Mun keskenmenosta on kulunut tasan vuosi..
17.11.04 päivällä oltiin vielä mieheni kanssa onnesta soikeina: meille vihdoinkin, vuoden yrittämisen jälkeen, tulisi vauva!
Mutta, sitten yhtäkkiä alkoivat iltapäivästä kokoajan voimistuvat alavatsa ja -selkäkivut, sitten illemmalla alkoi vaalea tiputtelu vuoto joka muuttui koko ajan tumman paksummaksi, runsaammaksi.. Soitin huolissani terveyskeskukseen josta tyly hoitaja-täti tokaisi: "no sellaista se on kun tulee keskenmeno, kyllä se siitä itsekseen ohi menee". Se oli kova isku, toiveet esikoisvauvastamme meni meiltä sen tien ja hyvä kun seuraavana yönä tuskien keskellä pystyin nukkumaan..
Seuraavan päivän 18.11.04 valjetessa oloni senkuin paheni: alakropan kivut muuttuivat helvetillisiksi, oli kuin tulisilla puukoilla olisi viilleelty vatsaan ja selkään! Ja koska ei vahva buranakaan vaikuttanut (kuten normaalisti menkkakipuihin) niin jouduin soittamaan uudestaan tk:seeen ja sain onneksi päivystysajan naislääkärille, joka sitten iltapäivällä ultrattuaan minut totesi, että valitettavasti km on tapahtunut, mutta muuta kuin lepoa ja buranaa ei ole helpottamaan oloa. Jotain hyvää sentään: onneksi tähän ei tarvittu kaavintaa ja selviin jälkitarkastuksella..
No, tästä on nyt vuosi eikä meillä vieläkään ole tuhisevaa kääröä, eikä toistaiseksi tulossakaan, ja lisäksi tällä paikkakunnalla ei olla alettu vieläkään tutkimaan mitään, onpa sanottu vain että: "kyllä se vielä tärppää ja koska km on ollut, niin tuskin mitään vikaa on sen tärppäämisen suhteen"..
Vein tänään "muualle haudattujen muistoksi" hautuumaalle Enkeli-kynttilän..
IKÄVÄ SITÄ JOTAKIN PIENTÄ, vauvan alkua, jota sain edes sen lyhyen ajan sisälläni kantaa ja josta saimme ilota hetkisen verran..
Nyt tyhjä olo vieläkin, vaikka pahin tuska onkin jo takana..
-Enkelin äiti(kö?)-
17.11.04 päivällä oltiin vielä mieheni kanssa onnesta soikeina: meille vihdoinkin, vuoden yrittämisen jälkeen, tulisi vauva!
Mutta, sitten yhtäkkiä alkoivat iltapäivästä kokoajan voimistuvat alavatsa ja -selkäkivut, sitten illemmalla alkoi vaalea tiputtelu vuoto joka muuttui koko ajan tumman paksummaksi, runsaammaksi.. Soitin huolissani terveyskeskukseen josta tyly hoitaja-täti tokaisi: "no sellaista se on kun tulee keskenmeno, kyllä se siitä itsekseen ohi menee". Se oli kova isku, toiveet esikoisvauvastamme meni meiltä sen tien ja hyvä kun seuraavana yönä tuskien keskellä pystyin nukkumaan..
Seuraavan päivän 18.11.04 valjetessa oloni senkuin paheni: alakropan kivut muuttuivat helvetillisiksi, oli kuin tulisilla puukoilla olisi viilleelty vatsaan ja selkään! Ja koska ei vahva buranakaan vaikuttanut (kuten normaalisti menkkakipuihin) niin jouduin soittamaan uudestaan tk:seeen ja sain onneksi päivystysajan naislääkärille, joka sitten iltapäivällä ultrattuaan minut totesi, että valitettavasti km on tapahtunut, mutta muuta kuin lepoa ja buranaa ei ole helpottamaan oloa. Jotain hyvää sentään: onneksi tähän ei tarvittu kaavintaa ja selviin jälkitarkastuksella..
No, tästä on nyt vuosi eikä meillä vieläkään ole tuhisevaa kääröä, eikä toistaiseksi tulossakaan, ja lisäksi tällä paikkakunnalla ei olla alettu vieläkään tutkimaan mitään, onpa sanottu vain että: "kyllä se vielä tärppää ja koska km on ollut, niin tuskin mitään vikaa on sen tärppäämisen suhteen"..
Vein tänään "muualle haudattujen muistoksi" hautuumaalle Enkeli-kynttilän..
IKÄVÄ SITÄ JOTAKIN PIENTÄ, vauvan alkua, jota sain edes sen lyhyen ajan sisälläni kantaa ja josta saimme ilota hetkisen verran..
Nyt tyhjä olo vieläkin, vaikka pahin tuska onkin jo takana..
-Enkelin äiti(kö?)-
Vastaukset 7
Vanhimmat
oli keskenmeno viime keväänä,ja suru ei ole helpottanut vieläkään,vieläkin itken joskus sitä pientä enkelilastani joka ei saanut koskaan mahdollisuutta.
Minulla pitäisi olla jo noin neljän viikon vanha nyytti,mutta ei ole...toivon että saisin kokea vielä äidiksi tulon....mutta pelkään ettei ehkä niin käy...vaikka tulikin helposti raskaaksi.
En tiedä uskallanko yrittää kun pelkään menettämistä niin valtavasti:(
Voimia Sinulle!
meidän pikkuisen laskettu aika...Tuntuu haikealta nähdä vastasyntyneitä vauvoja kun itselläkin voisi olla pieni nyt.
27.12 olisi laskettu aika... vaan eipä ole, koska kohtalo puuttui niin julmalla kädellä peliin... keskeytynyt keskenmeno, joka kesäkuun alussa ultrassa viikolla 11 huomattiin... Vieläkin on tuskallista katsella raskaana olevia ihmisiä ja miettiä tuleekohan itselle koskaan omaa pientä... koska omalle kohdalleni on tullut vielä kaikenkaisia jälkiseuraamuksia...
Joka tapauksessa toivon meille kaikille auringon paistavan vielä jonain päivänä!!!
Minulla huomattiin myös keskeytynyt keskenmeno kuukausi sitten ultrassa. Olin tuolloin rv 10 . Nyt olen käynyt jo kahdesti kaavinnassa (ensimmäinen kerta epäonnistui, kohtuun jäi kudosta ja sain tulehduksen!) ja nyt hieman pelottaa, kun vatsakivut ei ole vieläkään täysin helpottaneet. Edellinen ja toivottavasti viimeinen kaavinta tehtiin keskiviikkona. Voisitko kertoa millaisia jälkiseuraamuksia olet kokenut? Tuntuu, että kaikilla täällä kirjoittaneilla on kaikki toimenpiteet onnistunut ensimmäisellä kertaa, joka ontietysti hyvä, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan, onko muille sattunut vastaavia komplikaatioita ja miten niitä ollaan hoidettu? Onko raskaaksi tuleminen onnistunut pian uudelleen? Itse syön nyt kahta antibioottikuuria päällekkäin ja veren tulehdusarvoja seuraillaan samalla. Toivottavasti nämä toimenpiteet riittäisi...
Minun kohdallani koetettiin kohtua tyhjentää lääkkeellisesti sillä seuraamuksella että osa raskausmateriaalista jäi kohtuun aiheuttaen tulehduksen. Sitten tehtiin kaavinta. Tulehdus oli niin raju, että sain verenmyrkytyksen, olin sairaalassa viisi päivää antibioottitiputuksessa ja söin kotona vielä kahden viikon kuurin lääkkeitä... Jälkitarkastuksen tehneen gynekologin mukaan kaiken piti olla kunnossa, mutta ainoitakaan menkkoja ei ole näkynyt ainoastaan vaivaista tuhruvuotoa... Kävin jo kerran gynekologilla, jolta sain keltarauhashormonireseptin hormonitoiminnan käynnistykseen... Olen menossa jälleen gynelle, koska menkat ovat aina vain kateissa ja tietysti niin kauan en raskaaksi voi tulla kun ei kohdun limakalvo kasva...Harmittaa niin että on tullut enemmän kuin muutama kyynel vuodatettua... LIsäksi on tullut omituisia vatsakipuja... Että en toivoisi kyllä pahimmalle "vihamiehellekään" tämmöistä...
suruusi. Itsellemme kävi myös niin, että sain keskenmenon tammikuussa -05. Olo on edelleenkin haikea ja nyyttiä kovasti toivottais mutta kun ei niin ei. Ennen Km yritystä takana kolme vuotta ja nyt syyskuussa päästiin tutkimuksiin mutta ei helpota sitä tuskaa vieläkään minkä koin alkuvuonna. Kaikki merkitykselliset päivät mitkä olisi ollut esim. laskettu aika ym. nostaa itkun silmään. Aina sitä vaan tulee ajateltua edelleenkin että nyt meillä olisi 3,5 kk vanha nyytti tuhisemassa luonamme jos kaikki olisi mennyt niin kuin olisimme halunneet. Voimia sinullekkin.
mun keskenmenosta nyt vuosi ja kohta kaksi kuukautta. sain ultrassa tietää että pikkuiseni oli kuollut kohtuun.viikkoja oli tuolloin n.9.viime syksy ja alkutalvi oli rankkaa aikaa,mikään ei ole ikinä kolauttanut niin pahasti.
helmikuussa plussasin taas ja nyt tuolla makuuhuoneessa tuhisee 5 viikkoa vanha tyttö. eli kyllä se elämä hymyilee jokaisella jossain vaiheessa vaikka ei siltä tuntuisikaan. enkelit (ja vielä ihan omat sellaiset) on jokaisella teillä matkassa ja kyllä te saatte ne pikkuiset vielä syliinne.
oli pakko kertoa vähän omaa tarinaa koska itse vuosi sitten ajattelin et meidät on tuomittu lapsettomaks ja keskenmeno tulee aina uudestaan ja uudestaan. älkää siis menettäkö toivoanne!!!