Menetin omat ennustuslahjani lähes kokonaan muutama vuosi sitten. Osasin ennustaa tulevaa itsekehittämilläni kuvioilla korteilla, enneunilla, tuntemuksilla. Nyt minulla ei välillä tunnu olevan mitään.
Viimeisin ennustus, jonka tein korteilla kävi silloin toteen, menetin vaalean miehen tummalle naiselle. Sen myötä en pystynyt enää koskemaan kortteihin, ja sitten kaikki muukin katosi. Tosin viimeisin asia, johon pystyin, oli unien kanavointi lähiaikana. Se oli vain yksi uni, ei se sinällään mitään tarkoita.
Minulla on hyvä kumppani, jonka tapasin niin suuren sattuman (ja hetkellisen päähänpiston) kautta lähes viime hetkillä, kun pystyin vaikuttamaan häneen. Kiitän tästä mitäliekään, mikä minut sille tielle johdattikaan. Intuitio? Kohtalo? Jumala? Yhdentekevää mikä tie oli, tähän päädyimme.
Olen silti epävarma tulevaisuudestani. Voin kyllä elää ilman "voimiani", se on vain astetta hankalampaa. Kenties ainoa asia jonka haluan tietää on; Saammeko lapsia?
Olen sokea näkemään itse, sillä totuuden silmäni on puhkaistu. Haluan rauhan, haluan tietää saammeko me, minä ja hän...
Erillämme olo riivaa minua, sirpaloittaa ajatukseni entistä pienempiin palasiin. Emme ole vielä tavanneet, en tiedä tapaammeko koskaan, vaikka mietimme molemmat yhteistä elämäämme, avioliittoa, lapsia.
Miedän täytyy vain odottaa, emme voi tavata toisiamme tässä elämäntilanteessa perheittemme vuoksi. Joudun toimimaan kuin sätkynukke, enkä voi sille vielä mitään.
Osaako kukaan nähdä puolestani kysymykseen;
Saanko nykyisen kumppanini kanssa lapsia?
Tämä yksi kysymys, tarvitsen mielenrauhan, jotta voin keskittyä tähän olennaiseen hetkeen. Kohta tentitkin tulossa, enkä voi keskittyä..

Vastaukset 1
Vanhimmat
saat joo lapsia