Aimo Lahti aliupseerina

oli hyvä.

Asemestari Aimo lahti on yksi merkittävimmistämme asesuunnittelijoista, hän suunnitteli tai teki noin kuusikymmentä asekonstruktiota Suomen Puolustusvoimille sotien aikana.

Suomi konepistoolin on Aimo Lahti itse suunnitellut, lippaa suunnitteli Saloranta. Se on hänen kuuluisuin tekeleensä.

Kuinka moni aliupseerikouluun mennessään tietää tai muistelee sitä että Suomen merkittävin asesuunnittelija oli alikersantti ja jääräpäinen. Jotkut upseerit ovat sanoneet häntä täydeksi mulkuksi ja juopottelijaksi. Upseerit menivät valittamaan asiaa Mannerheimille asti. Mannerheim kuitenkin sanoi että Lahti saa juopotella niin kauan kuin haluaa. Hänen juopottelunsa ei meille kuulu.

Ainoastaan Aimo lahti ja Tykistökenraali Nenonen ovat saaneet Englannissa sellaisen arvostetun herraklubin jäsenyyden, minne yleisesti otettiin vai aatelisia.

Pääsetkö itse aateliseksi menemällä aukkiin? Pätevät ja joku niistä saattaa päästäkkin mutta täytyy muistaa että ketään Puolustusvoimien Komentajistakaan ei sinne ole kelpuutettu.

0

850

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        188
        1305
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        138
        893
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        85
        842
      4. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        748
      5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        50
        711
      6. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        250
        609
      7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        311
        590
      8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        55
        579
      9. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        53
        564
      10. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        7
        560
      Aihe