VL-liikemiehet

Miksi Päivämiehessä ei näe juttuja, jotka koskettaisivat vl-uskovaista yrittäjänä.

Aika moni puhujakin toimii yrittäjänä, ja usein rahan kiilto silmissä. Mitä enemmän, sitä parempi. Tästä asiasta raamatussakin varoitetaan, joten miksi Päivämies ei aihetta lähde käsittelemään samalla laajuudella, mitä nyt musiikki-aihetta käsiteltiin.

Tullaanko siinä helposti siihen sitten, että ei voida puhua rahasta, koska SRK:lla itsellään on todella suuret rahavarat ja varallisuutta, joka on kerätty uskovaisten pussista. Ja joka vuosi kerätään lisää, vaikka rahaa olisi jo ennestäänkin riittävästi.
131943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

sen "rahan kiilto silmissä", ja mistä on (talous)tietosi peräisin Srk:n osalta?

Myös uskovainen on erehtyväinen, eikä vapaa ahneuden synnistä. Jumalan sanan neuvo kuitenkin on ja pysyy samana, ja aina löytyy niitä, joille Jumala antaa oikean tavan neuvoa.

Äänestä

Päivämiehessä on toisinaan juttuja vl-yrittäjistä, muun muassa Reisjärven opistolla järjestetään säännöllisesti yrittäjien (ja heidän puolisoidensa) kursseja. Kursseilla keskustellaan erilaisista asioista, esim. Jumalan antamista voimavaroista, työn määrän tarpeellisuudesta, ahneudesta jne. Kannattaisi tutustua paremmin faktaan, ennen kuin alkaa tarjota fiktiota.

Äänestä

Ahneus on lopun ajan kauhistus ja suuri synti.
Meidän tulisi tosiaankin valvoa ja ajatella loppuamme.Elämä on lyhyt.Kiusaukset piirittävät joka elämän alalla.

Äänestä

Ei kannata purra ruokkivaa kättä tjsp.
VL-puhujista lähes jokainen omaa yrittäjälähtöisen ammatin SRK:n johtokuntaa myöten. Yleensä vl-yrittäjät pyrkivät käyttämään toisten vl-yrittäjien palveluita, yhteyksiä jne. oman yrityksensä etujen vuoksi. Tällainen sisäpiiri tuo huomattavia säästöjä ja etuja verrattuna siihen, että pitäisi toimia ei-vl-yrittäjien kanssa, joihin on vaikeampi luottaa.
Yritysasioita päästään puhujamatkojen ja puhujakokouksten ym. SRK:n asioiden avulla käymään, vaikka päätarkoitus se ei ole. Mutta puhujat tutustuvat näissä tilaisuuksissa keskenään ja sitä kautta muodostuu yhteistyökuvioita.
SRK:ssa tiedetään tämä, koska niille palleille on edetty juuri tällaisien asioiden kautta.

Äänestä
  • puhutaan jopa jonkinlaisesta vl-mafiasta.
    itse olen joutunut erään vl-yrittäjän puijaamaksi, tyhmä naisihminen kun olin ja luotin siihen, että vl:t ovat "omantunnon"-ihmisiä. sitten kuulin jälkeenpäin, että vl-piireissä on yleinen käytäntö, ett kaikkia ulkopuolisia saa "lyödä linssiin" niin paljon kuin sielu sietää, kunhan vaan omille on rehellinen, eikä jää kiinni.
    En usko,että tällainen kuitenkaan on laajemmin yleistettävissä. Mutta vieläkin harmittaa kun olen köyhä ja kipee, ja on rahasta puutetta.

    Äänestä

  • kuullut kirjoitti:

    puhutaan jopa jonkinlaisesta vl-mafiasta.

    Tämä ei ole yleistys, vaan ainoastaan oma kokemus yhdestä vl:stä.

    Omalle kohdalle on sattunut vl-yrittäjä (myös puhuja), jonka kanssa teimme yhteiseen liiketoimintaan liittyviä sopimuksia suullisesti (tyhmänä luotin liikaa uskovaiseen ihmiseen).
    Kun yhteistyö alkoi rakoilla lähinnä tämän kumppanini laiminlyönneistä johtuen, niin otin asiat pöydälle, mutta valitettavasti en mitään virallisia asiapapereita omannut ja vl-yrittäjä vetosi siihen, että hän ei muista tällaisista sopimuksista mitään. Kuitenkin olen huomannut hänellä olevan erittäin hyvän muistin ainakin kun on kyse omista eduista.
    Tapasin jälkeenpäin erään toisen yrittäjän, jolla oli ollut myös toiminta saman yrittäjän ja parin muun vl:n kanssa ja hänen kokemuksensa olivat lähes saman suuntaisia.

    Äänestä

  • kuullut kirjoitti:

    puhutaan jopa jonkinlaisesta vl-mafiasta.
    itse olen joutunut erään vl-yrittäjän puijaamaksi, tyhmä naisihminen kun olin ja luotin siihen, että vl:t ovat "omantunnon"-ihmisiä. sitten kuulin jälkeenpäin, että vl-piireissä on yleinen käytäntö, ett kaikkia ulkopuolisia saa "lyödä linssiin" niin paljon kuin sielu sietää, kunhan vaan omille on rehellinen, eikä jää kiinni.
    En usko,että tällainen kuitenkaan on laajemmin yleistettävissä. Mutta vieläkin harmittaa kun olen köyhä ja kipee, ja on rahasta puutetta.

    "sitten kuulin jälkeenpäin, että vl-piireissä on yleinen käytäntö, ett kaikkia ulkopuolisia saa "lyödä linssiin" niin paljon kuin sielu sietää, kunhan vaan omille on rehellinen, eikä jää kiinni."

    On turha yrittää tehdä uskovaisista jotain pyhimysjoukkoa, mutta tuo on jo melkoisen paksua...
    Muutenkin nämä tässä ketjussa esiin tulleet kokemukset, sääli kun löytyy noin sinisilmäisiä ihmisiä. Nimittäin "suun tunnustus" ei vielä tee kenestäkään uskovaista. Jumala näkee sydämeen. Ihminen, jolla on tunnolla rauha ja usko sydämen asia, ei huijaa, ja on rehellinen. Jotkut uskovaiset menestyvät hyvin ja saattavat olla hyvinkin rikkaita, sekin on Jumalan siunaus, mutta ei tee kenestäkään autuasta.

    Ei ole synti menestyä, vaikka omat vaaransa siinä tietenkin on.

    Kateus saa monesti syyllistämään tiettyä joukkoa, oli kyse mistä tahansa joukosta.

    Äänestä

  • Varmaan itsekkin tulet hyvin toimeen? Mutta yritäppä 400 euron kuukausitulolla elää,asua sairastaa,, meitä sellaisiakin on tässä maassa, Mutta sama päämäärä on uskonkilvoituksessa, Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, kyllä se on hyväomatunto ihmisten ja Jumalan edessä!

    Äänestä

Raamattu pienellä alkukirjaimella ja Päivämies isolla? :D

Äänestä
  • sinä se aina osaat löytää kaiken "oleellisen" muiden teksteistä. Tällaisesta on kyllä olemassa sanontakin: "Lukee kuin piru Raamattua"... ;)

    Äänestä

  • .......................... kirjoitti:

    sinä se aina osaat löytää kaiken "oleellisen" muiden teksteistä. Tällaisesta on kyllä olemassa sanontakin: "Lukee kuin piru Raamattua"... ;)

    Piru ei paljon puutu kirjoitusasuun, vaan vie halukkaasti ihmisiä helvettiin. Oletpa herkkänahkainen...

    Äänestä

On selvää ja normaalia, että lestadiolaiset yrittäjät tekevät yhteistyötä, ihan yhtä normaalia kuin minkä tahanasa muunkin yhteisön jäsenet. Joukko on melko suuri joillakin alueilla, ja jos yhteistyöstä hyötyvät yrittäjät ja asiakkaatkin, niin puhuisin mieluusti siunauksesta.
Sielun vihollinen ahdistaa myös uskovia yrittäjiä, ja neuvoo maksimoimaan hyödyn välillä omilta veljiltä ja sisarilta, ja vielä varmemmin oman lauman ulkopuolisilta. Samoin ongelmien kohdatessa meihin ihmisiin tarttuu usein huonomuistisuuden kiusaus. Mutta palvelujen ja tavaroiden ostajana en ole erityistä laupeutta löytänyt lestadiolaispiirien ulkopuoleltakaan. Samat lainalaisuudet liike-elämän suhteen toimivat molemmilla puolin aitaa. Jotenkin kallistun mieluummin tuntemani kristityn yrittäjän samanarvoiseen tarjoukseen kuin jonkun toisen, jonka taustoista en mitään tiedä. Tämän valinnan teen, vaikka en siitä taloudellista hyvää saisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja mainen kunnia kirjoitti:

Miksi Päivämiehessä ei näe juttuja, jotka koskettaisivat vl-uskovaista yrittäjänä.

Aika moni puhujakin toimii yrittäjänä, ja usein rahan kiilto silmissä. Mitä enemmän, sitä parempi. Tästä asiasta raamatussakin varoitetaan, joten miksi Päivämies ei aihetta lähde käsittelemään samalla laajuudella, mitä nyt musiikki-aihetta käsiteltiin.

Tullaanko siinä helposti siihen sitten, että ei voida puhua rahasta, koska SRK:lla itsellään on todella suuret rahavarat ja varallisuutta, joka on kerätty uskovaisten pussista. Ja joka vuosi kerätään lisää, vaikka rahaa olisi jo ennestäänkin riittävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu