Miksei äidiksi nuorena?

Haluan äidiksi jo nyt. Olen 17v. ja valmis. Olen asunut omassa kodissa jo yli vuoden, miehen kanssa yhdessä 5kk. Koulun käyn ensin, mutta haluan ensimmäisen lapsen alle 20v. Mitä pahaa siinä on? Haluan monta lasta (Väh. 2-3). Ollaan molemmat valmiita, mutta silti arvostellaan. Kuka voi sanoa mikä on oikea aika saada lapsi? Olen aina ollut vastuuntuntoinen, en ole bileihminen jne. Rahallisesti elämämme on turvattu. Miksi siis ei äidiksi?
402166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

..ja lapsillenne.
Olette täysin oikeilla linjoilla, eikä seitsemäntoistias enää ole edes liian nuori, kun lueksii ensin neljä-viisitoistavuotiaitten raskauksista.
Ratkaisu on ihan teidän omanne,samoin kuin vastuu. Senkään jakajia ei ole kuin tasan kaksi.
Mutta tosiaan, tsemppiä !

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta kommentista :)

    Hyvää joulun odotusta

    Äänestä

  • 5kk on todella lyhyt aika.
    MIKSI haluat äidiksi alta 20v, mikä siihen on syynä; mikset voi kouluttautua ensin, tutustua mieheen ja teihin parina ensin rauhassa? Mikst voi odottaa siihen asti, että olet 25v? Sinä aikana ehtisit paljon.
    Ihan hienoa miettiä näitä asioita, mutta kypsää olisi kasvaa ja kehittyä vielä, mihin teillä on kiire?
    Ei kannata ihan tosissaan hosua.
    Sä luulet ettet ole bilehile, mutta sä et voi sitä vielä edes tietää.
    En halua olla pelkästään negatiivinen, mutta en ymmärrä miksi näissä asioissa pitää aina hosua, kun kyse on näinkin vakavasta asiasta... :(

    Äänestä

  • Jatta-83 kirjoitti:

    5kk on todella lyhyt aika.

    Aijon tämän tulevan ammattini jälkeen jatkokouluttautua joko terv.hoitajaksi, kätilöksi tai lastenlääkäriksi. Kouluttautuminen kestää pitkään ja uskon että minulla on paremmat valmiudet toimia jossain näissä ammateissa, kun on omia lapsia ja elämänkokemusta. Lapsia haluan useita ja en halua saada viimeisintä lähempänä 40v. Haluan elää lasten kanssa heidän aikuisuuden. En ole bilehile, olen 100% absolutisti, en polta enkä ole koskaan nähnyt mitään ideaa pyöriä savuisessa baarissa/ravintolassa tms. Se ei ole minun juttu, sen tiedän. En hosu mitään, vaan haluan rakentaa perheen. Ja emme ole nyt hankkimassa lasta, vaan tosiaan kun olen 18-19v. Ammatti kun on saatu, siis.

    Äänestä

  • Nuorena äidiksi? kirjoitti:

    Nimimerkin kirjoitin äsken väärin, sama immeinen olen kuitenkin :)

    sen takia, että olisi pärjäisi paremmin ammatillisesti, ole vähän nurinkurista ajattelua??

    Äänestä

Mitäs sitten teet, kun poikakaverisi huomaakin, ettei halua isäksi ja häippäisee? Tai mitä teet, kun huomaat parikymppisenä, että haluat käydä baareissa ja kokea vähän sitäkin elämää?

Pointtini on se, ettet ole vielä aikuinen. Et vielä varmasti tiedä, mitä elämältä lopulta haluat. Moni muuttuu paljon yli 20-vuotiaanakin, ja siinä vaiheessa ihminen voi huomata, ettei se teiniäitiys sittenkään ollut se, mitä oikeasti elämältä halusi.

Sitä nyt ainakin suosittelen, että opettelisit tuntemaan sen poikakaverisi kunnolla ennen lapsentekoa. 5 kk on kovin lyhyt aika tuossa vaiheessa.

Äänestä
  • 5kk on aivan liian lyhyt aika. Ei siinä voi tuntea toista ihmistä. Me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä 5 vuotta, ja edelleen saa huomata toisessa asioita, joita ei tiennyt olevankaan. Kehotan myös nyt ottamaan sitä aikaa poikakaverisi kanssa, kun teillä sitä on.

    Me emme sitä tehneet, ja nyt meillä on lapsi, maailman rakkain, toivottu, odotettu, ihana. Mutta, mies käy töissä 8-16, viikonloput on samaa arkea, ja kuluvat hujauksessa. Huomata saa, ettei sitä yhteistä aikaa olekaan. Lapsemme ei ole ollut maailman helpoin, ja iltakymmeneltä kun lapsi on viimein nukahtanut, sitä tekee itsekin vain mieli nukkumaan.
    Päivääkään en vaihtaisi pois, enkä järjissäni pysyisi jos joutuisin lapsestani luopumaan. Ei, en tietenkään. Mutta kyllä sitä näin alta kaksikymppisenä miettii, miten paljon helpompaa elämä olisi voinut vielä hetkisen olla. Olisi saatu matkustella kaksin miehen kanssa, voisi lähteä 5minuutin varoitusajalla kauppaan, kaverin kanssa kahville kun huvittaa, mitä vaan ikinä mieleen tulee. Toki tiesin tämän kaiken etukäteen, mutta ei sekään ole sama asia. Nyt vasta -ymmärrän- sen.

    En kadu mitään, mutta näin jälkikäteen ajatellen, olisin voinut odottaa esim. 2 vuotta. Siinä ajassa ehtii nähdä jo paljon. Täytän pian 20, enkä koe olevani sen "vanhempi" kuin silloin aikanaan 18-vuotiaana. Tottakai olen kypsempi, mutta siis se, että lapsi on pakko saada alle 20-vuotiaana, näin 20 kynnyksellä sitä miettii miksi? Yhtä hyvin nyt kuin silloin 18-v. Myönnän, että minulla on kova vauvakuume taas, se on raastavaa. Mutta nyt osaan ajatella järjellä. Yhden lapsen kanssa on kuitenkin helpompaa kuin kahden. Minulla on vielä paljon aikaa saada lapsia, jos niitä vielä on tullakseen.

    Onnellista joulunodotusta kaikille :)

    Äänestä

  • Aijon tämän tulevan ammattini jälkeen jatkokouluttautua joko terv.hoitajaksi, kätilöksi tai lastenlääkäriksi. Kouluttautuminen kestää pitkään ja uskon että minulla on paremmat valmiudet toimia jossain näissä ammateissa, kun on omia lapsia ja elämänkokemusta. Lapsia haluan useita ja en halua saada viimeisintä lähempänä 40v. Haluan elää lasten kanssa heidän aikuisuuden. En ole bilehile, olen 100% absolutisti, en polta enkä ole koskaan nähnyt mitään ideaa pyöriä savuisessa baarissa/ravintolassa tms. Se ei ole minun juttu, sen tiedän. En hosu mitään, vaan haluan rakentaa perheen. Ja emme ole nyt hankkimassa lasta, vaan tosiaan kun olen 18-19v. Ammatti kun on saatu, siis.

    Äänestä

  • äityli kirjoitti:

    5kk on aivan liian lyhyt aika. Ei siinä voi tuntea toista ihmistä. Me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä 5 vuotta, ja edelleen saa huomata toisessa asioita, joita ei tiennyt olevankaan. Kehotan myös nyt ottamaan sitä aikaa poikakaverisi kanssa, kun teillä sitä on.

    Me emme sitä tehneet, ja nyt meillä on lapsi, maailman rakkain, toivottu, odotettu, ihana. Mutta, mies käy töissä 8-16, viikonloput on samaa arkea, ja kuluvat hujauksessa. Huomata saa, ettei sitä yhteistä aikaa olekaan. Lapsemme ei ole ollut maailman helpoin, ja iltakymmeneltä kun lapsi on viimein nukahtanut, sitä tekee itsekin vain mieli nukkumaan.
    Päivääkään en vaihtaisi pois, enkä järjissäni pysyisi jos joutuisin lapsestani luopumaan. Ei, en tietenkään. Mutta kyllä sitä näin alta kaksikymppisenä miettii, miten paljon helpompaa elämä olisi voinut vielä hetkisen olla. Olisi saatu matkustella kaksin miehen kanssa, voisi lähteä 5minuutin varoitusajalla kauppaan, kaverin kanssa kahville kun huvittaa, mitä vaan ikinä mieleen tulee. Toki tiesin tämän kaiken etukäteen, mutta ei sekään ole sama asia. Nyt vasta -ymmärrän- sen.

    En kadu mitään, mutta näin jälkikäteen ajatellen, olisin voinut odottaa esim. 2 vuotta. Siinä ajassa ehtii nähdä jo paljon. Täytän pian 20, enkä koe olevani sen "vanhempi" kuin silloin aikanaan 18-vuotiaana. Tottakai olen kypsempi, mutta siis se, että lapsi on pakko saada alle 20-vuotiaana, näin 20 kynnyksellä sitä miettii miksi? Yhtä hyvin nyt kuin silloin 18-v. Myönnän, että minulla on kova vauvakuume taas, se on raastavaa. Mutta nyt osaan ajatella järjellä. Yhden lapsen kanssa on kuitenkin helpompaa kuin kahden. Minulla on vielä paljon aikaa saada lapsia, jos niitä vielä on tullakseen.

    Onnellista joulunodotusta kaikille :)

    Eli siis tosiaan, yhdessä ollaan asuttu 5kk, yhdessä oltu reippaasti yli 2v. ja kihloissa 1½ vuotta. Minulla ei ole halua nähdä maailmaa, olen onnellinen nyt. Matkustelu on kyllä ihanaa, mutta lasten kanssa voi myös matkustella. Eri tavalla tietenkin. Kyllä huomaan, että joka päivä oppii toisesta uutta, tietenkin. Mutta lapsi on siunaus, ja jos minulle se siunataan niin sen haluan. Mielellään tosiaan monta.

    Hyvää joulun odotusta sinullekin.. :)

    Äänestä

  • Mietin kirjoituksesi kohtaa: "Pointtini on se, ettet ole vielä aikuinen.". Kerro minulle milloin mielestäsi ihminen on aikuinen?

    En ole itsekään ollut koskaan bilehile, enkä ole vieläkään. Saamme esikoisemme tammikuussa ja odotamme kummatkin innolla. Tuleehan lapsien mukana huolta ja stressiä, mutta myös onnea.

    Oletko muuten itse äiti tai isä?

    Äänestä

  • äityli kirjoitti:

    5kk on aivan liian lyhyt aika. Ei siinä voi tuntea toista ihmistä. Me ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä 5 vuotta, ja edelleen saa huomata toisessa asioita, joita ei tiennyt olevankaan. Kehotan myös nyt ottamaan sitä aikaa poikakaverisi kanssa, kun teillä sitä on.

    Me emme sitä tehneet, ja nyt meillä on lapsi, maailman rakkain, toivottu, odotettu, ihana. Mutta, mies käy töissä 8-16, viikonloput on samaa arkea, ja kuluvat hujauksessa. Huomata saa, ettei sitä yhteistä aikaa olekaan. Lapsemme ei ole ollut maailman helpoin, ja iltakymmeneltä kun lapsi on viimein nukahtanut, sitä tekee itsekin vain mieli nukkumaan.
    Päivääkään en vaihtaisi pois, enkä järjissäni pysyisi jos joutuisin lapsestani luopumaan. Ei, en tietenkään. Mutta kyllä sitä näin alta kaksikymppisenä miettii, miten paljon helpompaa elämä olisi voinut vielä hetkisen olla. Olisi saatu matkustella kaksin miehen kanssa, voisi lähteä 5minuutin varoitusajalla kauppaan, kaverin kanssa kahville kun huvittaa, mitä vaan ikinä mieleen tulee. Toki tiesin tämän kaiken etukäteen, mutta ei sekään ole sama asia. Nyt vasta -ymmärrän- sen.

    En kadu mitään, mutta näin jälkikäteen ajatellen, olisin voinut odottaa esim. 2 vuotta. Siinä ajassa ehtii nähdä jo paljon. Täytän pian 20, enkä koe olevani sen "vanhempi" kuin silloin aikanaan 18-vuotiaana. Tottakai olen kypsempi, mutta siis se, että lapsi on pakko saada alle 20-vuotiaana, näin 20 kynnyksellä sitä miettii miksi? Yhtä hyvin nyt kuin silloin 18-v. Myönnän, että minulla on kova vauvakuume taas, se on raastavaa. Mutta nyt osaan ajatella järjellä. Yhden lapsen kanssa on kuitenkin helpompaa kuin kahden. Minulla on vielä paljon aikaa saada lapsia, jos niitä vielä on tullakseen.

    Onnellista joulunodotusta kaikille :)

    Enpä olisi itse osannut paremmin sanoa. :)
    Noita asioita on tullut mietittyä..

    Itselläni 2,5 vuotias tyttönen jonka isän kanssa seurusteltiin n.3,5 vuotta ennen raskautta, mies kesti syntymän jälkeen noin puoli vuotta ja huomasi ettei hänestä ole isäksi. Minäkin huomasin sen :)

    Onhan tämä rankkaa ollut. Olisin kyllä voinut olla fiksumpi, ja odottaa muutaman vuoden, vaikka toisaalta päivääkään en haluaisi vaihtaa pois.

    Äänestä

  • -83 ja -03 kirjoitti:

    Mutta olisiko pari vuotta välttämättä muttanut mitään, ehkä olisi "lopputulos" ollut sama?

    Hyvää joulua sinulle ja tyttärellesi..

    Äänestä

  • Puliniia kirjoitti:

    Mietin kirjoituksesi kohtaa: "Pointtini on se, ettet ole vielä aikuinen.". Kerro minulle milloin mielestäsi ihminen on aikuinen?

    En ole itsekään ollut koskaan bilehile, enkä ole vieläkään. Saamme esikoisemme tammikuussa ja odotamme kummatkin innolla. Tuleehan lapsien mukana huolta ja stressiä, mutta myös onnea.

    Oletko muuten itse äiti tai isä?

    Onnea teille, ja hyvää joulun odotusta! :)

    Äänestä

  • Äidiksi nuorena? kirjoitti:

    Olisi ehkä voinut "ennustaa" tulevan paremmin jos olisin malttanut keskittyä siihen "tutustumiseen". Nykyään tulee väistämättä mieleen, mikä ihmeen kiire meillä oli ja miksi ihmeessä?!
    En tietenkään ole sitä mieltä, että tyttö olisi "elämäni pilaava virhe/paska juttu mutta tulipahan tehtyä yms. mutta olisin ollut yksinkertaisesti fiksumpi, jos olisin ajatellut asioita muiltakin, kuin "olen valmis,tahdon lapsen,kyllä meistä on siihen"-kannalta. Ehkä olisin myös tarvinnut pari vuotta "omaa aikaa" ja sitä tiettyä elämää ilman painavaa vastuuta toisesta ihmisestä.

    Mukavaa joulun odotusta sinullekkin! :)

    Äänestä

  • Äidiksi nuorena? kirjoitti:

    Aijon tämän tulevan ammattini jälkeen jatkokouluttautua joko terv.hoitajaksi, kätilöksi tai lastenlääkäriksi. Kouluttautuminen kestää pitkään ja uskon että minulla on paremmat valmiudet toimia jossain näissä ammateissa, kun on omia lapsia ja elämänkokemusta. Lapsia haluan useita ja en halua saada viimeisintä lähempänä 40v. Haluan elää lasten kanssa heidän aikuisuuden. En ole bilehile, olen 100% absolutisti, en polta enkä ole koskaan nähnyt mitään ideaa pyöriä savuisessa baarissa/ravintolassa tms. Se ei ole minun juttu, sen tiedän. En hosu mitään, vaan haluan rakentaa perheen. Ja emme ole nyt hankkimassa lasta, vaan tosiaan kun olen 18-19v. Ammatti kun on saatu, siis.

    Opiskelet siis lähihoitajaksi.
    En halua masentaa sinua, mutta jos yliopistoon aiot (lääkärihaave) sinun pitäisi kyllä käydä lukio ja ajatuksella.
    En AMK:ssa opiskele, mutta uskoisin että opiskelu sielläkin on rankkaa ja aikaavievää.

    Ilman muuta voit opiskella lapsenkin kanssa, mutta kyllä se rankemmaksi sen tekee.

    Ja lääkärihaaveet kannattaa ehkä haudata, jos olet amiksessa, ei millään pahalla :)

    Mieti tarkkaan ennen lapsen yrittämistä. Mikä hoppu?
    Opiskelen yliopistossa ja mieheni on valmistunut jo, vauvakuume vaivaa minuakin mutta ajattelen järjellä; valmistumisen jälkeen/tai opintojen loppuvaiheessa olen kypsempi ja voin antaa lapselleni parempaa hoitoa, koska minua ei stressaa opiskeluhommat, olen sivistyneempi ja elämää nähnyt.
    Kannattaa odottaa vielä hetki.

    Äänestä

  • Äidiksi nuorena? kirjoitti:

    Onnea teille, ja hyvää joulun odotusta! :)

    Samoin teille :)) Hassua, kun vielä ei saa jouluksi omaa käärylettä, mutta tammikuussa sitten :) Ilmottele kuinka teille etenee asiat!:)

    Äänestä

  • Puliniia kirjoitti:

    Mietin kirjoituksesi kohtaa: "Pointtini on se, ettet ole vielä aikuinen.". Kerro minulle milloin mielestäsi ihminen on aikuinen?

    En ole itsekään ollut koskaan bilehile, enkä ole vieläkään. Saamme esikoisemme tammikuussa ja odotamme kummatkin innolla. Tuleehan lapsien mukana huolta ja stressiä, mutta myös onnea.

    Oletko muuten itse äiti tai isä?

    Aikuisuudesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta tässä on nyt pakko lyhentää rankasti. Aikuisuuteen kuuluu mielestäni monia asioita:

    Vastuun otto itsestä ja muista. Tämä tarkoittaa sekä henkistä että taloudellista vastuuta. Nuori ihminen, joka asuu vielä vanhempiensa luona, ei ole mielestäni aikuinen. Hänellä saattaisi olla jo valmiudet aikuisena oloon, mutta koska hän ei vielä vastaa täysin omasta elämästään, ei hän ole aikuinen.

    Kyky ajatella tulevaisuutta. Aikuinen ihminen ajattelee muutakin kuin tätä päivää. Esimerkiksi vauvahaaveissa hänellä ei pyöri pelkästään alle puolivuotias lutunen tuhisija, vaan hän ymmärtää ja erityisesti tiedostaa sen, että nyytistä kasvaa ajatteleva ja tunteva, itsenäinen ihminen. Hän ei tee lastaan itseään varten vaan lastaan varten.

    Aikuinen on henkisesti valmis yhteiskuntaan. Vaikkei hän olisi esimerkiksi valmistunut ammattiin, hänellä on selvä suunnitelma. Ihminen, joka kelluu muiden ja omien äkkinäisten halujen vietävänä sinnetänne, ei ole mielestäni aikuinen. Aikuinen siis ainakin tietää, mikä hänestä ns. isona tulee.

    Aikuinen ihminen osaa kontrolloida omia viettejään. Hän tietää, että kaikkea ei voi saada nyt ja heti. Hän tarvittaessa pistää oman hyvinvointinsa syrjään, jos lapsen hyvinvointi sitä vaatii.

    Aikuinen on omasta mielestään kokonainen ihminen. Hän ei tarvitse lasta pönkittääkseen itsetuntoaan tai parantaakseen elämänsä laatua. Lapsi on hänelle itsenäinen ihminen eikä hänen oman kehonsa tai mielensä jatke.

    Aikuisuus ei sinänsä katso ikää, vaikkakin iän mukana aikuisuuden piirteet tulevat esiin. On vanhojakin ihmisiä, jotka eivät ole mieleltään aikuisia, ja nuoria ihmisiä, jotka ovat jo aikuisia.

    Äänestä

  • Jarski kirjoitti:

    "Vastuun otto itsestä ja muista. Tämä tarkoittaa sekä henkistä että taloudellista vastuuta. Nuori ihminen, joka asuu vielä vanhempiensa luona, ei ole mielestäni aikuinen. Hänellä saattaisi olla jo valmiudet aikuisena oloon, mutta koska hän ei vielä vastaa täysin omasta elämästään, ei hän ole aikuinen."

    Muutin 16 vuotiaana pois vanhempien luota, jonka jälkeen olen itse maksanut ruuat yms ilman vanhempien tukea. En saa edes kelan tukia. Kesätöillä ja pätkätöillä pärjännyt. Vähän ennen kun täytin 17v. muutin mieheni kanssa yhteen ja hoidetaan talous hyvin.

    "Kyky ajatella tulevaisuutta. Aikuinen ihminen ajattelee muutakin kuin tätä päivää. Esimerkiksi vauvahaaveissa hänellä ei pyöri pelkästään alle puolivuotias lutunen tuhisija, vaan hän ymmärtää ja erityisesti tiedostaa sen, että nyytistä kasvaa ajatteleva ja tunteva, itsenäinen ihminen. Hän ei tee lastaan itseään varten vaan lastaan varten."

    Olen ajatellut aika pitkälle tulevaisuuden. Aloittanut miettimään päättötyötä vaikka valmistumiseen 1½ vuotta. Ja ymmärrän että lapsi kasvaa ja kehittyy. Olen nähnyt läheltä monen lapsen kasvun.

    "Aikuinen on henkisesti valmis yhteiskuntaan. Vaikkei hän olisi esimerkiksi valmistunut ammattiin, hänellä on selvä suunnitelma. Ihminen, joka kelluu muiden ja omien äkkinäisten halujen vietävänä sinnetänne, ei ole mielestäni aikuinen. Aikuinen siis ainakin tietää, mikä hänestä ns. isona tulee."

    Jos luit minun kirjoituksia niin tosiaan valmistun ammattiin 1½ vuoden päästä, ja sitten myöhemmin terv.hoitajaksi, kätilöksi tai lastenlääkäriksi. Minun mielestä aika selkeä suunnitelma? Minä toivon että minusta tulee "isona" vaimo, äiti, ja työntekijä mitä lähdenkin sitten lukemaan.

    "Aikuinen ihminen osaa kontrolloida omia viettejään. Hän tietää, että kaikkea ei voi saada nyt ja heti. Hän tarvittaessa pistää oman hyvinvointinsa syrjään, jos lapsen hyvinvointi sitä vaatii."

    Tätä on vaikea vielä perustella, koska lasta ei ole. Olen aina ollut vastuuntuntoinen ja luotettava.

    "Aikuinen on omasta mielestään kokonainen ihminen. Hän ei tarvitse lasta pönkittääkseen itsetuntoaan tai parantaakseen elämänsä laatua. Lapsi on hänelle itsenäinen ihminen eikä hänen oman kehonsa tai mielensä jatke."

    Olen kokonainen ihminen, miehen kanssa pariskunta ja jos saamme lapsen niin perhe.

    "Aikuisuus ei sinänsä katso ikää, vaikkakin iän mukana aikuisuuden piirteet tulevat esiin. On vanhojakin ihmisiä, jotka eivät ole mieleltään aikuisia, ja nuoria ihmisiä, jotka ovat jo aikuisia."

    Mutta silti sanoit mulle, että en ole aikuinen. Olen nuori, joten voin olla? Taidat ajatella että kaikki 17v. asuvat vanhempien rahoilla, ovat kokeilun haluisia, juovat, eivät ota vastuuta jne. Minä en.

    Äänestä

  • Makko kirjoitti:

    Opiskelet siis lähihoitajaksi.
    En halua masentaa sinua, mutta jos yliopistoon aiot (lääkärihaave) sinun pitäisi kyllä käydä lukio ja ajatuksella.
    En AMK:ssa opiskele, mutta uskoisin että opiskelu sielläkin on rankkaa ja aikaavievää.

    Ilman muuta voit opiskella lapsenkin kanssa, mutta kyllä se rankemmaksi sen tekee.

    Ja lääkärihaaveet kannattaa ehkä haudata, jos olet amiksessa, ei millään pahalla :)

    Mieti tarkkaan ennen lapsen yrittämistä. Mikä hoppu?
    Opiskelen yliopistossa ja mieheni on valmistunut jo, vauvakuume vaivaa minuakin mutta ajattelen järjellä; valmistumisen jälkeen/tai opintojen loppuvaiheessa olen kypsempi ja voin antaa lapselleni parempaa hoitoa, koska minua ei stressaa opiskeluhommat, olen sivistyneempi ja elämää nähnyt.
    Kannattaa odottaa vielä hetki.

    Eli pääajatuksena on terv.hoitaja tai kätilö. Mutta opo on sanonut että yliopistoon pääsee amiskasta. Ei ole helppoa, kun ei ole pitkää matikkaa, fysikkaa, kemiaa jne. Se on viim. vaihtoehto, eikä edes kovin todennäköinen :)

    Totta kai opiskelu on rankempaa lapsen kanssa, enkä ole edes ajatellut että heti kun lapsi ½ vuotias lähtisin kouluun. Haluan olla lapsen kanssa kotona pitkään.

    En aijo odottaa liian kauan. Haluamme perustaa perheen. Se on meidän päätös :)

    Äänestä

  • -83 ja -03 kirjoitti:

    Olisi ehkä voinut "ennustaa" tulevan paremmin jos olisin malttanut keskittyä siihen "tutustumiseen". Nykyään tulee väistämättä mieleen, mikä ihmeen kiire meillä oli ja miksi ihmeessä?!
    En tietenkään ole sitä mieltä, että tyttö olisi "elämäni pilaava virhe/paska juttu mutta tulipahan tehtyä yms. mutta olisin ollut yksinkertaisesti fiksumpi, jos olisin ajatellut asioita muiltakin, kuin "olen valmis,tahdon lapsen,kyllä meistä on siihen"-kannalta. Ehkä olisin myös tarvinnut pari vuotta "omaa aikaa" ja sitä tiettyä elämää ilman painavaa vastuuta toisesta ihmisestä.

    Mukavaa joulun odotusta sinullekkin! :)

    Että olisi ehkä voinut ennustaa.. Mutta nyt sinulla on ihana tytär. Ole kiitollinen, kaikilla ei ole. Joillain ei ole ketään kenen kanssa jakaa joulun tunnelma. Mielestäni lapsi on siunaus, ja toivon että voimme miehemme kanssa saada lapsen/lapsia.

    Äänestä

  • Äidiksi nuorena? kirjoitti:

    "Vastuun otto itsestä ja muista. Tämä tarkoittaa sekä henkistä että taloudellista vastuuta. Nuori ihminen, joka asuu vielä vanhempiensa luona, ei ole mielestäni aikuinen. Hänellä saattaisi olla jo valmiudet aikuisena oloon, mutta koska hän ei vielä vastaa täysin omasta elämästään, ei hän ole aikuinen."

    Muutin 16 vuotiaana pois vanhempien luota, jonka jälkeen olen itse maksanut ruuat yms ilman vanhempien tukea. En saa edes kelan tukia. Kesätöillä ja pätkätöillä pärjännyt. Vähän ennen kun täytin 17v. muutin mieheni kanssa yhteen ja hoidetaan talous hyvin.

    "Kyky ajatella tulevaisuutta. Aikuinen ihminen ajattelee muutakin kuin tätä päivää. Esimerkiksi vauvahaaveissa hänellä ei pyöri pelkästään alle puolivuotias lutunen tuhisija, vaan hän ymmärtää ja erityisesti tiedostaa sen, että nyytistä kasvaa ajatteleva ja tunteva, itsenäinen ihminen. Hän ei tee lastaan itseään varten vaan lastaan varten."

    Olen ajatellut aika pitkälle tulevaisuuden. Aloittanut miettimään päättötyötä vaikka valmistumiseen 1½ vuotta. Ja ymmärrän että lapsi kasvaa ja kehittyy. Olen nähnyt läheltä monen lapsen kasvun.

    "Aikuinen on henkisesti valmis yhteiskuntaan. Vaikkei hän olisi esimerkiksi valmistunut ammattiin, hänellä on selvä suunnitelma. Ihminen, joka kelluu muiden ja omien äkkinäisten halujen vietävänä sinnetänne, ei ole mielestäni aikuinen. Aikuinen siis ainakin tietää, mikä hänestä ns. isona tulee."

    Jos luit minun kirjoituksia niin tosiaan valmistun ammattiin 1½ vuoden päästä, ja sitten myöhemmin terv.hoitajaksi, kätilöksi tai lastenlääkäriksi. Minun mielestä aika selkeä suunnitelma? Minä toivon että minusta tulee "isona" vaimo, äiti, ja työntekijä mitä lähdenkin sitten lukemaan.

    "Aikuinen ihminen osaa kontrolloida omia viettejään. Hän tietää, että kaikkea ei voi saada nyt ja heti. Hän tarvittaessa pistää oman hyvinvointinsa syrjään, jos lapsen hyvinvointi sitä vaatii."

    Tätä on vaikea vielä perustella, koska lasta ei ole. Olen aina ollut vastuuntuntoinen ja luotettava.

    "Aikuinen on omasta mielestään kokonainen ihminen. Hän ei tarvitse lasta pönkittääkseen itsetuntoaan tai parantaakseen elämänsä laatua. Lapsi on hänelle itsenäinen ihminen eikä hänen oman kehonsa tai mielensä jatke."

    Olen kokonainen ihminen, miehen kanssa pariskunta ja jos saamme lapsen niin perhe.

    "Aikuisuus ei sinänsä katso ikää, vaikkakin iän mukana aikuisuuden piirteet tulevat esiin. On vanhojakin ihmisiä, jotka eivät ole mieleltään aikuisia, ja nuoria ihmisiä, jotka ovat jo aikuisia."

    Mutta silti sanoit mulle, että en ole aikuinen. Olen nuori, joten voin olla? Taidat ajatella että kaikki 17v. asuvat vanhempien rahoilla, ovat kokeilun haluisia, juovat, eivät ota vastuuta jne. Minä en.

    Vastaukseni oli kirjoitettu vain ensimmäisen viestisi pohjalta. Sen perusteella päättelin, että olit hankkimassa lasta nopean mielijohteen vuoksi. Kerroit, että olit seurustellut vain 5 kk poikaystäväsi kanssa, joten mielestäni teidän suhteenne ei varmasti ollut kypsä lapselle. Jos seurustelua on kestänyt alle vuosi, on minusta todella vastuutonta edes harkita lasta noin nuorena.

    No, myöhemmissä viesteissä selvisi, että tekstissäsi oli virhe, eli olit jo asunut yhdessä poikaystäväsi kanssa tuon 5 kk. Tuo yhdistettynä siihen, että ilmeisesti haluat lapsen vasta vuoden-kahden päästä, muuttaa käsitystäni.

    Jos teillä todella on elämä kunnossa niin henkisesti kuin taloudellisestikin, niin mikäpä enää estäisi lapsenkaan hankintaa.

    Äänestä

  • Jarski kirjoitti:

    Aikuisuudesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta tässä on nyt pakko lyhentää rankasti. Aikuisuuteen kuuluu mielestäni monia asioita:

    Vastuun otto itsestä ja muista. Tämä tarkoittaa sekä henkistä että taloudellista vastuuta. Nuori ihminen, joka asuu vielä vanhempiensa luona, ei ole mielestäni aikuinen. Hänellä saattaisi olla jo valmiudet aikuisena oloon, mutta koska hän ei vielä vastaa täysin omasta elämästään, ei hän ole aikuinen.

    Kyky ajatella tulevaisuutta. Aikuinen ihminen ajattelee muutakin kuin tätä päivää. Esimerkiksi vauvahaaveissa hänellä ei pyöri pelkästään alle puolivuotias lutunen tuhisija, vaan hän ymmärtää ja erityisesti tiedostaa sen, että nyytistä kasvaa ajatteleva ja tunteva, itsenäinen ihminen. Hän ei tee lastaan itseään varten vaan lastaan varten.

    Aikuinen on henkisesti valmis yhteiskuntaan. Vaikkei hän olisi esimerkiksi valmistunut ammattiin, hänellä on selvä suunnitelma. Ihminen, joka kelluu muiden ja omien äkkinäisten halujen vietävänä sinnetänne, ei ole mielestäni aikuinen. Aikuinen siis ainakin tietää, mikä hänestä ns. isona tulee.

    Aikuinen ihminen osaa kontrolloida omia viettejään. Hän tietää, että kaikkea ei voi saada nyt ja heti. Hän tarvittaessa pistää oman hyvinvointinsa syrjään, jos lapsen hyvinvointi sitä vaatii.

    Aikuinen on omasta mielestään kokonainen ihminen. Hän ei tarvitse lasta pönkittääkseen itsetuntoaan tai parantaakseen elämänsä laatua. Lapsi on hänelle itsenäinen ihminen eikä hänen oman kehonsa tai mielensä jatke.

    Aikuisuus ei sinänsä katso ikää, vaikkakin iän mukana aikuisuuden piirteet tulevat esiin. On vanhojakin ihmisiä, jotka eivät ole mieleltään aikuisia, ja nuoria ihmisiä, jotka ovat jo aikuisia.

    Hemmetin hyvin sanottu. Ei mitään lisättävää.

    Eli kirjoitin alkuperäisessä viestissä " Olen asunut omassa kodissa jo yli vuoden, miehen kanssa yhdessä 5kk." Eli puhuin koko ajan asumisesta, ensin asunut kaverin kanssa kimppakämpässä ja sitten miehen kanssa yhdessä.

    Hyvää joulun odotusta:)

    Äänestä

  • Jarski kirjoitti:

    Aikuisuudesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta tässä on nyt pakko lyhentää rankasti. Aikuisuuteen kuuluu mielestäni monia asioita:

    Vastuun otto itsestä ja muista. Tämä tarkoittaa sekä henkistä että taloudellista vastuuta. Nuori ihminen, joka asuu vielä vanhempiensa luona, ei ole mielestäni aikuinen. Hänellä saattaisi olla jo valmiudet aikuisena oloon, mutta koska hän ei vielä vastaa täysin omasta elämästään, ei hän ole aikuinen.

    Kyky ajatella tulevaisuutta. Aikuinen ihminen ajattelee muutakin kuin tätä päivää. Esimerkiksi vauvahaaveissa hänellä ei pyöri pelkästään alle puolivuotias lutunen tuhisija, vaan hän ymmärtää ja erityisesti tiedostaa sen, että nyytistä kasvaa ajatteleva ja tunteva, itsenäinen ihminen. Hän ei tee lastaan itseään varten vaan lastaan varten.

    Aikuinen on henkisesti valmis yhteiskuntaan. Vaikkei hän olisi esimerkiksi valmistunut ammattiin, hänellä on selvä suunnitelma. Ihminen, joka kelluu muiden ja omien äkkinäisten halujen vietävänä sinnetänne, ei ole mielestäni aikuinen. Aikuinen siis ainakin tietää, mikä hänestä ns. isona tulee.

    Aikuinen ihminen osaa kontrolloida omia viettejään. Hän tietää, että kaikkea ei voi saada nyt ja heti. Hän tarvittaessa pistää oman hyvinvointinsa syrjään, jos lapsen hyvinvointi sitä vaatii.

    Aikuinen on omasta mielestään kokonainen ihminen. Hän ei tarvitse lasta pönkittääkseen itsetuntoaan tai parantaakseen elämänsä laatua. Lapsi on hänelle itsenäinen ihminen eikä hänen oman kehonsa tai mielensä jatke.

    Aikuisuus ei sinänsä katso ikää, vaikkakin iän mukana aikuisuuden piirteet tulevat esiin. On vanhojakin ihmisiä, jotka eivät ole mieleltään aikuisia, ja nuoria ihmisiä, jotka ovat jo aikuisia.

    "Kyky ajatella tulevaisuutta. Aikuinen ihminen ajattelee muutakin kuin tätä päivää. Esimerkiksi vauvahaaveissa hänellä ei pyöri pelkästään alle puolivuotias lutunen tuhisija, vaan hän ymmärtää ja erityisesti tiedostaa sen, että nyytistä kasvaa ajatteleva ja tunteva, itsenäinen ihminen. Hän ei tee lastaan itseään varten vaan lastaan varten."
    - Minä ymmärrän, että lapsestani tulee joskus vielä täysin itsenäinen ihminen, jos vain hän on terve, eli ei ole mitään sairauksia. Tähän menessä neuvolassa mitään kuitenkaan ei ole löytänyt.

    Mutta, kun niinkovasti arvostelet nuoria ihmisiä, muistatko kun itse olit nuori? Mistä haaveilit? Mitä teit? Kaikki me olemme olleet joskus nuoria, mutta silti tuomitsemme toisemme.

    Ja muuten et vastannut kysymykseeni: Oletko itse äiti tai isä?

    "Minä ymmärrän, että lapsestani tulee joskus vielä täysin itsenäinen ihminen, jos vain hän on terve, eli ei ole mitään sairauksia. Tähän menessä neuvolassa mitään kuitenkaan ei ole löytänyt."

    Tuo on helppo sanoa, mutta on eri juttu sisäistää se. Olen törmännyt tuleviin äiteihin, jotka ajattelevat vain tulevaa vauvaa. Selvästi huomaa, etteivät he ajattele vauvaa ihmisenä, vaan se on vain heidän oman itsensä jatke. On eri juttu sanoa joku asia kuin täysin tiedostaa se. Tämä ei tosin koske pelkästään teiniäitejä.

    "Mutta, kun niinkovasti arvostelet nuoria ihmisiä, muistatko kun itse olit nuori? Mistä haaveilit? Mitä teit? Kaikki me olemme olleet joskus nuoria, mutta silti tuomitsemme toisemme."

    Muistan hyvin sen, kun olin itse nuori. Juuri sen vuoksi yritänkin herättää lapsia haluavia teinejä ajattelemaan. Siinä iässä ihminen on helposti kaikkitietävä, niin minäkin olin. On helppo olla varma tulevaisuudesta, kun siitä oikeasti ei ole mitään hajua. En sinänsä yritä estää ketään hankkimasta lasta. Haluan vain nuorten ajattelevan ja ymmärtävän, että heidän elämänsä muuttuu. Luultavasti se muuttuu ilman lastakin, mutta lapsen kanssa vielä enemmän. Onko nuori valmis siihen?

    On helppo sanoa, että "minä hoidan lapseni". Se on paljon vaikeampi toteuttaa siinä vaiheessa, kun pitäisi lähteä juhlimaan omia synttäreitä kavereiden kanssa ja lapsenhoitaja tekee oharit. Jotkut pohjaavat tulevaisuutensa siihen, että tuleva mummo tai vaari hoitaa. Tuohan on täysin väärä lähestymistapa. Lapsen vanhemmat hoitavat lapsensa lähtökohtaisesti itse. Jos lapsi tehdään luottaen siihen, että mummi hoitaa, ollaan väärin perustein liikkeellä.

    Kun teini ilmoittaa, että aikoo tehdä lapsen, pitäisi hänelle sen jälkeen perustella hyvin, miksei lasta pitäisi tehdä. Hänet pitäisi saada todellakin ymmärtämään, mitä merkitsee olla vastuussa toisesta ihmisestä. Jos teini vielä tuon ymmärtämisen jälkeen haluaa tehdä lapsen, niin hän on valmis vanhemmaksi. Korostan kuitenkin nyt sitä asian sisäistämistä, joka on eri asia kuin asian sanominen.

    Minulla ei ole omia lapsia. Lähipiirissäni kuitenkin on kolme ex-teiniäitiä, joista yksi olisi hyvä varoittava esimerkki. Sen vuoksi jaksan täälläkin kirjoittaa ja yritän saada teinit ajattelemaan.

    Eli tunnet kolme naista jotka ovat saaneet lapsen nuorena (l. ns. teiniäiti?). Itse en ole koskaan ajatellut itseäni teininä, jos minut tuntisit et ajattelisi sinäkään. Niin, kolmesta ex-"teini"äidistä yksi on pärjännyt huonosti? Eli kaksi kolmesta pärjännyt hyvin? Miksi aina pitää ajatella negatiivisesti? Ei ikä katso vanhemmuuteen valmiutta. Ihan hyvin voisi sanoa että tuntee kolme 30v. äitiä, joista yksi pärjännyt huonosti. Mutta ei, kun aina "teinit" on huonoja äitejä. Tunnen todella monta äitiä, eri ikäisiä, eri uskontokunnista, mutta se ei ratkaise sitä miten hän lapsen hoitaa. Nuorikin äiti osaa rakastaa, antaa rakkautta. Ei kaikki nuoret ole teinejä, itse en ole.

    Siinä olet oikeassa että jos ajattelee että mummo tai ukki katsoo lasta kuitenkin, ollaan väärillä ajatuksilla lasta hankkimassa. Totta kai lapsen on hyvä viettää aikaa mummon/ukin luona, se on usein tärkeää isovanhemmilla saada osallistua, mutta ei ne ole ilmaisia lapsenvahteja, niinkun usein ajatellaan.

    "Siinä olet oikeassa että jos ajattelee että mummo tai ukki katsoo lasta kuitenkin, ollaan väärillä ajatuksilla lasta hankkimassa. Totta kai lapsen on hyvä viettää aikaa mummon/ukin luona, se on usein tärkeää isovanhemmilla saada osallistua, mutta ei ne ole ilmaisia lapsenvahteja, niinkun usein ajatellaan."

    Miksi kirjoitat minun olevan väärässä, kun kuitenkin itse kirjoitat saman asia eri sanoin: "ei ne ole ilmaisia lapsenvahteja"? Juuri tuotahan minä kirjoitin. Tälläkin palstalla jotkut nuoret tulevat äidit korostavat sitä, että mummi auttaa. Heitä jopa kannustetaan tekemään lapsi, koska "tuleva mummi auttaa kuitenkin". Minusta kyseessä on vastuun pakoilu, jos jo lähtökohtaisesti sysätään lapsi, edes osittain, jonkun muun vastuulle.

    "Niin, kolmesta ex-"teini"äidistä yksi on pärjännyt huonosti? Eli kaksi kolmesta pärjännyt hyvin? Miksi aina pitää ajatella negatiivisesti?"

    Tuo minun tuttavapiirini ei tietenkään ole mikään kattava otos. Noista naisista kuitenkin pystyy vieläkin sanomaan, kuka on vastuullinen ja kuka ei. Heistä olisi pystynyt jo silloin aikoinaan sanomaan, ketkä todennäköisesti onnistuvat ja ketkä eivät. Yhdellä oli tuore poikaystävä, jolla ei ollut ammattia ja jonka tärkein harrastus oli kavereiden kanssa ryyppääminen. Tilanteesta näki heti, että se on riskialtis.

    Kuitenkin, jos noista kolmesta teinistä kukin olisi kirjoittanut tälle palstalle, ei tekstit luultavastikaan olisi poikennut toisistaan. Kaikki olivat OMASTA MIELESTÄÄN vastuullisia ja kykeneviä tekemään ja kasvattamaan lapsen. Kyse ei vaan oikeasti ole siitä, mitä kukin omasta mielestään voi tehdä.

    Jos taas tuo minun tuttavapiirini olisi kattava otos, niin onnistuneiden määrä olisi surkea. Jos vain 2/3 lapsista saa asiallisen kasvatuksen, niin ei hyvin mene. Onneksi asiat eivät ihan niin huonosti ole.

    Äänestä

  • -83 ja -03 kirjoitti:

    Enpä olisi itse osannut paremmin sanoa. :)
    Noita asioita on tullut mietittyä..

    Itselläni 2,5 vuotias tyttönen jonka isän kanssa seurusteltiin n.3,5 vuotta ennen raskautta, mies kesti syntymän jälkeen noin puoli vuotta ja huomasi ettei hänestä ole isäksi. Minäkin huomasin sen :)

    Onhan tämä rankkaa ollut. Olisin kyllä voinut olla fiksumpi, ja odottaa muutaman vuoden, vaikka toisaalta päivääkään en haluaisi vaihtaa pois.

    "jonka isän kanssa seurusteltiin n. 3,5 vuotta ennen raskautta, mies kesti syntymän jälkeen noin puoli vuotta ja huomasi ettei hänestä ole isäksi. Minäkin huomasin sen :)"

    Meillä kävi ihan samoin. ;)

    Äänestä

Niin, siis yhdessä asuttu 5kk, seurusteltu reippaasti yli 2 vuotta (kihloissa oltu 1½ vuotta)

:)

Äänestä
  • joo.. Ei sinusta ole äidiksi. Ei tuon ikänen osaa hoitaa lasta kun on itsekkin vielä lapsi. Jaksa odottaa vielä jookos? Ja et sinä vastauksia täältä saa todistelemalla kuinka kauan olette seurustelleet.. Ja hyvää joulua vielä kerran!

    Äänestä

  • mamma -78 kirjoitti:

    joo.. Ei sinusta ole äidiksi. Ei tuon ikänen osaa hoitaa lasta kun on itsekkin vielä lapsi. Jaksa odottaa vielä jookos? Ja et sinä vastauksia täältä saa todistelemalla kuinka kauan olette seurustelleet.. Ja hyvää joulua vielä kerran!

    "joo.. Ei sinusta ole äidiksi. Ei tuon ikänen osaa hoitaa lasta kun on itsekkin vielä lapsi."
    - Mikä hitto sä oot arvostelemaan ihmistä ketä sä et ees tunne, että osaako hän hoitaa lasta vai ei. Itse olet nyt 27. Olit kymmenen vuotta sitten 17. Etkö itse osannut silloin hoitaa lasta vai? Ja näin kohdistat sen muihinkin? Tuli vain sellainen olo susta:
    "Olen täydellinen äiti, koska olen 27-vuotias?".

    Pitkä seurustelu ja suhde, mikä on vakaa on erittäin hyväksy lapselle, ja en näe syytä miksei alk.per. voisi saada lasta. Ja mitä sinä edes teet täällä, kun et ole enää 27? Varmaan pitäisi teille "täydellisille" äideillekin perustaa oma palsta :D

    Itse olet lapsellisempi kuin minä. Et osaa puhua asiallisesti toisille, niin se on minusta merkki kypsymättömyydestä. En yritä todistella mitään, vaan alkuperäinen idea oli sada vastaus miksi ei voi 18 vuotias olla yhtä hyvä tai jopa parempi äiti kuin 30v.

    Hyvää joulua sinullekin..

    heh! Olipa hyvä vitsi. Ja ootpa saatanan lapsellinen kun kokoajan toivotat hyvää joulua... No sehän on lapsille tietysti tärkeetä.. Mut pankaahan peipe alulle ni kirjottele sit parin kuukauden päästä. Lapsi!

    Anteeksi jos hyvä joulumieli on pahasta. Joulu on minulle tärkeä juhla, edellisen ystävän muistopäivä jne. Onko se pahaa, että toivoo muille hyvää joulua, kun se kerran oli itsellä musta? Mutta jos se on sinusta huonoa, niin Huonoa joulua sitten sinulle. Kiittää ja kumartaa.

    Kiva huomata että on myös 27v. lapsia. Itsekin toivotit hyvää joulua :)

    Äänestä

  • Puliniia kirjoitti:

    "joo.. Ei sinusta ole äidiksi. Ei tuon ikänen osaa hoitaa lasta kun on itsekkin vielä lapsi."
    - Mikä hitto sä oot arvostelemaan ihmistä ketä sä et ees tunne, että osaako hän hoitaa lasta vai ei. Itse olet nyt 27. Olit kymmenen vuotta sitten 17. Etkö itse osannut silloin hoitaa lasta vai? Ja näin kohdistat sen muihinkin? Tuli vain sellainen olo susta:
    "Olen täydellinen äiti, koska olen 27-vuotias?".

    Pitkä seurustelu ja suhde, mikä on vakaa on erittäin hyväksy lapselle, ja en näe syytä miksei alk.per. voisi saada lasta. Ja mitä sinä edes teet täällä, kun et ole enää 27? Varmaan pitäisi teille "täydellisille" äideillekin perustaa oma palsta :D

    muutaman vuoden seurustelu ole mikään pitkä suhde. Sen ajan jälkeen alkaa pikkuhiljaa vasta tutustuminen, ensi huuma kun kestää useamman vuoden. Ihminen kehittyy henkisesti eniten ikävuosien 17-22 välillä. Ei siis ole ihme että useat nuorena aloittaneet päätyvät eroon, henkinen erilleen kasvu on vain tosiasia, eikä edes mitenkään estettävissä.

    Äänestä

  • Äidiksi nuorena? kirjoitti:

    Kiva huomata että on myös 27v. lapsia. Itsekin toivotit hyvää joulua :)

    Mielestäni tiedostamatonta epävarmuutta (ja epäkypsyyttä) osoittaa se, että toitotat täällä, kuinka kypsä olet hankkimaan lapsen ja kun joku yrittää perustella miksi kannattaisi odottaa, hyökkäät. Eikö asiallisempaa olisi myöntää tosiasiat. Et voi tietää, mitä esim. 22-vuotiaana ajattelet. Ehkä huomaat kypsyneesi, tai ehkä huomaat, että olet yhä nuori ja aikaa on vieläkin.

    Omasta ja kavereiden kokemuksesta voin kyllä sanoa, että aikuistuminen n. ikävuosina 17-20 tapahtuu suurin harppauksin ja sitä huomaakin, ettei ehkä aiemmin ollutkaan niin kypsä mitä kuvitteli.

    Mikset voisi odottaa yli parikymppiseksi? "Haluan nyt" on aika heikko perustelu. Nuori olet vielä alle kaksivitosenakin.

    Äänestä

  • Sinäkö kypsä? kirjoitti:

    Kerjäsikö hän hyväksyntää?! Mielestäni hän oikeutetusti puhui omasta mielipiteestään, mikä on hänen mielestään oikein.
    Omissa valinnoissa muitten mielipiteillä ei ole väliä, sillä minähän omat päätökseni teen.
    On muuten vain kiva kuulla muiden mielipiteitä ja ajatuksia asioista. Olen miettinyt samaa asiaa kuin tämän jutun aloittaja.

    Jos 18-vuotiaana saa lapsen, harva ihminen katuu sitä myöhemmin, jos vaikka suhde menisikin poikki. Tottakai he surevat menetettyä nuoruuttaan,olipa sitten suhteessa tai yksin, mutta mikä estää juhlimasta lopulta aikuisuuttaan ja ns.omaa elämää siinä vaiheessa kun lapset ovat tulevaisuudessa lentäneet pesästään?!
    Ja ei kaikilla kestä nuoruuden villitykset 25-30-vuotiaiksi. Itse olen salaa juhlinut jo 12-vuotiaasta lähtien. Ja kun täytin 19v, baari elämä ei kiinnostanut enää yhtään. Tulipa sieläkin silti hypättyä kolmisen vuotta. Ikää on nyt 20.

    Äänestä

Me saimme lapsen kun olimme 19-vuotiaita. Nyt lapsia jo kaksi ja ikää 22v meillä. Naimisissa olemme ja mies juuri valmistuu. Elämä on sujunut hyvin. Mutta kaikesta huolimatta olisi kannattanut meidänkin ehkä muutama vuosi odottaa, näin kun jälkeenpäin ajattelen. Lapsi kun toi niin ison vastuun, että nuoruuden iloista ei ollut enää tietoakaan. Vastuullinen vanhempi ei voi samanaikaisesti elää omaa hulvatonta nuoruuttaan.Tämä asia pitää jokaisen tiedostaa ennenkuin lasta haluaa. Uskon että suurin osa tämän tiedostaakin, muttei ehkä aivan täydessä mittakaavassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äidiksi nuorena? kirjoitti:

Haluan äidiksi jo nyt. Olen 17v. ja valmis. Olen asunut omassa kodissa jo yli vuoden, miehen kanssa yhdessä 5kk. Koulun käyn ensin, mutta haluan ensimmäisen lapsen alle 20v. Mitä pahaa siinä on? Haluan monta lasta (Väh. 2-3). Ollaan molemmat valmiita, mutta silti arvostellaan. Kuka voi sanoa mikä on oikea aika saada lapsi? Olen aina ollut vastuuntuntoinen, en ole bileihminen jne. Rahallisesti elämämme on turvattu. Miksi siis ei äidiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu