jälkeen suoritetut tutkinnot pitäisi mitätöidä tai rinnastaa seuraavaan alempaan tutkintoon. V. 1995 yliopistot alkoivat saada "tulospalkkaa" suoritettujen tutkintojen lukumäärän perusteella.
Kohta on joka toisella yliopistotutkinto ja lopuilla ammattikorkeakoulututkinto.
Mikä on tutkintojen vaativuus jos jo ÄÖ:llä 100 saa maisterin paperit ulos?
Toista oli ennen. Silloin ei helposti annettu loppututkintotodistusta .
Tärkeintä yliopistoille oli, että niillä oli paljon opiskelijoita kirjoilla. Kun oli paljon opiskelijoita niin oli paljon virkojakin. Valmistumaan ei kannattanut turhia opiskelijoita päästää, sillä näin olisi opettajienkien tutkinnotkin kärsineet inflaation.
Kohta on joka toisella yliopistotutkinto ja lopuilla ammattikorkeakoulututkinto.
Mikä on tutkintojen vaativuus jos jo ÄÖ:llä 100 saa maisterin paperit ulos?
Toista oli ennen. Silloin ei helposti annettu loppututkintotodistusta .
Tärkeintä yliopistoille oli, että niillä oli paljon opiskelijoita kirjoilla. Kun oli paljon opiskelijoita niin oli paljon virkojakin. Valmistumaan ei kannattanut turhia opiskelijoita päästää, sillä näin olisi opettajienkien tutkinnotkin kärsineet inflaation.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Opetusministeriöhän on asettanut tavoitteen, että 70 % ikäluokasta tulee suorittaa korkeakoulututkinto. Se tarkoittaa, että 80 prosentille tulee olla aloituspaikka jossain korkeakoulussa. Muuten tavoite ei toteudu.
Jotta 80 % ikäluokasta voisi aloittaa opiskelun korkeakoulussa, tulee opiskelupaikka korkeakoulussa aueta älykkyysosamäärällä noin 85.
Tämä ei voi olla heijastumatta myös yliopistoihin.
Voisiko ehdotustasi ajatella toisin päin: ennen vuotta -94 valmistuneet "korotetaan" pykällä. Esim opistotutkinnon vuonna -86 suorittanut saisi "ylemmän korkeakoulustatuksen".
"Jotta 80 % ikäluokasta voisi aloittaa opiskelun korkeakoulussa, tulee opiskelupaikka korkeakoulussa aueta älykkyysosamäärällä noin 85."
Taman aukot tayttaa ns. amismaisterit. Viikset eivt ole pakolliset mutta suotavat.
Olen tuonut tämän asian esille ennenkin. Aina saan yliopistoihmisiltä saman vastauksen. Tuntuu olevan jotenkin arka asia...
Luulisi etenkin yliopistoihmisten ymmärtävän, että kaikille väitteille tulisi löytyä tieteellinen, tutkittu, pohja. Kuitenkaan kukaan ei ole esittänyt mitään tutkimustulosta väitteensä pohjaksi.
Tuossa nyt ei ainakaan ole otettu huomioon sitä, että suunnilleen samat asia yliopistossa opetetaan yhä edelleenkin, vaikka sitten läpipääsyvaatimukset olisikin vähän alhaisemmat.
_Hyvällä_ maisterilla on siis valmistuessaan suunnilleen samat tiedot, tapahtui se valmistuminen sitten -84 tai -05.
"ÄÖ:llä 100 "
Älykkyysösämäärä?
Miten voi olla samat tiedot, jos läpäisyvaatimukset ovat alhaisemmat?
Vaikka samat asiat opetetaan, tarkoittaa tuo ettei niitä tarvitse enää entisenlailla osata valmistuakseen.
Älykyysosamäärä 100 on liki väestön keskiarvo. Voisiko joku mainita, mihin perustuu yliopistolaisten käsitys omasta korkeasta älykkyydestä? Voisiko joku linkittää jonkun väitettä tukevan tutkimuksen?
iski minulla.
Ei yliopistossa oikein mitään opeteta, tule vaikka tietojenkäsittelytieteen appron kursseille.
Tuttavani, FM vuodelta 83, työtön matematiikan opettaja, suorittaa juuri lisäopintoja noilla kursseilla.
Olet oikeassa, että nyt pitäisi ruveta katsomaan millä arvosanoilla on tutkinnot tehty. Heikot arvosanat voisi siirtää merkonomitutkintotodistukseen (yliopiston pitäisi alkaa niitäkin jakamaan).
"Älykyysosamäärä 100 on liki väestön keskiarvo. Voisiko joku mainita, mihin perustuu yliopistolaisten käsitys omasta korkeasta älykkyydestä? Voisiko joku linkittää jonkun väitettä tukevan tutkimuksen?"
Älykyys ?
Voiko jänis juosta ilman jalkoja ? Voisiko joku linkittää jonkun tutkimuksen. Muuten en usko.
"Miten voi olla samat tiedot, jos läpäisyvaatimukset ovat alhaisemmat?
Vaikka samat asiat tarkoittaa tuo ettei niitä tarvitse enää entisenlailla osata valmistuakseen."
Nyt puhuttiinkin _hyvästä_ maisterista. Sillä tarkoitin siis sellaista, joka reilusti ylittää läpipääsyvaatimukset ja oppii "kaiken" mitä luennoilla tulee eteen. Harvassahan ne tietenkin on, mutta onkohan niitä silti lukumääräisesti sen vähempää kun aikaisemmin...?
Tuosta älykkyydestä. En oikein jaksa uskoa, että kuviopäättelykyky olisi kovinkaan tärkeä esimerkiksi teologille tai lastentarhanopettajille. Näissä tehtävissä tarvitaan kai enemmän niitä älykkyyden muita osa-alueita. Matemaattisilla aloilla ÄO-tuloksella voi jotain päätelmiä tehdäkin henkilön kyvykkyydestä.
Suorastaan huvittavaa tämä yliopistolaisten käsitys omasta erinomaisuudestaan. Jos yrittää kysellä faktojen perään niin yleensä saa vastaukseksi viisastelua tai huomauttelua kirjoitusvirheistä, ei asiallisia perusteluja.
Voisiko olla niin, että tyypillisesti yliopistoihin hakeutuvat ihmiset, jotka luontaisesti haluavat korostaa omaa erinomaisuuttaan tai nostaa "itsensä jalustalle"? Heille on ilmeisen kova paikka kun ennemmin tai myöhemmin paljastuu, että hekin ovat ihan tavallisia kuolevaisia.
Olet oikeassa. Reilusti vaatimukset ylittävät ovat varmasti yhtä hyviä kuin aina ennenkin. Mutta heidän lisäkseen täytyy sitten valmistua maistereita, joiden tietotaidoilla ei ennen olisi maisterin papereita saanut.
Siinäkin ole oikeassa että älykyyttä on monenlaista. Kommentoin asiaa, koska rupesi harmittamaan joidenkin kirjoittajien pullistelu: he kun tuntuivat olevan sitä mieltä, ettei yliopistoista tulisi valmistua jos ÄO on "vain keskitasoa".
"Olet oikeassa, että nyt pitäisi ruveta katsomaan millä arvosanoilla on tutkinnot tehty. "
Mä vänkään aina kaikessa vastaan :)
Työelämässä ei välttämättä olekaan tärkeimmällä sijalla koulussa opitut tiedot. Sosiaalinen älykkyys, ihmisten kanssa toimiminen, on todella tärkeä asia esimerkiksi opettajalle. Huonoilla arvosanoilla valmistunut matikanopettaja voikin olla paljon kyvykkäämpi opettajana (esim. lukiossa) kuin loistavilla arvosanoilla valmistunut.
Teollisuuden pikkupäälliköillä sama juttu. Useille diplmi-insinööreille karu totuus on, että niitä fysiikan alan taitoja ei sitten työelämässä tarvitakaan tippaakaan.
Työhönottaja katsoo arvosanoja korkeintaan ensimmäistä työpaikkaa haettaessa. 10 - 15 vuoden kuluttua valmistumisesta ei kukaan enää kysy: "millä arvosanoilla valmistuit". Pääpaino on kysymyksillä: "mitä olet tehnyt", "miten olet siinä menestynyt", "onko näyttöjä".
20 - 25 vuoden kuluttua valmistumisesta ei ole enää suurtakaan merkitystä sillä mistä olet valmistunut ja mikä on koulutustaustasi. Aiemmat näytöt työelämässä ratkaisevat.
mutta tästä listastasi unohtui yksi erittäin tärkeä kysymys: MILLÄ KONSTEIN olet saanut ekan paikan ja ylennyt?
Meillä suuressa firmassa X on laitettu nuorehkoja nappuloita vaativille korkeimmille johtopaikoille tytäryhtiöihin, ikäänkuin ryöstöretkien eli yritysostojen oikeuttamana. Nämä kaverit olisivat muuten olleet työttömiä keskitason koulutuksen ja opintomenestyksen osaavia
kolleja. Tyypillisesti suosituksena on ollut lähisukulaisen korkea asema X:ssä. Erittäin suuren konsernimme omistaa suuri joukko saman alan yrittäjiä. En halua kertoa firman nimeä, voitte varmaan arvella mistä firmasta on kysymys. Ei varmasti ole esim. Kone, koska sehän on tietääkseni vain yhden suvun suuryritys.
Jos konsernimme myytäisiin ulkomaille, niin toivottavasti ostaja penkoisi johtajien taustat ja ottaisi selville millä ansioilla on paikat saatu.
Meillä on oikein firman henkilöstösivuilla palkanmääräytymisperusteissa kohta, jossa koulutus on vain yksi jostain 5:stä muusta kriteeristä.
Mitätöimällä koulutuksen arvoa saadaan tällaisiin yrityksiin korkeisiin asemiin sukulaiset töihin.
Joku mittari pitäisi olla, joka rehellisesti vaadittaisiin jotta kepulikonsteilla ei vietäisi parhaita paikkoja. Nykyään kun työpaikat ovat tiukassa, tuntuu siltä, että kaikki vakituiset työpaikat ovat jo kullan kalliita.
Muistelen tässä takavuosia, jolloin karrikoidusti jo erään pikkukaupungin siivoojillakin piti olla oikean puolueen jäsenkirja jotta sai töitä.
Minusta meidän konsernissamme pysyy kuka tahansa tekemään suojatöissä sen 25 v "uraputken" korkeanakin johtajana (en puhu välttämättä niistä johtajista jotka ovat tulosta tekevissä osastoissa).
No tietenkin yliopistossa opiskelijat haluavat myös jotain vastinetta opiskeluilleen. :)
Se ei pidä paikkansa, että yliopistoon hakeutuvat haluaisivat luontaisesti korostaa omaa erinomaisuuttaan. Enemminkin he vain haluavat varmistaa pärjäämisensä työmarkkinoilla. Tietyllä tavalla eivät ammattikoulu tai jopa ammattikorkea takaa niin varmaa työllistymistä. Toki kaikki ovat kuolevaisia, alemmissakin tutkinnoissa on paljon etuja. Oikea opiskelupaikka on lähinnä ihmisestä kiinni.
Opiskelen nyt ensimmäistä vuotta DI:ksi, ja ihan selkeäähän se on, ettei kaikkia opittuja taitoja tarvita. Jokaista taitoa kuitenkin tarvitaan jossain ammatissa. Opintojen alussa ei vielä tiedä tarkkaa työpaikkaansa, joten on aika paha mennä sanomaan, mitä tarvitaan.