r-vika

R-vian takia on kiusattu joskus koulussa, mutta olisi varmaan kiusattu muutenkin. Olipahan yksi syy muiden joukossa. Aikuisiällä (olen reilusti päälle 30) sitä ei ole kukaan kommentoinut enkä tiedä mitä siitä ajatellaan. Naiset ovat pysyneet loitolla, mutta sitä tuskin voin laittaa vain r-vian syyksi.

Tuttujen kanssa ei ole kommunikaatio-ongelmia, mutta tottumaton ymmärtää puheeni joskus väärin. Puhelimessa kaikki on hankalaa: on aivan toivotonta kysellä numerotiedustelusta Jari Sarasvuota tai tilata taksia Risto Rytin kadulle.

Itselläni on myöskin ollu aina r-vika. Nykyään olen baarissa töissä ja olen parikymppinen. Eipä siitä ole ainakaan kukaan mitään sanonu. Noh, kyllä se itseä lähinnä välillä ärsyttää, kun ei osaa sanoa jotai sanaa missä on montaa r:ää, mutta ei voi mitään.
Olen joskus lapsena käynyt puheterapeutilla, ja se näytti miten pitäisi sitä ärrää sanoa. Miten kieli pistetään yms. Sitä kun keskittyy puhumiseen, niin silloin se kyllä onnistuu.

kokeilisit sääki :)

mulla on hankaluuksia r ja s lausumisessa. nyt kun ikää on vajaat 30-v. niin tämän kanssa on tottunu elämään. mun vika on aika pieni ja se varmaankin mua itteeni haittaa eniten. se on ärsyttävintä kun joskus ihan kaveritkin huomaamattaan luulisin, matkivat niin sanotusti puhevikaa, se tuntuu pahalta. mut muuten koitan ajatella et jos en näin kelpaa niin ei sitten. vaatii luonnetta elää tän kans sovussa. tsemppiä sullekkin!

Ainakin osaat nauraa asialle! Se on hyvä taito se =) Monilla on puhevika, ei se mikään maailmanloppu ole. Jos siitä joku huomauttelee, niin ei se kerro mitään sinusta tai r-viasta, vaan se kertoo kaiken kyseisestä huomauttelijasta.

Olen myös 19-vuotias ja itselläni on kanssa ärrävika. Se kuulostaa sellaiselta laiskalta ärrältä, joka tärisee vain kerran "epämääräisesti". Ei ole siis kurkkuärrä. Tosin en ole tullut sinuiksi ärrävikani kanssa. Perheelleni ja työtovereille puhun normaalisti, mutta jostain ihmeen syystä en kavereille pysty puhumaan tavallisesti. Välttelen jatkuvasti ärriä sisältäviä sanoja ja olen onnistunut siinä sen verran hyvin, että vain pari kaveria tietää puhevikani. Ala-asteen ja yläasteen puhuin normaalisti, mutta lukioon mennessäni aloin välttelemään ärriä sisältäviä sanoja jostain syystä. Koulussakin tuntiaktiivisuus oli lähes nollassa vaikka tiesin asioita, mutta en vain halunnut puhua. En todellakaan ole ylpeä siitä mitä teen. Haluaisin todella puhua normaalisti jokaiselle kaverilleni, mutta olen sen verran monta vuotta puhunut kierrellen ja kaarrellen, että normaalisti puhuminen tuntuu todella vastenmieliseltä. Häpeän todella paljon ärrävikaani, koska välillä joudun toistelemaan sanoja lukemattomia kertoja ennen kuin sanoistani saa selvää.
En tosiaankaan usko kaverieni vähentävän arvostusta kohtaani, jos jonain kauniina päivänä paljastaisin todellisen itseni. Pientä alkuhämmennystä tulisi varmasti, mutta luulisin ihmisten tottuvan ärrävikaani ennen pitkää. Olen jo jonkin aikaa opetellut sanomaan ärräpäitä, ja jos oppisin sanomaan ärrän, niin ujuttaisin vaivihkaa ärriä sisältäviä sanoja puheeseen eikä kukaan huomaisi mitään.
Sitä kaunista päivää odotellessa tyydyn istumaan tuppisuuna tai kuulostamaan "tyhmältä" synonyymejä käyttäessäni. Tyttöjen iskeminen on siis olennaisesti vaikeaa, enkä tiedä miten he suhtautuisivat ärrävikaan.
Vuodatukseni.

Oon 17-vuotias, ja mulla on myös r-vika, ollut aina. Olin joskus ala-asteella puheterapeutilla, mutta eihän se mitään auttanut.^^
Joskus otti päähän kovastikin, etten osannut "puhua normaalisti", mutta ei sillä enää nykyään ole mitään väliä. Miksi murehtia jotain niin pientä asiaa kuin r-vikaa? Katsotaanpa vaikka Tarja Halosta, sielläkin on r-vikainen päässyt aika pitkälle!
Kiinnitän kyllä huomiota, jos puhun jonkun toisen r-vikaisen kanssa, tyyliin, että "ai tollakin on", mutta r-vika tai mikään muukaan puhevika ei todellakaan ole mun mielestä este juttelemiselle, tai muullekaan vähän suuremmalle.;)

Oon myös lukiossa, ja mä vakaasti uskon, että siellä ihmiset ovat jo niin kypsiä, etteivät jaksa enää huomautella mistään noin pienestä, kuten ala- ja yläasteella tehtiin. Ja jos joku heittää mulle siitä jotain palautetta, niin yleensä siihen auttaa se, että vilasen tiukasti silmiin ja sanon "niin, mulla on r-vika, etkö oo ennen huomannu??" Kokemuksella, se loppuu siihen.:)

Edellisellä sivulla on keskustelua r-vikaan liittyen. Olen sinne kirjoittanut, mutta laitan tekstin nyt tähänkin tosin hieman muutettuna.

Avomiehelläni on r-vika. Hän itse häpeää asiaa ja korvaa kaikki r-kirjaimen sisältävät sanat jollakin toisella sanalla tai jättää kokonaan sanomatta. Hän ei osaa puhua ns. tavallisesti kenellekään vaan korvaa kaikki r-kirjaimen sisältävät sanat muilla sanoilla tai jättää sanomatta kokonaan. (Hänen etunimessään on muuten r.) Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta ja hän häpeää asiaa minunkin kanssani ollessaan, vaikka tietää minun rakastavan häntä sellaisena kuin hän on. Minua eivät "viat" haittaa. Voin rehellisesti sanoa, että olen kuullut hänen sanovan ärrän normaalissa puheessa kuuden vuoden aikana kahden käden sormin laskettavan määrän verran.

Olen yrittänyt opettaa hänelle r-kirjaimen sanomista oikein, sillä puheterapeutille hän ei lähde. Hän itse haluaa, että yritän opettaa, mutta ujostelee ja häpeilee kuitenkin. Siksi hän toisaalta yrittää vältellä opettelua sanomalla, ettei nyt jaksa tai jotakin muuta vastaavaa. Edistystä on tapahtunut huimasti ja kurkkuärrä on jo oikeastaan kadonnut. Olen varma, että jos hän suostuisi harjoittelemaan enemmän, oppisi hän sanomaan ärrän niin, että hänen ei tarvitsisi häpeillä.

Jos itseä haittaa r-vika niin eikö silloin voisi ottaa yhteyttä puheterapeuttiin ja ainakin kysellä onko mahdollista päästä jne. Ei kai se puheterapeutille meneminen myöhäisemmässäkään iässä ole vielä liian myöhäistä. Ainakin oman motivaation luulisi olevan silloin vielä korkeammalla kuin lapsena. Kun avoni lapsena kävi puheterapiassa, ei hän ymmärtänyt, miksi siellä piti käydä. Hänestä oli hauska käydä siellä pelaamassa ja leikkimässä.

Mihin ärrävikainen, Neuvostoliittoa ihaillut stasiagentti pääsee maassamme? Aivan.. tasavallan presidentiksi.

Mulla on ollut ärrävika lapsesta lähtien. Opetellessani puhumaan isoveljeni ei vielä osannut sitä sanoa enkä sitten oppinut minäkään, vaikka veljeni sen sitten myöhemmin oppikin. Ala-asteella kävin puheopetuksessa ja kyllähän se vähän auttoi, mutta en koskaan oppinut sanomaan ärrää oikein, vaan siitä tuli sellainen "puolinainen", ei tärisevä r.

Opiskeluaikoina kävin vielä puheterapeutilla muutaman kerran, mutta kyllästyin ja päätin, että saa olla sellainen kuin on. En ole itse kiinnittänyt asiaan pahemmin huomiota enää vuosiin eikä kukaan muukaan ilmeisesti, vaan se on mennyt ääntämisen "luonnollisen vaihtelun" tiliin.

Itse asiassa kun kerran työpaikalla tuli radiosta jotain juttua puhevioista ja niistä sitten keskusteltiin työkavereiden kesken ja sanoin, että "onhan mullakin ärrävika", ne katsoi kuin vähä-älyistä. Eivätkä ihan heti uskoneet, mutta sitten totesivat, että "kyllähän sä sen vähän eri lailla sanot, nyt kun oikein kuuntelee".

Eli asiasta ei kannata tehdä isompaa ongelmaa kuin se on. Suurin osa ihmisistä ei edes kiinnitä toisten puhevikoihin huomiota tai jos kiinnittää, niin se on enemmänkin vain tosiasian toteamista kuin sitä, että ajattelisi toisen kuulostavan omituiselta.

Itse aloin puhumaan vasta yli viisi vuotiaana ja olin myös melkein vuoden verran sairaalassa puhumattomuuden takia. Perimmäistä syytä ei taidettu koskaan saada selville.

Ennen koulun alkua kävin puheterapeeutilla jolloin opeteltiin kaikki vaikeimmat kirjaimet..

Itselleni vioista ei ollut mitään ongelmaa siihen saakka kun joku niihin kiinnitti huomiota ja kommentoi niistä selän takanani.

En tiedä myöskään mistä nykyisin johtuu puhumattomuuteni uusien ihmisten parissa, en vaan viitsi puhua mitään small talkia..

Nykyään kaikkien pitää olla näköään koko ajan äänessä, eikohän koko ajan puhuminen ole epävarmuuden merkki...