Remeron

Minulle tuli kuukausi sitten kesken työillan erittäin kova ahdistus kohtaus ilman syytä ja jolle ei loppua tuntunut tulevan. Aikaisempia mielenterveys ongelmia ei ole ollut paitsi pientä masennusta ja sosiaalista pelkoa jota on ollut yli miljoonalla suomalaisella. Terveyskeskuksesta antoi rauhoittavaa Opamox 30 ja Remeron 30 mieliala lääkkeen. Opamoxia käytän säästeliäästi ja yritin sietää jonkin verran ahdistusta ja selvitellä sen syitä. Aluksi meni Opamoxia 4 kertaa puolikas päivässä mutta viikon kuluttua tapahtui selvä muutos parempaan ja Opamoxia on mennyt 3 kertaa neljäsosa päivässä. Sen jälkeen edistystä on tapahtunut melko vähän. Epämääräinen ahdistus ja masennus jolla ei ole kohdetta vaivaa päivittäin. Nyt menee Opamoxia 2 kertaa neljäsosa päivässä. Ilmankin voisi pärjätä mutta silloin vaikea keskittyä mihinkään. Monet ovat kirjoittaneet että Remeron lihottaa mutta minä olen laihtunut kilon viikossa kun ei oikein ruoka maistu vaikka ennen laihduttaminen on ollut todella vaikeaa. Muitakaan sivuvaikutuksia ei ole ollut. Onko muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta jossa ahdistus on ollut pääasiallinen oire? Onko Remeron saavuttanut neljässä viikossa täyden tehon?
2792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minä söin remeronia kuukauden ajan ei vaikutusta vain sivuvaikutuksena juuri tuo lihominen, kuukaudes tuli 8kg koko ajan hirveä ruuan himo jne. Sen vuoksi lopetin ne sen kuukauden jälkeen.

Äänestä
  • Minäkin olen kokeillut Remeronia. Ei mitään apua ja se vaihdettiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia kirjoitti:

Minulle tuli kuukausi sitten kesken työillan erittäin kova ahdistus kohtaus ilman syytä ja jolle ei loppua tuntunut tulevan. Aikaisempia mielenterveys ongelmia ei ole ollut paitsi pientä masennusta ja sosiaalista pelkoa jota on ollut yli miljoonalla suomalaisella. Terveyskeskuksesta antoi rauhoittavaa Opamox 30 ja Remeron 30 mieliala lääkkeen. Opamoxia käytän säästeliäästi ja yritin sietää jonkin verran ahdistusta ja selvitellä sen syitä. Aluksi meni Opamoxia 4 kertaa puolikas päivässä mutta viikon kuluttua tapahtui selvä muutos parempaan ja Opamoxia on mennyt 3 kertaa neljäsosa päivässä. Sen jälkeen edistystä on tapahtunut melko vähän. Epämääräinen ahdistus ja masennus jolla ei ole kohdetta vaivaa päivittäin. Nyt menee Opamoxia 2 kertaa neljäsosa päivässä. Ilmankin voisi pärjätä mutta silloin vaikea keskittyä mihinkään. Monet ovat kirjoittaneet että Remeron lihottaa mutta minä olen laihtunut kilon viikossa kun ei oikein ruoka maistu vaikka ennen laihduttaminen on ollut todella vaikeaa. Muitakaan sivuvaikutuksia ei ole ollut. Onko muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta jossa ahdistus on ollut pääasiallinen oire? Onko Remeron saavuttanut neljässä viikossa täyden tehon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu