Rotwailer

Pauli Eunukki oli kävelyllä metsässä rotwailerinsa Maikin kanssa. Pian he saapuivat purolle ,jonka yli meni puinen silta. Pauli ja Maikki kävelivät sillan yli ja kun Pauli vilkaisi alas ojaan ,hän kiljahti kimeästi.
Ojassa lillui lapsen ruumis. Lapsi oli arviolta 3 kk ikäinen. Pauli kauhistui ja sitoi Maikin sillan kaiteeseen kiinni ja juoksi hakemaan apua.
Maikki koiruli oli innoissaan ja haisteli lapsen ruumista. Maikki ei ollut saanut ruokaa moneen kuukauteen ja päätti syödä lapsen. Maikki tarttui hampaillaan lapsen päähän ja puraisi sen irti ja maiskutti. Niin Maikki söi loputkin lapsen ruumiista. Pian Pauli tuli takaisin paikallisen poliisin kanssa. Pauli irrotti Maikin sillan kaiteesta. Poliisi tutkaili maata ja ojaa mutta ei nähnyt mitään. "Perkele Pauli sinä valehtelit!" hän sanoi vihaisesti Paulille. "Empäs" Pauli sanoi epätoivoisena.
"Mene nyt ulkoiluttamaan koiraasi poika hyvä" Poliisi sanoi ja lähti kapakkaan.
Pauli laahusti metsään surullisena ja pysähtyi kun Maikki alkoi vääntämään paskaa. Pauli tuijotti Maikin persettä ja kauhistui. Maikin perseestä työntyi ulos lapsen luita ja suolia.
Pauli meni lähemmän Maikkia ja veti paljain käsin paskaisia luita ja suolia Maikin perseestä.
Niin Pauli tajusi ,että Maikki oli syönyt lapsen.
Pauli juoksutti Maikin kotiin eikä kertonut kenellekkään tapahtuneesta.
2 Kuukautta tapahtuman jälkeen Maikki oli paksuna ja Pauli ihmetteli kun Maikki ei ollut paskonut lapsen aivoja.
Yhtäkkiä Maikki ulisi ja synnytti. Maikki sai vain yhsen pennun ja se oli ihmislapsi jolla oli koiran häntä ja korvat. Pauli kuoli järkytyksestä. Maikin pentu oli hullu ja se söi Paulin perheen elävältä.
1367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

omaperäinen ja erillainen kuin edellinen tarina...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

LunaLovegood kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu