maria entrich

Millaisia tuotteita ovat? Minkä hintaisia? Onko joku ollut hoitolassa ihoanalyysissä ja ostanut omalle iholle sopivat tuotteet sen perusteella? Olen menossa ihoanalyysiin ja kasvohoitoon kyseiseen hoitolaan. Olisin valmis kyllä ostamaan sarjan tuotteita, mutta olisi mukava kuulla myös muiden kokemuksia sarjasta.
32570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen ollut ihoanalyysissä ja kokeillut tuotteita. En tykännyt vaikka ihotyypilleni sopivat tuotteet valittiin analyysin perusteella. Oma ihoni on rasvainen ja tuotteet tekivät tosi tunkkaisen, entistä rasvaisemman olon.

Äänestä
  • Olen tutustunut kyseiseen sarjaan jo lähes viisitoista vuotta sitten, ja käyttänyt aina toisinaan kun kukkaroni on antanut myöten.Erittäin hyvä sarja, on kuitenkin tärkeätä käyttää oman ihotyypin mukaisia tuotteita. Yhtä hyviä tuotteita on kuitenkin esim.Weledalla ja halvempaan hintaan.

    Äänestä

Minun mielestäni tuotteet ovat laadukkaita. Itselläni on herkkä, atooppinen iho jolle lääkäri joskus määräsi Essexin voiteita. Ne vain pahensivat tilannetta ja älysin silloin että Essex ja suurin osa muista tuotteista pohjautuu ihoa tukkiviin aineisiin, mineraaliöljyihin, kuten esim vaseliiniin (paraffinum liquidium tms). Ihottumani vain paheni tällaisten tuotteiden käytön aikana. Kun vaihdoin Maria Entrichin vartalovoiteeseen ihottumani lähti heti rauhoittumaan...
Aurinkorasva on myös todella hyvää.
Tuotteet ovat myös erittäin riittoisia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokemuksia kaipaava kirjoitti:

Millaisia tuotteita ovat? Minkä hintaisia? Onko joku ollut hoitolassa ihoanalyysissä ja ostanut omalle iholle sopivat tuotteet sen perusteella? Olen menossa ihoanalyysiin ja kasvohoitoon kyseiseen hoitolaan. Olisin valmis kyllä ostamaan sarjan tuotteita, mutta olisi mukava kuulla myös muiden kokemuksia sarjasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu