Minkälainen "vala" on ihmisen vannottava kun hän kääntyy lestadiolaiseksi?
Tiedän, että jonkunlainen vala on tehtävä, mutta mitä se pitää sisällään, mitä sillä luvataan? Miksi se on tehtävä?
Millainen tilanne on? Koko seurakunnan edessäkö vannotaan vai esim. papille?
Eräs tuttavani on hiljattain kääntynyt lestadiolaiseksi ja haluaisin vain tietää. Kiitos vastauksista.
Tiedän, että jonkunlainen vala on tehtävä, mutta mitä se pitää sisällään, mitä sillä luvataan? Miksi se on tehtävä?
Millainen tilanne on? Koko seurakunnan edessäkö vannotaan vai esim. papille?
Eräs tuttavani on hiljattain kääntynyt lestadiolaiseksi ja haluaisin vain tietää. Kiitos vastauksista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ainakin esikoislestadiolaisuudessa on tällainen: "Sinua, Herra Jeesus, tahdon seurata, tuli vastaan elämässäni mitä hyvänsä. Aina kuolemaani asti".
Valan vannoo jokainen armon ja autuuden tunnon käsittänyt kristitty omalla sydämellään.
Muuta uskollisuuden valaa Herralle en ole koskaan kuullut edes vaadittavan keneltäkään kristityltä.
Tämän valan jokainen lausuu pyytämättä itse sydämessään.
Sinä siis "TIEDÄT", että "jonkunlainen vala on tehtävä"!?
Outoa, ettei "eräs hiljattain lestadiolaiseksi kääntynyt tuttavasi" ole valaissut sinua asian suhteen!!!
Käänny nyt kuitenkin "erään hiljattain lestadiolaiseksi kääntyneen tuttavasi" ;-) puoleen ja tiedustele häneltä, millaisen "valan" hän joutui tekemään, niin - yllätys yllätys: "saat tietää"!!!
Ei kai noita täällä tarvitse kysellä, jos on "hiljattain lestadiolaiseksi kääntyneitä" tuttavia, Rebekkah.
Ahkera saa olla, Rebekkah - ja tyhmäkin, mutta kun tyhmä on ahkera, on jälki tuota mitä suollat monine nimimerkkeinesi. Käsittele traumasi lestadiolaisuuden suhteen ja hoida lääkitys kohdalleen, niin saatat yllättyä, miten vähän sinulle jää kysyttävää.
Jos Rebekkahin on tarkoitus provosoida, niin kyllä hän siinä onnistui, minunkin kohdallani.
Olin siis hiukan ärtynyt.
Mutta toisen kirjoittajan, Bekkarahin, "lääkityksestä" puhuminen on täysin asiatonta ja typerääkin tässä yhteydessä. Aivan kuin ihminen olisi jokin kone, johon pannaan lääkkeet sisään ja - kas kummaa - oikeita ajatuksia ja mielipiteitä tulee ulos.
Vanhassa ateistisessa Neuvostoliitossa pantiin uskovaisten lääkitys "kohdalleen" ja synnytettiin yhteiskuntaan - jos synnytettiin - ihmisiä, joilla ei ollut uskonasioista enää paljon kysyttävää. Heidäthän leimattiin sosiaalisesti, määriteltiin usein mielisairaiksi, jonkinlaista skitsofreniaa sairastaviksi (mistä kristityt länsimaat myös kritikoivat neuvostopsykiatreja), ja paljon ihmisiä kuolikin uskonsa vuoksi.
Minullakin on trauma lestadiolaisuuden suhteen, juuri tällaisten bekkarahien aikaansaama. Mutta sitä traumaa ei lääkkeillä hoideta. Vähän sitä on lievittänyt aikuisena lestadiolaisten tuttujeni taholta kokemani ystävällisyys. Niin että olen jopa taas alkanut käydä seuroissakin.
Bekkarahin kaltaiset lääkityksen suosittajat voisivat siis mennä itseensä. Siihen ei näet suurta älyä taarvita - ja vielä vähemmän kristillistä mielenlaatua, että latelee toisille omasta mielestä nasevia ilkeyksiä.
Älä viitsi hurskastella.
Onhan se selvää, että lääkityksen tarpeessa ovat monet sellaiset, jotka kuukausi toisensa jälkeen purkavat täällä vihaansa lestadiolaisia kohtaan.
Myös monet sellaiset, jotka suhtautuvat hyvin myönteisesti lestadiolaisiin, ovat lääkityksen tarpeessa. Eli heillä on diagnoosi jostakin sairaudesta, joka on lääkityksellä hoidettavissa.
Mutta kielteinen suhde lestadiolaisiin ei ole mikään sairaus eikä lääkkeillä hoidettavissa. Se ei ole myöskään mikään mittari. Ainakaan mielenterveyden tai -sairauden.
Pikemminkin minun on joskus ollut pakko ihmetellä niitä vihaisuus-tulkintoja, joiden kohteeksi olen silloin tällöin yllättäen itsekin joutunut, vaikka olisin miten ystävällisellä lampaanmielellä jonkin tekstin kirjoittanut enkä edes tarkoittanut sillä mitään erityistä.
Minulla on taipumus ottaa hajurakoa jokaiseen sellaiseen ryhmään, jossa on niin suuri yhdenmukaisuuden paine, että samaan kuosiin pyritään vaikka aitouden ja rehellisyyden kustannuksella. Siis vaikkapa hurskaan uskovaiseen julkisivuun teeskentelemällä hurskasta, hurskastelemalla. Tämä ei taida olla aivan vierasta Läpäläällekään?
Sopii siis hänen mennä itseensä eikä projisoida toisiin omia puutteitaan. Olipa sitten kysymys hurskauden näyttelemisestä tai mistä muusta teatterista hyvänsä aitojen tunteiden tai ominaisuuksien sijaan.
"Kuka mitä kaapii, se sitä saapi", syyn ja seurauksen laki.
Hyvää jatkoa kuitenkin.
kuntoon, Else, kyllä se siitä!
Patologinen kaunaisuus henkilöitymätöntä yhteisöä kohtaan vaatinee, mielestäni, aina - ellei oma kapasiteetti riitä hankkimaan ongelmaan terapiaa - lääkityksen. Vain "muinaisessa" Neuvostoliitossa - mihin kommentissasi viittasit - estettiin usein voimakeinoin oman trauman vapaa ja omaharkintainen käsittely.
Trauman kehittyminen ei läheskään aina ole, kuten tapauksessasi syytät, "bekkarahien" aikaansaama. Mielestäni patologisilla traumaatikoilla olisi ns. paikka mennä itseensä, pureutuen lähtökohtaisuuteen traumansa suhteen, "ladellessaan toisille omasta mielestään nasevia syytöksiä", heitä lainatakseni.
Millähän lääkkeillä Bekkarahkin "patologisen kaunaisuuden" poistaa?
Hän puhuu kuin lääketehtaan edustaja, jonka pitäisi saada omia mömmöjä mahdollisimman paljon kaupaksi, oli niistä hyötyä tai ei. Ja vaikka ne olisivat vain vahingoksi. Eettisyydestä viis - kunhan vain lääketehtaalle virtaa rahaa. Nykyajan henki.
Aleksis Kiven Nummisuutarin Eskoa siteeraten: "Tyhmyydelle olen vihainen kuin rakkikoira."
Minä vain en jaksa aina haukkua räyskyttää. Kuten en nytkään tälle Bekkarahille. Hän onkoon onnellinen uskossaan, että minä olen "patologisen kaunainen". Hänen uskonsa ei minua häiritse, ei sen vertaa, että jaksaisin ruveta edes kiistämään tai pohtimaan, olenko kaunainen vai en vai peräti patologisen kaunainen. Sen se saavuttamani henkinen hajurako tekee, etteivät tunteet kovin herkästi lähde liikkeelle, eivät mitkään tunteet, myönteiset tai kielteiset.