esikoiseni on nyt 5 viikkoinen,ihanin asia elämässäni. Hän on ns.vahinkolapsi,mutta heti kun raskaus todettiin,mieheni kanssa tiesimme haluavamme tämän lapsen ja olevamme valmiita vanhemmiksi.Eräänä päivänä lueskelin vauvakirjaa ja luin siitä kätkytkuolemasta ja aloin tosissani pelätä sen osuvan omalle kohdalleni.Kuinka yleistä tämä on, ja mitkä tekijät siihen vaikuttaa? Tämä pelko alkaa jo haitata unianikin,millään en uskaltaisi silmiäni ummistaa ettei pikkuistani otettaisi pois sillä välin. Jotkin asiat vain tapahtuvat, mutta tämän ehkä turhan pelon haluaisin pois.
pelkään
tuore äiti
4442
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
todella harvinainen juttu. Mutta tässä pari vinkkiä avuksi: ei tupakoida niissä tiloissa, missä lapsi asuu ja on, lakanat sängyssä napakasti, ei tyynyä tai tyynyliinaa pienelle.
Minä vahdin ensimmäisen nukkumista ja nousin ylös kurkkimaan hengittääkö vauva, kun tuhisi niin hiljaa. Ihan normaalia;)
kätkytkuolemaan melkein liiaksi asti.. öisin piti nousta tarkistamaan hengittääkö, onko hiki yms.. se oli välillä ihan mahdotonta. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen äiti joka tuntee niin :) Kyllä se pikkuhiljaa helpottaa!!
Ja onhan se todella harvinainen juttu kuitenkin, olikohan se että 20 lasta vuodessa, suomessa kuolee selittämättömästi.
kiitos viesteistänne,näin aamulla pelko tuntuu niin turhalta mutta iltaisin alkaa aina uudestaan..eiköhän tämä ajan kuluessa hälvene.
..ja sitten tuleekin uusia huolenaiheita..;)
Pelkäsin myös aivan hirveästi.. en saanut edes nukuttua sen vuoksi, vauva kyllä nukkui kuin pieni possu, pitkiä yöunia jo parin kuukauden ikäisestä.. Itse en vaan osannut rentoutua ja nukkua. Säpsähtelin hereille vähän väliä ja makasin pitkiä aikoja kuuntelemassa, että hengittäähän se. Lopulta (heh, kerrankin näinpäin) opin nukkumaan yöt, kun siirsin pinnasängyn parisängyn viereen niin, että vauva oli koko ajan kosketusetäisyydellä.
Se on asia, joka pitäisi kertoa kaikille ensisynnyttäjille.. äitiyden sanotaan tuovan iloa, onnea, autuutta, vastuuta ja vaikka mitä. Se tuo myös mukanaan ison lastillisen pelkoa. Se menettämisen pelko oli minulle ainakin melkein musertava alussa, en kirjaimellisesti antanut vauvan olla hetkeäkään ilman seuraa tai valvovaa silmää hereillä ollessaan. En uskaltanut nukuttaa ulkona, edes parvekkeella, jos en ollut itse tai joku muu vahtimassa _joka sekunti_. Äitiyden myötä sitä alkaa hahmottamaan koko maailman eri tavalla.. vuosien kuluttua sitä ei enää huomaa, mutta alkuvaiheessa se saattaa jopa järkyttää. Autot ajavat liian lujaa, ihmiset roskaavat ja rikkovat pulloja, epäkohtia siellä ja täällä ja surmanloukkuja joka paikassa.
Mutta se menee ohi - se pahin pelko. Kun opit luottamaan itseesi äitinä, saat siihen varmuutta ja kokemusta. Se on seikkailua ja uuden oppimista niin vauvasta, itsestä, muista, kuin maailmasta. Se on tutkimusretki, jolle kannattaa lähteä avoimin ja luottavaisin mielin. Välillä jalat lipsuu, väsyttää ja saattaa olla suunta hukassa, mutta kun luottaa itseensä ja vaistoihinsa ja muistaa tuhlata rakkautta, ei voi eksyä.