Joulua kotiin?

Kuinka monella muulla on sellainen sinkoilujoulu että oman kodin koristelu tuntuu turhalta? Olemme nuori avopari, ja aatto menee siksakatessa miehen perheen, minun perheen, joulukirkon yms. välillä. Joulupäivänä suunnataankin jos sitten toiselle paikkakunnalle isovanhempieni luokse.

Jotenkin omaa asuntoa ei tunnu fiksulta koristella, koska täällä vain pyörähdetään. Muutaman kynttilän voi laittaa, ja lyhty tietysti parvekkeelle, olohuoneen pöydälle voi vaihtaa toisen niistä kahdesta liinasta, jotka omistamme, sen punaisen.

Ja nyt. Tuntuu sitten hölmöltä. Kun ei ole joulupuuhasteltavaa. Ei koristelua, ei puuronkeittoa, ei piparkakkujen leipomista, ei kuusen koristeiden valintaa... pipareitakin on vähän turha vääntää, kun kukin koti tekee niitä lasten kanssa kyllästymiseen saakka, joten viemisiksi niitä on turha väkertää, ja itse emme juurikaan niitä syö. Mutta tekeminen olisi kivaa =) Kai sitä voisi jonkun piparkakkutalon mummolle vääntää...
3601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja laitan kyllä joulun omaan kotiimme. Teen piparit, tortut, rosellit, kinkut sun muut herkut. Ihana sit iltamyöhäsellä istua hellun kans olohuoneessa ja poltella kynttilöitä ja ihailla kun tontut vaeltaa joka ikkunalla... ;) ja seinällä. Se pitää mun vaan tehdä joka vuosi, vaikkei pakko olisi. Muuten ei tuntuis joululta!

Äänestä
  • Voi että kun jotkut viitsii =) Ihanaa. Meille tyrkätään aattona kinkut sun muut nenän eteen 2-3 kertaa ja viralliset joulupäivät menee mummon joulupöydän ääressä, tiedätte varmaan mummot...? Eli en kuollaksenikaan ymmärrä mihin mahaan sen oman kinkun söisimme...

    Mutta josko sitä jotain saisi laitettua, edes vähän. Vaikkei siitä ehdikään nauttia itse joulun aikana.

    Äänestä

  • miten teillä kirjoitti:

    Voi että kun jotkut viitsii =) Ihanaa. Meille tyrkätään aattona kinkut sun muut nenän eteen 2-3 kertaa ja viralliset joulupäivät menee mummon joulupöydän ääressä, tiedätte varmaan mummot...? Eli en kuollaksenikaan ymmärrä mihin mahaan sen oman kinkun söisimme...

    Mutta josko sitä jotain saisi laitettua, edes vähän. Vaikkei siitä ehdikään nauttia itse joulun aikana.

    kyllä mekin syödään miehen vanhempien luona, mutta sitten joulu tai tapaninpäivänä kutsumme jonkun perheettömän tuttumme syömään kanssamme jouluruokaa. :) Tulee ainakin itselle hyvä joulumieli! Ja kun tällänen jouluihminen olen, niin minkäs teet... ;))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


miten teillä kirjoitti:

Kuinka monella muulla on sellainen sinkoilujoulu että oman kodin koristelu tuntuu turhalta? Olemme nuori avopari, ja aatto menee siksakatessa miehen perheen, minun perheen, joulukirkon yms. välillä. Joulupäivänä suunnataankin jos sitten toiselle paikkakunnalle isovanhempieni luokse.

Jotenkin omaa asuntoa ei tunnu fiksulta koristella, koska täällä vain pyörähdetään. Muutaman kynttilän voi laittaa, ja lyhty tietysti parvekkeelle, olohuoneen pöydälle voi vaihtaa toisen niistä kahdesta liinasta, jotka omistamme, sen punaisen.

Ja nyt. Tuntuu sitten hölmöltä. Kun ei ole joulupuuhasteltavaa. Ei koristelua, ei puuronkeittoa, ei piparkakkujen leipomista, ei kuusen koristeiden valintaa... pipareitakin on vähän turha vääntää, kun kukin koti tekee niitä lasten kanssa kyllästymiseen saakka, joten viemisiksi niitä on turha väkertää, ja itse emme juurikaan niitä syö. Mutta tekeminen olisi kivaa =) Kai sitä voisi jonkun piparkakkutalon mummolle vääntää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu