vaarini

mä en oikee tiedä mille osastolle tää parhaiten sopis...
mieltäni vaivaa se että olen pari pari kertaa nähnyt unta että vaarini on pedofiili.
pienenä ajattelin että hän on ihan kiva mut jotenkin nykyään tulee sellasia huonoja viboja kyseisestä henkilöstä.
esim. jos hän koskee muhun koen sen jotenkin epämiellyttävänä.
tosin muistan vain yhden todellisen tapauksen, kun olin pienenä tehnyt joltain luvatonta ja hän tukisti mua...tuskin tollasesta voi kumminkaan mitään traumoja jäädä?
3449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaarisi on varmasti vain kunnon vanhanajan kansalainen, joka on halunnut pitää lapset kurissa ja opettaa vanhempien arvostusta. Nykyäänhän ei saa enää lapsia edes komentaa, kun elämme vapaan kasvatuksen aikaa.

Kyllä huomaa, että sinun kohdalla nykyään lietsottu pedofiliahysteria on tehnyt tehtävänsä. Minusta on vaarisi kannalta erittäin loukkavaa, että esität tuommoisia epäilyjäsi harhaisten uniesi perusteella edes keskustelupalstalla.

Äänestä
  • ihan lehdissä kirjoitetuista/tv:stä tulleista pedofiilijutuista. Olet rohkea, kun uskallat tuoda huolesi esille. Luota vaan vaariisi äläkä anna uniesi liikaa vaikuttaa. Tietäisitpä mistä kaikesta sitä itsekin on nähnyt unia :)

    Äänestä

hei

mulla on niin, että usein päivän aikana luettu, kuultu tai telkkarissa nähty juttu tulee uneen. Siis joku sellainen etenkin, joka on syystä tai toisesta vähän järkyttänyt.

Se on voinut muuntua vaikkapa juuri siten, että tutut ihmiset ovat unessa mukana.
Ihan aina en ole pystynyt palauttamaan sellaista unta johonkin tiettyyn lukemaani juttuun tms. Mutta kyllin usein, että tiedän minun unieni ainakin toisinaan toimivan näin.

Että rakasta sinäkin vain edelleen sitä Vaariasi.Kyllä hän varmaan on ihan hyvä ihminen, joka syvästi järkyttyisi sinun unestasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PIKKUSISKO-84 kirjoitti:

mä en oikee tiedä mille osastolle tää parhaiten sopis...
mieltäni vaivaa se että olen pari pari kertaa nähnyt unta että vaarini on pedofiili.
pienenä ajattelin että hän on ihan kiva mut jotenkin nykyään tulee sellasia huonoja viboja kyseisestä henkilöstä.
esim. jos hän koskee muhun koen sen jotenkin epämiellyttävänä.
tosin muistan vain yhden todellisen tapauksen, kun olin pienenä tehnyt joltain luvatonta ja hän tukisti mua...tuskin tollasesta voi kumminkaan mitään traumoja jäädä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu