miten opetatte lapsille anteeksi pyytämistä ja antamista?
olen muutaman kerran kuullut aikuisen sanovat että kun lapsena pakotettiin pyytämään anteeksi...
minusta se kuulostaa epämiellyttävältä.
nyt kun itse aloittelen lasten kasvattamista niin olisi mielenkiintoista kuulla jos lapsensa isoiksi kasvattaneiden neuvoja ja kokemuksia.
miten esim. tilanne kun pari-kolme vuotias kiusaa toista lasta ja kun lapselle sanoo että pyydätkö anteeksi kaverilta niin vastaus on aina että en!
varmasti ihan turha pakottaa anteeksi pyyntöön.
tuo oli vain yksi esimerkki...
neuvokaa minua viisaammat!
olen muutaman kerran kuullut aikuisen sanovat että kun lapsena pakotettiin pyytämään anteeksi...
minusta se kuulostaa epämiellyttävältä.
nyt kun itse aloittelen lasten kasvattamista niin olisi mielenkiintoista kuulla jos lapsensa isoiksi kasvattaneiden neuvoja ja kokemuksia.
miten esim. tilanne kun pari-kolme vuotias kiusaa toista lasta ja kun lapselle sanoo että pyydätkö anteeksi kaverilta niin vastaus on aina että en!
varmasti ihan turha pakottaa anteeksi pyyntöön.
tuo oli vain yksi esimerkki...
neuvokaa minua viisaammat!
Vastaukset 6
Vanhimmat
vastailen, vaikken ole yhtään yhtään sen viisaampi:)
Oma mielipiteeni kuitenkn on, ettei tuollaista asiaa voi oikein opettaa, eikä ainakaan pakottamaan pitäsi lähteä. Lapset oppivat automaattisesti kaiken meiltä vanhemmilta miten me toimimme, vanhemmat ovat lapsen esikuva ja matkivat heitä kaikessa mitä he tekevät.
oma 3v. tytär osaa pyytää anteeksi jos huomaa tehneensä jotain vahingossa. Kuitenkaan hänen ymmärryksensä ei vielä riitä. Itse kerran sanoin hänelle, että pyydä anteeksi ystävältä kun häntä satutit (taisi olla riita lelusta), niin hiljaisuus siitä syntyi eikä anteeksipyyntöä. En alkanut sitä edes sitten vaatimaan. Asiasta vain keskusteltiin, että niin oli väärin tehdä.
Lapset ovat aika viisaita ja oppivaisia joten kyllä he oppivat kun vain itse annamme esimerkin miten käyttäytyä.
Aika samoilla linjoilla teidän molempien kanssa olen minäkin.
Mutta siinä olen ollut aika tiukka, että kun toista vahingoitetaan, vahingossa tai tahallaan , niin anteeksi pyydetään. Aikuinen voi sitten auttaa, jos lapsi ei saa sanoja suustaan.
Samalla tavalla kiitoksen kanssa. Kiitettävä on, aikuinen auttaa, jos ei itse saa sanotuksi.
Kasvatuksen tulokset näkyvät niin hitaasti, etten uskalla sanoa, mihin tämä on johtanut, mutta taka-ajatus on se, että ihmisten keskellä ei voi elää, ellei osaa sanoa anteeksi loukattuaan toista (riippumatta siitä katuuko vai ei, vaikka ei tietysti ole kiva ajatella muodon vuoksi anteeksipyyntöäkään ihanteena - tähän olen kiinnittänyt huomiota niin, että yhteisiin leikkeihin pääsee mukaan vasta sitten, kun on sanonut nätisti anteeksi ja vaikka ottanut kädestä kiistakumppania. Siihen asti joutuu miettimään/rauhoittumaan omissa oloissaan)
olet ihan oikeassa. Omakin periaatteeni on, että anteeksi pitää pyytää satutti toista vahingossa ta tahallaan, tai on sitten muuten loukannut.
Tuossa omassa kirjoituksessani tarkoitin, että jos ei vielä ymmärrä niin en ala pakottamaan siihen. Asia keskustellaan siinä loppun asti selväksi miksi pitäisi anteeksi pyytää. Näin kun toimitaan, niin jonain kauniina päivänä lapsi ymmärtää ja osaa pyytää anteeksi. Kun ikää tulee niin ymmärryskin kasvaa.
Uskon että lapsen anteeksi pyyntö on aina aitoa katumusta, se tuskin koskaan tulee vain muodonvuoksi. Hän tosiaan haluaa leikkiä kaveriden kanssa ja siksi osaa myös aidosti pyytää anteeksi.
Onko anteeksipyynnöllä mitään merkitystä enään silloin jos siitä tulee vain arkinen tapa itselle? Ei sitä enään sitten osaa itsekkään mitenkään arvostaa jos se muodostuu vain sanojen helinäksi ymmärtämättä anteeksipyynnön merkitystä ja tärkeyttä.
Sitä anteeksiantamista oppii siinä sitten, kun toinen lapsi on satuttanut ja hänen vanhemmat opettavat lasta pyytämään anteeksi. Siinä ei ole mitääm väärää että lasta pyydetään toimimaan siten, sillä se kuitenkin on oikein. Lapsi vain oppii sen kun aika on kypsä.
Tuo kiitos on kyllä myös hyvä huomio. On ihanaa kun pieni lapsi osaa kiittää ja sanoa kiitos ruuasta, hän todellakin tarkoittaa sitä mitä hän sanoo.
En ole sisällä lestadiolaisuudessa, mutta olen ihaillut teidän väkenne tapaa pyytää anteeksi ja sitä, että lapset vaikuttavat tuntemissani perheissä reiluilta. Aikuiselle puhutaan vilpittömästi ja teeskentelmättä, katsotaan silmiin jne. Varmaan tiedätte poikkeuksiakin sääntöön, mutta tämä on minun kokemukseni...
Autuaita ovat...
Anteeksi pyyntö ja anto ovat yksi ja sama asia. Maailman kaunein tapahtuma, kun kun molempia yhdistää Jumalan rakkaus, silloin ei jää epäilyksen häivää etteikö kaikki olisi sovitetut myös Jumalan edessä.
Samoin kuin muutkin elämän periaatteet anteeksipyyntö on mielestäni luonnollinen osa lapsenkin elämää ja opettelua oikeaan moraaliin.
Miksi pyytää anteeksi? Koska se on raamatullista. Jeesus opetti, että meidän tulee pyytää ja antaa anteeksi, aina uudestaan, jos ja kun on tarvis.
Anteeksipyytäminen lohduttaa, häntä ketä on loukattu. Jeesus antaa anteeksi, kun tunnustamme mokamme. Pyytäjä saa kokea, ettei ikävää asiaa tarvi enää muistella, se on käsitelty.
Pakottaminen, ei mielestäni ole oikein, ajattelemaan tietyllä tavalla. Mutta pikkulapset tarvitsevat opastusta. Anteeksipyyntö ei välttämättä löydy ilman aikuisen apua, koska aikuisellekin voi olla vaikeaa tietää mitä pitäisi tehdä riitatilanteessa, niin lapsikin saattaa tarvita apua. Omia lapsia kasvattaessani minulla on periaate, että lapset esim. eivät saa lyödä toista. Opetan myös heille, että tuhman teon jälkeen pyydetään anteeksi. Lapseni ymmärtävät hyvin, miksi pitäisi pyytää anteeksi, kun näkevät mitä tekonsa saavat aikaan. Saatan sanoa "Katso, Anni itkee".
Kukaan ihminen ei kuitenkaan ole täydellinen, niin, ettei koskaan loukkaisi toista. Kaikki tarvitsevat anteeksiantoa. Se on vaan Jumalan lahja meille, pyytää ja saada anteeksi.