisuus lisääntyy vain säätämällä uusia lakeja ja kiristämällä rangaistuksia. Kun tarpeeksi kiristetään ja polttoaineiden hinnat ovat mitä ovat, suomalaisen maantiekuljetuksen alasajo on jo käynnissä. Jotta ei nyt taas joku vetäisi herneitä nenään, en ole laittomuuksien kannattaja, mutta typerä ”pilkunnussinta” ja syyllistäminen on pistänyt aina vihaksi.
JÄLKIVIISAAT MAAILMAN PARANTAJAT
7
1352
Vastaukset
- henkilöautoilija
Tuossa sinun kirjoituksessa oli 100% asiaa.
Eniten minua harmitta se, että uusista laeista ja asetuksista päättävät ja vouhottavat eniten ne, joilla ei ole lainkaan käytännön kokemusta asioista joita heidän säätämänsä määräykset koskevat. Tämä koskee Suomessa lähes kaikkea lainsäätämistä, valitettavasti. - Hanna Karttunen ins.
Mielestäni rekan perävaunu ei saa missään keliolosuhteissa tulla vastaan tulevien kaistalle.
Siitä vastaa yksin kuljettaja.
Jos rekat ovat niin vaikeasti halitavissa kuin tämän palstan kirjoituksista saan lukea pitää nopeudenrajoittimet säätää 50kmh, kun kerran ammattikuljettat , ammattimiehet eivät osaa ottaa huomioon keliolosuhteita ja jokavuotista suomen talvea. - Hanna Karttunen ins.
Nyt kaikki huutavat kurkkusuorana, että Konginkankaan turma johtui rekan ylinopeudesta.
KYSYNMYS :
Mistä ne 23 kuollutta ja 15 luokkaantunutta sitten tulivat. Siitä että perävaunu ajautui vastaantulevien kaistalle. Kuka siihen voi vaikuttaa että tälläista ei tapahdu, vain kuljettaja.
Ei se onnettumuus ainakaan johtunut siitä että rekka ajoi sopivalla tilannenopeudella tai liian hiljaa. Jos bussi olisi törmännyt perävaunuun sen nopeuden ollessa pienempi ei lastikaan olisi irronnut ja paperirullat lennelleet bussin sisäänEtkö sinä nyt oikeen ymmärrä asioista mitään? Oletko itse ajanut rekkaa tai ollut kyydissä. Se on helvetin helppoa puhua asioista joista ei tiedä. Jos rekkojen nopeus olisi rajoitettu 50 km/h, koko Suomen liikenne pysähtyisi mäkiin ja mutkiin ja joka nyppylään juuttuneisiin rekkoihin. Ei ne siellä tiellä ole sen takia että ne sais tappaa ihmisiä, vaan siksi että sinäkin pösilö saisit ruokaa nenäs eteen.
- Risuparta
Oletko koskaan kuullutkaan sanontaa, sillä vaihteella ajat mäet alas kuin ne nousetkin, pysyvät yhdistelmät pystyssä tiellä. Elikkä kun olet ajanut vuoristossa ajoneuvolla ja laskeudut alaspäin, sinun täytyy käyttää niin pientä vaihdetta kuin kiivetessäkin, ettei vauhti kasva liian suureksi joka suistaa sinut hallitsemattomasti ulos ajoradalta. Eihän tässä ollutkaan kyseessä vuoristo olosuhteet,mutta ne pätevät myöskin normaaleissa tieolosuhteissa, sitä ei opi kuin vuoristossa ajamalla ja pysymällä hengissä niissäkin olosuhteissa.
- karkoski
Siellä vuoristossa kyllä käytetään ketjuja myös kärrynpyörissä, silloin kun on OIKEASTI liukasta, ja JOS tuon mäen kitkakerroin olis ollu kyseisen kaverin tiedossa, niin uskallan VAHVASTI epäillä, että märehdittäiskö me tätä nyt täällä...??
- Rahtari-juitsari
Tarkoittaako tämä "sillä vaihteella mäki als kuin nousetkin" sitä, että kun nouset mäen ylös vaikkapa puolitetulla viitos-vaihteella, niin mäen päällä täytyy heittää u-käännös ja ajaa äskeinen mäki alas samalla vaihteella?
Vai kenties sitä, että jos joudut todella jyrkässä, mutta suht lyhyessä mäessä vaihtamaan alaspäin pienelle puolelle asti, täytyy ylämäen jälkeen aukenevassa tooodella loivassa suorassa laskussa pitää nopeus alle kolmenkympin ja vaihdekeppi pienellä puolella?
Ei vaan kyllä mä ymmärsin mitä tarkoitit ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli5310451Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1436519"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn744648Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois
Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul183542Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1433310Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji2963136Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1532867Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota692802Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota
Muualla maailmassa yrittäjät elävät asiakkaiden rahoilla, Suomessa palkansaajien maksamilla veroilla. Palkansaajahan ma52252Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait342184