Rakkaat isovanhemmat,
voisitteko ystävällisesti kysyä lapsiltanne, lastenlastenne vanhemmilta, haluavatko he että heidän lapsilleen tuodaan leluja, vaatteita, rihkamaa, yms tavaraa, vai haluaisivatko he mielummin saada vain isovanhemmat kylään, ja lapsenlapsille mukavia hetkiä isovanhempiensa kanssa?
Voi olla, että moni valitsee tuon jälkimmäisen mielummin. Kaikkien kotiin ei mahdu leluja laatikkokaupalla, eivätkä kaikki vanhemmat pidä sitä edes tarkoituksenmukaisena lapsilleen.
Monet vaatteetkin jäävät käyttämättä kun ei yksinkertaisesti ehdi ennen kuin käyvät pieniksi. Usein vaatteet eivät myöskään miellytä vanhempia, eivätkä he halua pukea lapsiaan niihin. Tuntuu ikävältä kaikkien puolesta että rahaa menee turhaan, ja kaapit on pullollaan tavaraa jotka vain odottavat sopivaa hetkeä päästä eteenpäin muualle.
Toinen pyyntö; voisitteko mitenkään lakata kilpailemasta keskenänne, äidin ja isän vanhemmat? Kyllä ne meidän lapset teistä tykkäävät yhtä paljon. Ei ole mitään syytä yrittää päästä lapsenlapsen suosioon kyseenalaisilla keinoilla vain ollakseen vähintään yhtä pidetty kuin toinen mummi. Itse rakastin yli kaiken isoäitiä joka oli itse asiassa aika tiukka, mutta silti rakastava. Ei hän pommittanut minua leluilla, ja antoi minun olla ihan rauhassakin leikkimässä itsekseni, eikä yrittänyt väkisin hauskuuttaa jotta nauraisin juuri hänelle.
Olen kiitollinen kaikesta avusta, jota olen kaikilta lapseni isovanhemmilta saanut, mutta ystävällisenä pyyntönä haluaisin saada nämä asiat perille. Nyt juuri, joulua odotellessa, odotan taas jännittyneenä sitä valtavaa vuorta tavaroita joita joudumme taas sijoittelemaan pieneen asuntoomme. Pienenä vinkkinä ja maallikkotilastona voin kertoa seuraavaa;
Pehmoleluista noin 1/10 on lapsellemme rakas. Muut ovat rekvisiittaa.
Kovista leluista noin 1/10 on lapsellemme mieluisa, joilla hän leikkii päivittäin, muut ovat "heittotavaraa", joita levitellään laatikosta - se on se leikki.
Vaatteista noin 50% on ollut jatkuvassa käytössä ja ovat kaikille mieluisia, 20% on silloin tällöin käytössä, loput 30% jäävät kaapin perukoille.
Kirjoista noin 1/10 on rakas. Isosta kasasta kirjoja valitaan joka päivä ne pari rakasta. Muut keräävät pölyä.
Pitäkää nämä mielessänne joululahjoja miettiessänne. Voi olla, että juuri teidän tuntemanne lapsiperhe toivoisi tänä jouluna vaikkapa piparkakkujen leipomista mummien kanssa, tai retkeä joulukadulle ja johonkin joulutapahtumaan.
Ja muistakaa myös, että lapset ovat kiitollista kansaa, he kyllä rakastavat teitä ilman kilpailuakin.
Terveisin,
Tiukkapipo
voisitteko ystävällisesti kysyä lapsiltanne, lastenlastenne vanhemmilta, haluavatko he että heidän lapsilleen tuodaan leluja, vaatteita, rihkamaa, yms tavaraa, vai haluaisivatko he mielummin saada vain isovanhemmat kylään, ja lapsenlapsille mukavia hetkiä isovanhempiensa kanssa?
Voi olla, että moni valitsee tuon jälkimmäisen mielummin. Kaikkien kotiin ei mahdu leluja laatikkokaupalla, eivätkä kaikki vanhemmat pidä sitä edes tarkoituksenmukaisena lapsilleen.
Monet vaatteetkin jäävät käyttämättä kun ei yksinkertaisesti ehdi ennen kuin käyvät pieniksi. Usein vaatteet eivät myöskään miellytä vanhempia, eivätkä he halua pukea lapsiaan niihin. Tuntuu ikävältä kaikkien puolesta että rahaa menee turhaan, ja kaapit on pullollaan tavaraa jotka vain odottavat sopivaa hetkeä päästä eteenpäin muualle.
Toinen pyyntö; voisitteko mitenkään lakata kilpailemasta keskenänne, äidin ja isän vanhemmat? Kyllä ne meidän lapset teistä tykkäävät yhtä paljon. Ei ole mitään syytä yrittää päästä lapsenlapsen suosioon kyseenalaisilla keinoilla vain ollakseen vähintään yhtä pidetty kuin toinen mummi. Itse rakastin yli kaiken isoäitiä joka oli itse asiassa aika tiukka, mutta silti rakastava. Ei hän pommittanut minua leluilla, ja antoi minun olla ihan rauhassakin leikkimässä itsekseni, eikä yrittänyt väkisin hauskuuttaa jotta nauraisin juuri hänelle.
Olen kiitollinen kaikesta avusta, jota olen kaikilta lapseni isovanhemmilta saanut, mutta ystävällisenä pyyntönä haluaisin saada nämä asiat perille. Nyt juuri, joulua odotellessa, odotan taas jännittyneenä sitä valtavaa vuorta tavaroita joita joudumme taas sijoittelemaan pieneen asuntoomme. Pienenä vinkkinä ja maallikkotilastona voin kertoa seuraavaa;
Pehmoleluista noin 1/10 on lapsellemme rakas. Muut ovat rekvisiittaa.
Kovista leluista noin 1/10 on lapsellemme mieluisa, joilla hän leikkii päivittäin, muut ovat "heittotavaraa", joita levitellään laatikosta - se on se leikki.
Vaatteista noin 50% on ollut jatkuvassa käytössä ja ovat kaikille mieluisia, 20% on silloin tällöin käytössä, loput 30% jäävät kaapin perukoille.
Kirjoista noin 1/10 on rakas. Isosta kasasta kirjoja valitaan joka päivä ne pari rakasta. Muut keräävät pölyä.
Pitäkää nämä mielessänne joululahjoja miettiessänne. Voi olla, että juuri teidän tuntemanne lapsiperhe toivoisi tänä jouluna vaikkapa piparkakkujen leipomista mummien kanssa, tai retkeä joulukadulle ja johonkin joulutapahtumaan.
Ja muistakaa myös, että lapset ovat kiitollista kansaa, he kyllä rakastavat teitä ilman kilpailuakin.
Terveisin,
Tiukkapipo
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä sanon itse, että ei tarvita sen ja sen kokoisia vaatteita eikä leluja tms.
minulla oli isovanhemmat jostka asuivat maalla ja sain olla siellä niin paljon kuin se oli mahdollista . se oli parasta mitä saatoin kuvitella, siellä oli tilaa leikkiä ja rakastavat iso.vanhemmat
Onko lapset useinkin noin nirsoja, että vain yksi kymmenestä lahjasta kelpaa?! Itselläni ei ole lapsia, mutta olen kyllä synttäreinä muistanut ystävieni kersoja ja vienyt heille milloin leluja, milloin kirjoja. Ovatkohan antamani lahjat nyt vanhempien riesana jaloissa pyörimässä? Mitäköhän sitä seuraavan kerran sitten veisi? Microsoftin osakkeita?
tuo lapsille aina isot pussit karkkia, vaikka on siitä sanottu. Viime jouluna toi joskus joulukuun puolivälissä joulukalenterit. Mitä ihmeen ideaa siinäkin oli!? Oli vaan saanu ne halvalla. Lapset sitten innoissaan kun sai avata niin monta luukkua kerralla. Ärsyttävä. Tois mielummin vaatteita, mutta halvemmalla saa karkkia kasan ja lapset on onnesta soikeina. Ei kyllä mummo ajattele lasten hampaita ja meidän periaatteita yhtään.
Kummitkin voivat tarjota hoitoapua ja vaikka retkiä lapsen kanssa eläinpuistoon tai uimahalliin. Niitä leluja on nykyaikana niin kummallisen paljon, etteivät lapset osaa edes leikkiä kun eivät tiedä mistä alkaa.
Aloittajaa lohduttaisin sillä, että isovanhemmat saattavat toteuttaa omia unelmiaan ostamalla lapselle kaikkea, turhaakin. On varmasti vaikeaa mennä tuollaista kieltämäänkään. Kiertoteitse juttelemalla voi asiaa ottaa esiin lahjoja tuovien kanssa. Ehdotella noita elämysretkiä, että jospa isovanhemmat joskus veisivät vaikka elokuviin lasta kun tämä niin kovasti toivoisi.
Jos kummi haluaa lahjoa tavaralla, niin mieluusti sellaista joka kuluu; värikynät ja puuhakirjat sekä muovailuvahat ovat mukavia ja sopivan lyhytikäisiä.
Hyviä lahjoja ovat myös valokuvat, vaikka suurennokset kummilapsista hienoissa kehyksissä. Tai askartelupakkaukset, joista on tekemisen riemua.
Lehden vuosikerta on hyvä lahja, jos tietää lapsen olevan esim. suuri fani Puuha-Petelle tai Muumeille. Kaikkea muuta paitsi helposti hajoavaa tai helposti kyllästyttävää muovista roinaa, niin on koko perhe tyytyväinen vauvasta vaariin ainakin meillä.
Hyviä vinkkejä varmasti jokaiselle, eikä pelkästään joulua varten vaan myös synttäreitä ja muita muistamisia ajatellen.
Tänne tulleista palautteista päätellen kovin monella muulla ei ole samankaltaista ongelmaa kotona :) Päättelin siis, että olen todella nimimerkkini mukainen tiukkis.
Kuitenkin toivoisin, että jos lahjatoiveita kysyttäessä vastataan ettei oikeasti tarvita mitään, vaan käynti riittää ja niin päin pois, niin sen vinkin voi myös ottaa ihan todesta! Se ei ole kainostelua ja vaatimattomuutta, vaan ihan oikea toive ;)
Yllätyin jonkin verran siitä, että keskustelua syntyi ainoastaan näistä tavaroista ja lahjoista, eikä ollenkaan toisesta ongelmasta, isovanhempien keskinäisestä kilpailemisesta. Se tuntuu olevan jotenkin tämän lahjomisen taustalla laajemminkin, ja ehkä se perimmäinen ongelma.
Kiitos kuitenkin vastauksista kaikille, myös vähemmän "keskusteleville".
Lapsilla on vain niin paljon kaikkea, ettei he millään jaksa olla kiinnostuneita kaikesta. Kyllähän lapsille se lahja kelpaa ja ne siitä ilahtuu, mutta se unohtuu muutamassa tunnissa. Tosiasiassa todellakin lelut, joita oikeasti käytetään ovat häviävän pieni osa siitä vanhempien riesana olevasta romuläjästä. Ja ne tärkeät lelut ovat niitä, joista lapsi suosiolla pitää huolta, loput levitellään äidin riesaksi lattioille, eikä niitä millään itse viitsi siivota.
Sen sijaan meille saisi kyllä tuoda vaatteita miten paljon vain (oikea koko tietysti olisi toivottavaa). Kolme villiä poikaa tuhoaa vaatteita taatusti enemmän kuin mummot ja kummit kerkee hankkimaan. Ja kyllä pihaleikeissä käy sellaisetkin, mistä vanhemmat ei niin tykkää - ei niitä kuitenkaan sieltä kaiken lian alta erota.
Mutta toki tuominen ei tosiaankaan ole se pääasia, vaan ajan viettäminen lastenlasten kanssa. Olisi ihan kiva jo meille vanhemmillekin, ettei lapset odottaisi isovanhempia sen takia, että heiltä saa aina jotain, vaan siksi, että saavat heidän aikaa ja huomiota.
No johan nyt... etkö ole puheväleissä isovanhempien kanssa vai miksi täällä valitat moisesta asiasta? Ilmoita selkeästi ennen joulua/syntymäpäiviä isovanhemmille, mitkä ovat lasten lahjatoiveet/-tarpeet. Voit vaikka pyytää, että antaisivat lahjan rahana. Jotkut isovanhemmat keräävät lapsenlapsilleen sarjaa; Brio-junarataa, hopealusikoita... Ja mikä olisikaan parempi lahja, kuin vuorokausi isovanhemman jakamatonta huomiota lapsenlapselle, sen arvoa on mahdotonta mitata rahassa.
Niin, ja meitä on täällä sellaisiakin äitejä, joilla ei ole isovanhempia lähipiirissä lainkaan. Meidän neljä lastamme eivät saa tänäkään jouluna yhtäkään lahjaa tai yhteistä hetkeä isovanhemmiltaan. Ole kiitollinen läheisistäsi!
Rauhaisaa joulunodotusta ja vie turhat tavarat kirpparille, käyn ostamassa ne sieltä ja kääräisen pakettiin omille lapsilleni ;)
voi kun olisin onnellinen jos vielä lapseni mummu olisi elossa ja pääsisi käymään. Äitini kuoli muutama viikko sitten ja isäni on kuollut joitakin vuosia sitten. Montaa lahjaa ei ehtinyt äiti ostamaan (lapsi on alle yksivuotias) mutta sitäkin rakkaampia ne on minulle ja aion säilyttää ne muistona tyttärelleni. Eivät olleet arvokkaita tai merkkituotteita mutta lahjaa hankittaessa oli ajateltu lastani ja ne oli RAKKAUDELLA annettuja. Olkaa tosiaan onnellisia siitä kun on ne isovanhemmat olemassa. Ei ne pahaa tarkoita lahjoillaan.
nähdä asiat toisten ihmisten silmin? Minä ymmärrän, että sinä kaipaat lapsellesi isovanhempaa - miksi sinun on niin vaikea nähdä, että isovanmmatkin voivat mennä liiallisuuksiin siinä rakkaudessaan? Se on todella kummallista, että toisen ihmisen aseman ottaminen hetkeksikin tuntuu olevan nykypäivän ihmiselle mahdotonta.
Ihan hienosti kirjoitit, kaikista asioista. Loputon tavaravuori odottaa meidänkin lapsia, vaikka me emme heitä sellaisiksi halua opettaa. Kuvitelma siitä, että isovanhempi on rakas vain antaessaan tavaraa tai makeaa tai periksi vanhempien asettamista säännöistä on omituinen ja väärä.
Minullakin oli kaksi rakasta isoäitiä, kumpikaan heistä ei ostanut tavaraa kuin syntymäpäiville ja jouluna, kumpikaan ei ikinä antanut karkkia (pullaa yms. toki) ja kumpikaan ei joustanut vanhempiemme asettamista rajoista. Ja silti rakastin heitä ja kaipaan heitä nyt aikuisena, kun heitä ei enää ole.
Monilla isovanhemmilla tuntuu olevan valtavasti rahaa syytää kaikkiin älyttömiin leluihin ja muuhun krääsään. Olen sanonut ystävällisesti ja epäystävällisesti, että tuollaiset kamat päätyvät meillä ennemmin tai myöhemmin roskikseen, mutta eivät välitä. Kummit ja muut kyllä uskovat, mutta isovanhemmat eivät. Kummit eivät muutenkaan niin kauheasti lahjo, pari kertaa vuodessa vain. Isovanhemmilta tulee kamaa harva se viikko.
Kilpailu on myös meillä tuttua. Lapsilta udellaan lempileluja ja -lehtiä ja sitten hankitaan ja ollaan leuhkoja, kun lapsi nimeää lahjan "parhaaksi lahjakseen".
Ei auta muu kuin hyväksyä se, että ihmiset tulevat lapsiksi tuossa isovanhemmuusiässä uudelleen. Siinä ei sitten järkipuhe tehoa, kun pitää ostaa sadas barbi ja viidessadas pehmolelu. Ja äidin pitää vain hymyillä...