Vastaakohan

Olen itse vastaillut, mutta kaikkialla on sama lopputulos muutaman viesin vaihtamisen jälkeen yhteydenpito tyssää.

vuosia kestänyt yksinäisyys rappeuttaa sosiaaliset taidot. ei vain ole mitään sanottavaa... luulen, että tuossapa se. ei vain ole mitään mistä kirjoittaa, kun omat murheet on kerrottu ja jaettu.

Minä ainakin vastaan. Tunnen monesti itseni tosi yksinäiseksi. Laitan päivittäin sähköposteja tuttavilla ja tuntemattomillekin toivoen pääseväni ajatusten vaihtoon. Jotkut vastaavat kerran, siihen se sitten loppuu.. Masentavaa. Ja kuitenkin puhutaan että ihmiset nykyään tapaavat niin helposti internetin välityksellä.

Minulle voisi kirjoittaa - mutta en halua mitään nettielämää vaan kenties eläviä ystäviä/kavereita pk-seudulta. Olen 25-vuotias nainen... [email protected]

Minä vastaan. Kirjoita minulle.
[email protected]

Toivottavasti moni vastaa.

Minusta tuntuu, että täällä liian moni etsii itselleen reipasta, iloista ja rohkeaa ystävää, joka tsemppaa eteenpäin ja jaksaa toisen ruikutusta. Yhtälö on oikeasti ihan äärimmäisen epätodennäköinen. Kyllä meidän elämän päähän potkimien on löydettävä toisistamme se seura.

Itse olen aloittanut meilaamisen muutaman ihmisen kanssa ja kun he ovat kertoneet omista ahdistuksistaan, loppuu viestittely siihen, kun minä kerron puolestani omistani. Odotuksena on siis ilmeisesti, että toimin pelkkänä kuulevana korvana. Kyllä minulle saa avautua ihan mistä vaan enkä minä hylkää ketään, joka ei kohtele minua huonosti, mutta sitä en jaksa, jos mukana ei ole ollenkaan vastavuoroisuutta eli odotuksena on että minun tulee vain hymyillä ja tsempata. Voin kyllä hymyillä ja tsempata, mutta haluan voida myös rehellisesti kertoa, jos on kamala päivä.

Sellaista kroonisesti tsemppaavaa roolia ei kukaan vedä kuin melko korkeasta maksusta, koska se on todella raskasta ja vaatii ammattimaisen tuen eli työnohjauksen.