Upiniemessä on Suomalainen laivastotukikohta tänään minne pääsy ulkopuolisilta on kielletty.
Mitä sotilaat haluavat piilottaa siellä? Pääseehän Kainuun Prikaatin varuskuntaankin illalla. Siellä ei piilotella mitään koska varuskunta on rakennettu vasta -60 luvulla.
Upinniemen aluella on Mannerheimin johdolla ja suojeluskuntien suorittamana tehtyja joukkohautoja vuosilta 1917-18. Puolustusvoimat sanoo olevansa kunniallinen laitos mutta kieltää sinne menemisen ilman lupaa.
Minun mielestäni nuo joukkohaudat on avattava ja vaikka tekijät ovatkin kuolleet niin ruumiitten jäännökset tulee toimittaa kirkkomaahan ja heille antaa jumalan siunaus siitä että he yrittivät Suomessa tehdä parhaansa perheittensä ja yhteisön suhteen. siinä tilaisuudessa saa tuomita Mannerheiminkin.
Miksi Puolustusvoimat on piilottanut ruumiit ja nyt tanssi harjoituksissaan tapettujen joukkohaudalla?
Miksi joukkohautoja ei voisi avata? Eihän tänään kukaan semmoisesta joutuisi muualle kuin moraalisesti tuomittujen penkkiin.
Siinähän nähdään sitten marsalkka Mannerheimin arvo.
Murha ei Suomen lakien mukaan vanhene koskaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Upiniemessä on Suomalainen laivastotukikohta tänään minne pääsy ulkopuolisilta on kielletty."
Luulisi reservin soppatykkiupseerin (kun esimiehet poistivat oikealta tykiltä turvallisussyistä useimpien foorumin lukijoiden tuntemien mentaalisten seikkojen johdosta...) tietävän että käytännössä kaikki varuskunnat ovat ulkopuolisilta suljettuja. Kainuussa en ole käynyt mutta kaikissa muissa tietämissäni kulkulupa kysytään portilla. Jopa Santahaminassa.
Ja mistäs moinen kirkkomaan ja siunauksen perääminen kaiken sen sotilaspappien solvaamisen ja väheksimisen jälkeen? Vaikuttaa jotenkin toisaikaiselta ja tarkoitushakuiselta tämä Ritan uskonnollisuus...
Ja mitä Mannerheimiin tulee niin Hän on tunnustetusti Suurin Soomalainen. Asia jolle et valitettavasti mitään voi.
http://www.yle.fi/suuretsuomalaiset/
Muutenkin voisit vaihtaa levyä...
_____________________________________________________
Koita keksiä jokin uusi trolli. Tää on ainakin kuudes kerta kun alat taas samaa Mannerheim-joukkomurhatuubaa...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&con ference=500000000000015&posting=22000000011226063
=================================================
Eikö todisteita?
Kirjoittanut: Yllättävää? 16.10.2005 klo 14.29
Peruskysymys edellisessä oli:
"Voinetkin lähettää Marskin syyllisyyttä koskevien artikkelien linkkejä seuraavan vastauksesi yhteydessä?"
Ja et siihen pystynyt. Sen sijaan entiseen tapaan kiemurtelet ja luikertelet irti todistustaakastasi joka perinteisessä foorimiargumentoinnissa on edelleen väitteen esittäjällä. Lisäksi olet aiemmin lukuisia kertoja jäänyt kiinni selvien valheiden esittämisestä joka entisestään korostaa todistustaakkaasi.
Haluatko että haen taas kerran linkit joissa olet jäänyt housut nilkoissa kiinni valehtelusta?
Lyhyesti: Tunnettu valehtelija ei pysty taaskaan esittämään mitään omien väitteidensä tueksi ja siten väittämäsi ovat nollanarvoisia ja oikeastaan olisi turha jatkaa vänkäämistä.
Mutta älä luule että pääset niin vähällä...
ps. On jotain kehitystäkin tapahtunut: Et enää antanut linkkejä jotka todistavat itseäsi vastaan....Heh !
====================================================
JA TÄÄLLÄ AIKAISEMPAA HENKEVÄÄ KESKUSTELUA:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000015&posting=22000000009387509
Ensinnäkin minun sodanaikainen tehtäväni on Mittausupseeri. Ei minulta tarvitse aseita piilottaa.
Minun vaatimukseni on puolustusvoimille:
1.Puolustusvoimien täytyy raivata omat alueensa räjähteistä ennen siviileille luovuttamista. Myös vesistöt pitää huomioida.
2.Puolustusvoimien täytyy etsiä omista arkistoistaan Suomessa joukkohaudatut ja viedä ne kirkkomaahan ja jokaisella alueella täytyy Esikuntaupseeri olla kunnioittamassa hautausta. Pappi sinuaa jäännökset.
3.Puolustusvoimien täytyy myöntää ja nimetä kaikki lähettämänsä juutalaiset mitkä vaihdettiin panssarintorjunta aseisiin sotien aikana.
4.Puolustusvoimien täytyy huolehtia siitä ettei luvattomia aseita tai niitten osia leviä siviilien keskuuteen.
5.Puolustusvoimien täytyy olla rehellinen ja kunniallinen.
6.Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivä on 4.6 ja se on Puolustusvoimien lippujuhlapäivä. Puolustusvoimien lippujuhlapäivä pitää muuttaa kansainvaliseksi ystävänpäiväksi.
7.Puolustusvoimien täytyy olla säästäväinen ja taloudellinen.
8.Puolustusvoimat saa tehdä kovapanosammuntoja vain kello 07.00-16.00 välisenä aikana ja ilmavoimat ei saa häiritä kesämökkiläisten lomanviettoa.
9.Palveluksessa juopotelleet upseerit pitää tuomita ankarammin kuin tänään.
10.Minua ei saa pilkata.
Tuommoista tänään.