ajattelin seuraavaksi ehkäisykeinoksi hormonikierukkaa ja kyselisin teidän kokemuksianne kyseisesestä härvelistä.Sattuiko laittaminen,millainen muuten?
hormonikierukka
10
4984
Vastaukset
- ei sopinut.
Kierukan laittaminen ei sattunut ja hetken kaikki oli hyvin. Kuukautisia ei tullut. Puolen vuoden päästä kierukan asentamisesta alkoi jatkuvat ja kovat alavatsakivut, jotka säteili myös selän puolelle. Lisäksi en pystynyt juoksemaan tai hyppimään, koska heti sattui. Lääkäri kertoi, että on luultavasti tulehdus ja määräsi kamalan kuurin, jonka aikana olin todella pahoinvoiva. On kuulemma yleistä, että kierukan lankojen mukana kohtuun pääsee bakteereja aiheuttamaan tulehduksia.
Kipuni kuitenkin jatkuivat, jolloin otatin kierukan pois ja nyt oloni on parempi. Eräs lääkäri sanoi, että oireeni viittaavat endometrioosiin, joka aiheuttaa myös lapsettomuutta. Nyt syön pillereitä, enkä enää ikinä laita kierukkaa.
Mutta ystävilläni on kierukoita ja heillä ne ovat toimineet, joten muutoinhan se on todella helppokäyttöinen.
Olen ymmärtänyt, että jos on normaalit kuukautiset tai jopa runsaat, niin luultavasti kierukasta ei ole haittaa ollut, mutta niillä joilla muutoinkin kuukautisten kanssa on ollut ongelmia, niin en suosittele kierukkaa. - kokemusta
Mulle laitettiin hormonikierukka n.kuukausi sitten,synnytyksestä 2,5 kk. Jännitti ekaks et miltä se tuntuu ja sattuuko, aika kivuttomasti ja nopeasti meni, hermoilin ihan turhaan, ainut ikävä puoli kierukassa, et aiheuttaa tiputteluvuotoa jonku verran, itellä ollut jo ainaski 1,5 viikkoa enemmän tai vähemmän vuotoja, ei ihan kuukautisvuodon veroisia, mut ikävää käyttää siteitä ja pikkuhousunsuojia jatkuvasti, mut puolesvuodessa pitäis mennä ohi,joten kärsivällisyyttä. Ehkäsykeinona hormoonikierukka tosi kätevä, eikä sivuoireitakaan juuri ole, kannatan!
- Tiuhti
Olin tänään jälkitarkastuksessa ja puheeksi tuli ehkäisy. Lääkäri sanoi ettei laittaisi kierukkaa ennen kuin synnytyksestä on kulunut 6kk (synnytyksestä on kulunut nyt 2kk). Pillerireseptiäkään ei vielä antanut kun käski odottelemaan kunnon kuukautisia.
Olin vähän hölmistynyt....
Mies on vielä kaiken lisäksi pässinpää joka ei halua käyttää kortsua. En halua heti uudestaan raskaaksi enkä haluaisi ottaa riskiäkään kun seksiä tekee mieli tuon tuosta.. - sektiolla?
Tiuhti kirjoitti:
Olin tänään jälkitarkastuksessa ja puheeksi tuli ehkäisy. Lääkäri sanoi ettei laittaisi kierukkaa ennen kuin synnytyksestä on kulunut 6kk (synnytyksestä on kulunut nyt 2kk). Pillerireseptiäkään ei vielä antanut kun käski odottelemaan kunnon kuukautisia.
Olin vähän hölmistynyt....
Mies on vielä kaiken lisäksi pässinpää joka ei halua käyttää kortsua. En halua heti uudestaan raskaaksi enkä haluaisi ottaa riskiäkään kun seksiä tekee mieli tuon tuosta..Minulle laitettiin kierukka (kupari) reilut 2 kk synnytyksestä. Tyypillisesti se voidaankin laittaa juuri esim. jälkitarkastuksessa. Joillekin sektiolla synnyttäneille olen kuullut suositellun, että pitäisi odottaa jonkin aikaa, syy oli jotain sellaista kuin että kohdun seinämä voi olla liian ohut ko. kohdasta (?). Olikohan se näin? No, kuitenkin liittyi nimenomaan sektioon.
- hannali
on paras vakiparisuhteessa kokeilemani ehkäisykeino, olen käyttänyt jo 16 v. alussa epäsäännöllistä tiputtelua noin puolisen vuotta mutta sitten loppuivat kivuliaat kuukautiset kokonaan ja veriarvonikin ovat parantuneet, kokeilemisen arvoinen! vaihtaminen kyllä tuntuu mutta ei mitenkään hirmuisen kipeää tee.
- katti
Neuvokaa vielä kokematonta, että mitä varsinaista eroa (käytännön eroja, vuotojen suhteen jne) on kuparikierukalla ja hormonikierukalla? Varmasti asettaminen yhtä kivuliasta/kivutonta, mutta miksi valita jompikumpi toisen edelle? Olen miettinyt näitä kahta enkä osaa päättää..
- erot
kuparikierukka takaa ehkäisyn, mutta ei vähennä kuukautisia vaan päinvastoin yleensä lisää niitä. Jos Sinulla siis on jo ennestään runsaat kuukautiset, ei kuparikierukka ole se oikea vaihtoehto.
Hormonikierukka sen sijaan vie jopa kuukautiset kokonaan pois (ihanaa). Toisaalta taas hormonikierukassa sivuvaikutuksia voi olla enemmän (iho-ongelmia, tiputteluvuotoa 0,5 vuotta ennen kuin kuukautiset loppuvat kokonaan). Käytännässä hormonikierukan asennuksen jälkeen ensimmäinen vuosi on melkein katselu-aikaa eli vasta sen jälkeen pääsee nauttimaan hormonikierukan ihanuudesta.
Molempien asennus samanlainen, hormonikierukka tosin maksaa maltaita. Lääkäri kun lääkäri tosin kirjoittaa reseptin hormonikierukasta syyllä, runsaiden kuukautisten hoitoon, jolloin kela maksaa osan kustannuksista.
- kahta
Itselläni on ollut hormoonikierukka 4 vuotta. Olen ollut todella tyytyväinen. Ennen kierukkaa olin todella kipeä kuukautisten aikaan, ja vuoto oli todella runsasta ja kesti 7-8 päivää. Hormonikierukan laiton jälkeen kivut hävisivät melkein heti, ja vuoto loppui kokonaan noin puolen vuoden jälkeen. Laitto sattui jonkun verran ja tipputteluvuotoa oli jonkun kuukauden. Hormonikierukkaa suositeltiin minulle juuri vaikeiden kuukautisten hoitoon, mutta hoituupa ehkäisy samalla näppärästi.Kahta en vaihda, hormonikierukkaa ja ... ;-)
- yllätys!
kokemus. Ensin 5 vuotta ilman mitään ehkäisyä,vihdoin raskaaksi tulo(endometrioosi vaivaa pahoin).Sitten piti aloitella uudestaan ehkäisyä.Pillerit tekivät suoraan sanottuna hulluksi! Lääkäri suositteli hormonikierukkaa,sanoi että sen sisältämän horppamäärän ei pitäisi vaikuttaa päähän saakka.Ja toimii!!Ensimmäiset 2 kuukautta vuoto oli kuin pistetystä siasta,mutta siihen jäi.Nyt alkaa neljäs vuosi,tiputtelua ollut tasan 2 kertaa.Parasta on juuri nuo kuukautisten poisjäänti,endokivut olivat pahimmillaan niiden aikana.Eikä minulla ole muutenkaan ikävä sitä rättiaikaa. Mutta eihän kaikki ole samanlaisia,ystävälläni oli hormonikierukka vuoden,eikä ollut muuta kuin ongelmia.
Laittokaan ei sattunut,vaikka sitä jännitin,lapseni ei syntynyt alateitse,joten tiukkaa teki.Nyt alkaa mietityttämään,miten ne saa sen tulevaisuudessa pois.. - as
Miulla on ollut kierukka jo kaks vuotta, en oo tyytyväinen. Vuotoa on joko valkoista tai punaista (enemmin punaista). Kivut alavatsassa ei häviää mihinkään, vaikka lääkäri väittää et kyl pitäisi lähte. Seksia harrastaessa enemmin tunnen hirvittävä tuska kuin nautintoa. Yritin otatta pois, mut eihän se onnistuu niin helposti.((((((
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342027Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291091- 69889
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262774Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65761- 15747
- 83696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.214683- 26674