Saarnassa rakenne on usein sellainen, että puhuja kertoo useita esimerkkejä synnistä, maailman pahuudesta, jne. Saarnan alla ihmiset tuntevat itsensä syntisiksi ja lopussa pyytävät evankeliumia. Varmaan tuttu ilmiö kaikille seuroissa kävijöille?
Tiedän ja tunnen, että anteeksiantamus luo rauhan ja ilon tunteen omaan minääni. Kuitenkin minusta saarnojen rakenne ja synnin (yli)korostaminen armahdetuille sopii huonosti yhteen uskomisen ilon kanssa. Aika helposti ihminen ajautuu tilanteeseen, jossa yrittää vältellä syntejä, maailman pahuutta ja kaikkea - siis tekojen kautta kelvata Jumalalle. Onko uskomisen ilo pelkästään jatkuvan synninpäästön mukanaantuomaa rauhaa vai onko se jotain muuta eli todellista rauhaa ja iloa pyhässä hengessä?
Tiedän ja tunnen, että anteeksiantamus luo rauhan ja ilon tunteen omaan minääni. Kuitenkin minusta saarnojen rakenne ja synnin (yli)korostaminen armahdetuille sopii huonosti yhteen uskomisen ilon kanssa. Aika helposti ihminen ajautuu tilanteeseen, jossa yrittää vältellä syntejä, maailman pahuutta ja kaikkea - siis tekojen kautta kelvata Jumalalle. Onko uskomisen ilo pelkästään jatkuvan synninpäästön mukanaantuomaa rauhaa vai onko se jotain muuta eli todellista rauhaa ja iloa pyhässä hengessä?
Vastaukset 37
Vanhimmat
Synnin pelko on lestadiolaisen ajattelun perussisältöä. Ajatellaan että niin on hyvä, on hyvä pelätä syntiä, ettei vaan joutuisi sen viettelemäksi. On hyvä pelätä kiusauksia, houkutuksia, vaaroja = on hyvä pelätä syntiä (johon joutuminen on kuitenkin kaiken aikaan tosiasia)
Kysymykseesi liittyen: Kuinka voin ILOITA ELÄMÄSTÄNI joa minun on samalla koko ajan PELÄTTÄVÄ tätä ELÄMÄÄ jonka olen saanut lahjaksi Luojaltani?
Pidän tätä vl-ajattelutapaa kestämättömänä.
...olet entinen VL. Tai et ainakaan ole VL. Kirjoituksesi paljastaa sen sataprosenttisesti.
Luettuani tuosta Melperin aloituksesta Viha erään kommentin baarista ja P.K.:n saarnaillasta, tuli mieleeni seurasaarnoista, mitenkä usein synnistä puhuttaessa saarnamies otti syntiesimerkit ns. maailmasta: baareista, huoraamisesta, musiikista ja mitä kaikkea sitä "maailmassa" tehdäänkin.
Seuravieraat varmaan tunsivat itsensä vähemmän syntisiksi, kun heille saarnattiin, mitenkä kauheaa "maalmassa" on. Ihmettelin, etteikö tästä seuraväestä itsestään löydy syntiesimerkkejä, ettei kaikkea syntiä tarvitsisi "maailmasta" hakea.
No, näistä kuulluista seurasaarnoista on jo aikaa, eivätkä ne minulle vastanneet oikealta. :)
" Nyt totuuden murjaisit
Kirjoittanut: Melperi1 18.11.2005 klo 10.14
Monen veeällän uskontien kulkeminen vaikuttaa nimenomaan kynsin hampain syntiä vastaan taistelua. Sekä oikeita syntejä että Oulussa keksittyjä syntejä vastaan.
Tottakai meidän pitää pyrkiä välttämään syntejä, mutta kun me emme niitä kokonaan pysty välttämään. Silloin ihmisen uskonelämä on kevyttä hengellisessä mielessä - ei aina tavallisen elämän kannalta - jos hän turvautuu Kristuksen ansioon eikä yritä hampaat irvessä pärjätä omin voimin.
Tällöin toteutuu myös Raamatun ilmaisu:
"Vapauteen Kristus vapautti meidät."
Luulen, että monen veeällän uskonelämä on varsin kaukana tuosta. Tämä hampaat irvessä kamppailu perustuu tietenkin rauhanyhdistysten opetukseen, jossa kaikuu ukkosen tavoin:
"Synti, synti, synti..."
Kun pitäisi kaikua:
"Armo, armo, armo..." Syntiä tietenkään unohtamatta.
Valtaosassa vl-saarnoja asioiden painotus on päälaellaan. Niissä painotetaan sielunvihollisen töitä eli synti on saarnojen keskipiste. Useimmissa muissa hengellisissä yhteisöissä saarnojen painopiste on Jeesuksen rakkaudessa ja Jumalan armossa."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000011982098
vai pitäisikö sanoa kuulijan korvassa...
Jumalan Sana on kaksiteräinen miekka. Toinen terä on laki ja toinen evankeliumi. Lain tehtävä onkin herättää synnin tunto, ja evankeliumilla armahdetaan syntinen ihminen. Jumalan sanasta sanotaan myös, että se joko parantaa tai pahentaa. Sydämestään uskova, vapaalla omalla tunnolla oleva ihminen kuuntelee vl-saarnoja levollisin, turvalllisin mielin. Joskus silmissä näkyvät kyynelet ovat ilon, ei surun kyyneliä.
Keskustelun avaaja kirjoitti (ylikorostuneesta synninpelosta. Kuinka siis iloitset jos samalla pelkäät? Kun kuulen ajatuksen "...meidän pitää pelätä ja rakastaa.." kuulen silloin jotakin ei-rakkauteen liittyvää.
Mielestäni Jeesuksen ajatus on "pelko pois".
...on monenlaista. Jumalan pelko, joka on siis aivan Raamatun mukainen käsite, tarkoittaa mielestäni lähinnä samanlaista "pelkoa" mikä on normaalissa isä-lapsi-suhteessa, eli lähinnä kunnioitusta, halua olla toimimasta vastoin isän tahtoa. Oikein ymmärrettynä tämä "pelko" ei siis ole rangaistuksen pelkoa, vaan kunnioitusta ja rakkautta.
Tässä on varmaan kyse siitä, että saarnoissa käytetään usein aikaa synnin läpikäymiseen ja evankeliumin korostamiseen, mikä tietysti on ihan oikein, mutta saatta aiheuttaa kuulijoissa pelon siitä, että "minun on pakko nyt katua oikein kovasti, ettei Jumala minua hylkää". Ei rakastava isäkään puhu lapsilleen toistuvasti siitä, kuinka nämä ovat käyttäytyneet huonosti ja että jos nämä eivät ota anteeksiantoa vastaan, niin isä lähtee pois.
Ei Isä lähdekään pois. Se on lapsi, joka lähtee, jos lähtee.
...taas Melperoi. Mitenhän se jaksaa, liekkö jo vanhakin mies, tai nainen. Aivan käsittämätöntä tekstiä.
käsittämätöntä tekstiä. Juuri tuollaisia synneillä mässäilyä ovat tyypilliset vl-saarnat.
Mutta ethän sinä tiedä, että muissa hengellisissä piireissä saarnataan ensisijaisesti Jumalan armosta ja rakkaudesta (synnin vaaroistakin muistuttaen) eikä keskitytä pitämään esillä ensisijaisesti sielunvihollista ja hänen töitään, koska et käy muissa hengellisissä tilaisuuksissa.
Sinä asut siellä hengellisessä harhapesäkkeessä.
...viimeksi seuroissa. Jumalan lapsi on niin rantturuokainen, että ei sille kelpaa minkälainen puhe tahansa.
Ei kaikki, jotka sanovat Herra, Herra, tule suinkaan Jumalan valtakuntaan sisälle...
Että rakastaminen ja pelkääminen yhtäaikaa olisi hyvä asia?
He jotka eivät pelkää ovat "suruttomia" tai heillä on "väärä rauha" Tässä ajattelussa Luojaa on vaikea nähdä rakastavana isänä, koska häntä on pelättävä ja samalla häntä pitäisi rakastaa? Jos kunnioitan silloin rakastan, kuten nim esittää, miksi sitten nim haluaa pelätä koko ajan?
Synnistä tulee puhua paatuneille.
Armosta tulee puhua niille jotka ovat saaneet piston sydämeensä, synnintuntoisille. Muuten tätä painotusta ei voi sijoittaa oikein.Jos siis välittää sielujen pelastumisesta.
Koska ei voi tietää onko kansa paatunutta vai synnintuntoista niin on varmuuden vuoksi puhuttava synnistä. Jos on syntinsä tunnustanut ja armon saanut niin synnistä puhuminen ei häiritse. Mutta jos on paatunut niin mitä hyötyä on armosta?
Näinhän se joka tapauksessa menee: Joka rikkomuksensa tunnustaa ja hylkää se saa armon.
Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
...ihmeellistä, jos uskonkäsityksemme olisi sama, jos olet uskosta luopunut, kuten tuossa nimimerkilläsi sen tunnustat.
Niinkö ajattelet, että pieni lapsi todellakin lähtisi isän luota pois? Kyse oli nyt sitä paitsi lapsen pelottelusta ja siitä, että tämän olo saadaan niin pelokkaaksi, että hänen on pakko uskoa olevansa anteeksiannon tarpeessa. Mielestäni uskon vanhurskaus ei kirkastu syntien alleviivaamisella, eikä siihen vaadita mitään erityisen syntistä olotilaa. Lupa on uskoa synnit anteeksi ilman pelottelua tai sen kummempia tuntemuksia.
sinulle nyt yhden asian. Olen seurannut sinun fanaattista kirjoitteluasi vl-iä vastaan, nimittelyäsi, ja pahantahtoista halveeraamista.
Jospa kokeilisit toisenlaista lähestymistapaa, kirjoittaisit kauniisti ja rakkaudellisesti, sillä jos me olemme sinun mielestäsi niin harhapesässä, eikö olisi paljon viisaampaa neuvoa isällisesti, sillä uskon että niin tekisi Jeesus, jos todella olisimme väärässä.
Nyt kun ammut täydeltä laidalta pahantahtoisesti haukkuen,se saa niskakarvat pystyyn ja vastaukset ovat sen mukaisia.
Nyt seuraavan kerran kun avaat sanaisen arkkusi, niin rukoile Jumalalta viisautta ja taitoa että, jos tämä meidän usko ei ole Jumalasta,niin todella vakuuttuisimme siitä. Tu tyyli millä olet meitä pommittanut useat vuodet, ei näytä tehoavan, siksi ainakin minulle tulee sellainen tunne,että "työläs on sinun potkia tutkainta vastaan"
Siksi myös ihmettelen tyyliäsi, koska jos sinun uskosi olisi oikea,et sinä sortuisi sellaiseen kielenkäyttöön,mihin usein sorrut, nimittelyyn ja tuntuupa siellä toisinaan "lemuakin"(hajua)
koska mielessäsi haistattaisit pitkät peet vl:lle
Sanotaan,että sodassa ja rakkaudessa on kaikki keinot luvallisia, joten kokeileppa ihan toista tyyliä, niin, sanon siis, että jos me olemme väärässä, niin silmämme voisivat avautua näkemään, jos todella olet Jumalan asialla.
Niin kauan minä uskon niinkuin minä Jumalan armosta olen saanut uskoa. Että minä, joka ilman Jeesuksen uhrikuolemaa olisin kadotuksen oma, ja olen saanut uskoa syntini anteeksi Hänen nimensä tähden, en omaa ansiotani, vaan ihan armosta.
Sen uskon turvissa haluan vaeltaa syntisenä, mutta armahdettuna, kohti sitä päämäärää joka meille kerran Taivaassa annetaan. Mutta, jos sinä pystyt todeksi näyttämään,että hukkaan olisin uskonut,niin sitten täytyy tarkistaa suunta. Mutta aikaisemmat kirjoituksesi ei ole minua siitä saaneet vaakuutetuksi.
on paikallaan, olen siitä samaa mieltä,
mutta vl-ajatus onkin se, että varotaan/pelätään syntiä.
Vl-ajatus on: Synti on vihollinen tai vihollinen on synti, ihan miten vaan; se tarkoittaa, että kaikki mikä ei ole yhteisen käsityksen mukaista, on syntiä, on kotoisin vihollisesta ja kartettavaa. Se mikä kulloinkin on syntiä, (tai muutoin varottavaa) on kaikkien vl-ihmisten jokseenkin yksimielinen päätös.
Mielestäni vl-ihmiset ovat oikeassa sanoessaan kaikkia ihmisiä syntisiksi, mutta että ihan "varmuuden vuoksi" pitäisi ihmisiä sanoa syntisiksi, mitä nim tarkoittaa sillä?
Kaiketi sen ei pitäisi häiritä sairasta ihmistä jos häntä sanoo sairaaksi ja jos on terve, silloin tunnustaa syntisyytensä, (Äärimmäisen sairaat eivät halua myöntää olevansa sairaita) mutta vl-ajattelussa se ei vielä riitä.
Vain omahyväiset ihmiset kuvittelevat kuuluvansa "herran voideltujen" joukkoon.
Kannattaa vältellä tuollaisia aloitusviestejä, joissa jaaritellaan niin sanottuja "turhia juttuja." " He turhiin juttuihin poikkeavat."
Aivan tyhjän höpinää tuo aloitusviesti. Sen aloittaja kuitenkin paljastaa viestillään, että itse on ulkopuolella Jumalan valtakunnan.
Huomatkaapa tuo, että ei se ole tuomitsemista, vaikka näin sanonkin, vaan sen tuo kirjoitus todella paljastaa, vaikka se ei ole tuon pitempi. Ja siitä syystä, että, ei ukomassa oleva ihminen ei voi ajatella tuolla tavalla. Ei tuollaiseen ole tarvetta.
Kun uskovainen on hiljentynyt Jumalan sanan kuulemiseen ja saa siitä sielullensa ruokaa,se on todella kallisarvoista.
Syntiin joutuminen on aina tappio Jumalan lapselle. Se ei tuo koskaan mitään iloa uskovaisen elämään, päinvastoin murhetta ja surua.
Sen takia meillä on hyvä aina ahkeroida käydä Jumalan sanan kuulossa ja pesulähteillä ammentamassa uutta voimaa arjen kilvoitukseen.
Istuin eilen "saarnan alla". Kuuntelin sen aika tarkkaan. Joskus koen pelkoa, en iloa - kuten eilen. Olen automaattisesti syntinen ja kurja Sinun silmissäsi. Uskomisen ilo on entistä kauempana :(
pari vuosikymmentä näistä piireistä poissaolleena voisin tänäkin päivänä vetäistä noin tunnin mittaisen saarnan ja se menis teikäläisiin aivan täydestä... perustuen siihen että koostuvat aina samoista kliseistä ja jaarituksista, vähän sekaan jotain ajankohtaista ja hyvä saarna olis valmis
"tyhmän saarnan kautta ..."
Maailmalle saarna totisesti tyhmä kuten käy ilmi
...Jumala. Vai voisit vetästä tunnin saarnan, mutta et sittenkään ottais Jumalan sanaa vastaan? Jolla korva on se kuulkoon. Olet siis joskus kuullut ja todennäköisesti muistat?
Tarkoitukseni ei ollut loukata, mutta jotenkin outo ainakin tuo aloitusviesti oli. Näilläkin palstoilla on rintamalinja, jossa uskovaisten täytyy olla yhtä.
Kuten huomaat, aloitusviestin sanomalla on äkkiä uskovaisen kannalta väärällä puolella.
Kyllä sieltä kavereita ja puolustajia löytyy tuollaisille mielipiteille, se on aivan varma.
...mutta Henki tekee eläväksi. Jos ihminen on pimentynyt, se voi kirjoittaa tuollakin tavalla.
Ketä sillä pettäisit, pääasiassa omaa itseäsi.
"voisin tänäkin päivänä vetäistä noin tunnin mittaisen saarnan"
Funtsin asiaa ja olen varma että sama onnistuisi minultakin. :) "...yhdelle koolle...näinä pahoina maailman aikoina...sielunvihollinen piirittää ja käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura..."
Ehkä oikea sana olisi ollut murheellinen mieli tai masentunut.
Kysyisin sinulta Tippasilmä, että mistä Sinun ensimmäinen viestisi minun avaukseen lähti? Sydämestä, joka tuntee vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä hengessä?
kyllä nää kaikki samat fraasit on muistis,
eiköhän pidetä kuule seurat joskus;)
Vois olla terapeuttinen kokemus.
Suomalaisethan morkkaavat aina itseään, mihin kuvioon sopii hyvin syntiä korostava uskonnollisuus. Ihmetyttää, eivätkö ihmiset muista omaa syntisyyttään ilman, että siitä joka saarnassa muistutetaan. Jos olet rehellinen ja kiltti ihminen, voit helposti langeta lain alle, jolloin pyrit miellyttämään Jumalaa ja kenties toisia uskovaisia yrittämällä olla entistäkin kiltimpi. Sellainen tie voi viedä hengelliseen loppuunpalamiseen.
...puhujaveli puheessaan mainitsi tuosta ja näinhän se onkin, että evankeliumiin kuuluu anteeksiantamuksen ja lohdutuksen lisäksi myös neuvon, nuhteen ja opetuksenkin sanat.
Elävän Jumalan sanan alla me saamme peilailla sydäntämme, mitä meidän rauhaan tänäpäivänä kuuluu. Usein meillä sanan alla kirkastuu korjattavia ja poispantavia asioita ja näin kuorma kevenee ja jaksaa taas matkaa jatkaa vapaana armolapsena.
Jos kuormaa ei välillä kevennä, uupumus matkalla yllättää.
Rippi on myös kallis armoetu Jumalan lapselle.
...sen, että synnistä ei koskaa varata liikaa Jumalan lasta.
Ymmärrän oikein hyvin tunteesi. Saarnat voivat olla joskus raskasmielisiä. Kysymys ei ole silloin uskosta vaan enempi psyykeen puolesta.. en tiedä mitä tuohon vastaisin, kai niitä valoisempiakin saarnamiehiä on
Sen verran nyt toteamuksena muistelen vanhaa ohjetta VL puhujille, että Jeesuksen opetuksen mukaan uskovaisille (ohje Pietarille Tiberiaan rannalla)puhuttaessa tarvitaan ensin ruoki minun lampaitani- kaitse- taas ruoki. Siis ruokaa ainakin kaksin verroin nuhteeseen nähden. Ei tämä ole orjan kaava, vaan rakkuden ja virvoituksen kallis ohje. Puhujakin elää samasta anteeksiantamuksen evankeilumista, kuin kuulijat.
Kun apostoli sanoo armon ja totuuden tulleen Kristuksen kautta, niin siinäkin se armo on tärkeämpi. Armo on tarpeen siellä, missä syntinen löytää tilansa ja armahdettu kaipaa armon vahvistusta. Vaikka tämä neuvo on sanottu puhujille, se sopii hyvin ohjeeksi myös meille kaikille ja kaikkiin keskusteluihin, joissa nämä tärkeimmät asiat ovat esillä.
Kirjoitit ihan hyvin. Joskus tuntuu, että saarnassa ensin on kaitseminen ja sen jälkeen armo.
Ihmisen puoli puhujissakin. Usein tahtoo tulla myös sitä niin sanottua astian makua. Sille ei voi mitään, sitä ei kuitenkaan saisi tulla liikaa.
Jollakin tavalla sitä silti esiintyy, mutta se iankaikkisuuden puoli on tärkeämpää, se on tärkeintä.
Ylläpidolle kysymys
Kirjoittanut: Raitis usko 13.12.2005 klo 09.21
Jo nyt on markkinat, kun ei enää saa asiallisetkaan avaukset olla palstalla.
Tämä raitis usko ei ole saanut olla palstalla, vaikka olen sen monta kertaa laittanut ja on vieläpä lestadiolaisuutta kehuskeleva.
No, pannaanpa taas kokeeksi, miten käy.
Raittius mielletään suomalaisessa kulttuurissa hyveeksi. ohdalla sana 'raitis'. Mutta mitä loppunjen lopuksi raittiudella tarkoitetaan? tarkoitetaanko sillä absolutistia vai henkilöä, jolle päihteet eivät ole ongelma?
Raittiuden ihannetta on vaikea määritellä tarkasti, koska se mitä vaikkapa sinä pidät raittiutena, ei jonkun toisen mielestä ole sitä. Eikä sana 'raitis' ole muutenkaan aivan niin yksiselitteinen kuin se ensi-istumalta saattaa vaikuttaa. Vai mitä sitten tarkoitetaan esimerkiksi 'raittiilla ilmalla' , 'raittiilla opetuksella' tai 'raittiilla uskolla'?
Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä toistuu kolmasti eri yhteydessä kirjoittajan vakava kehotus 'olkaa raittiit'. Muualla Raamatussa kehotusta 'olkaa raittiit' ei esiinny täsmälleen samassa muodossa, mutta toki kehotus raittiuteen toistuu muuallakin, etenkin Paavalin kirjeissä. Pietari kehottaa kirjeessään lukijoita olemaan raittiit ensiksi toivossa (1:13), sitten rukouksessa (4:7) ja lopuksi uskossa (5:8-9). Sanalla raittius taitaa ollakin laajempi merkityssisältö kuin äkkiä luulisi. Mitä sitten tällä suomenkielen sanalla 'raittius' käännetyllä kreikankielen termillä tarkoitetaan Uuden testamentin kielenkäytössä?
Kehotukseksi 'olkaa raittiit' käännetty sana on kreikan verbi 'nefo' (lausutaan pitkänä 'neefoo'). Toisaalla siitä esiintyy myös vastaava substantiivimuoto 'nefalios'. Englanninkielisissä sanatarkkaa käännösperiaatetta noudattavat käännökset, kuten KJV ja LITV, kääntävät myös 'nefo':n raittiudeksi (sober). Alkukielen sanan kirjaimellinen merkitys on "pitäytyä viinistä, pysyä raittiina, olla vapaa päihteiden vaikutuksesta".
Asiayhteys paljastaa, että Uuden testamentin kirjoittajat käyttivät sanaa useimmin kuitenkin sen kuvainnollisessa merkityksessä, jolloin se tarkoittaa "olla tervemielinen, maltillinen, siveä, kohtuullinen, valpas ja tarkkaavainen". Sanan kuvainnolliseen merkitykseen liitetään myös määreet "tasapainoisuus, tervejärkisyys ja itsehillintä". Näin ollen raamatullisena käsitteenä raittiuden voidaan nähdä koskettavan ihmisen elämää sen kaikilla osa-alueilla. Se ei ole vain ulkoista toimintaamme ohjaava kehotus, vaan sillä on myös syvästi hengellinen ulottuvuus.
Keneltä sitten Raamatussa edellytetään raittiutta? Paavalin pastoraalikirjeiden mukaan seurakunnan vastuunkantajien tulee olla raittiit (1. Tim. 3:2-3, Tiit. 1:7), samoin heidän vaimojensa (1. Tim. 3:11). Jos tarkemmin asiaa tutkitaan, huomataan, että itseasiassa kaikkien uskovien naisten ja miesten tulee olla raittiit (Tiit. 2:2-6) eli loppujen lopuksi kehotus raittiuteen koskee tasapuolisesti meitä jokaista (1. Tess. 5:5-6).
Raittius-sanan kirjaimellinen merkitys tarkoitti vapautta alkoholista ja muista päihteistä, kuten jo aiemmin totesimme. Tässä merkityksessä sanaa käytetään esimerkiksi Paavalin kirjeessä Timoteukselle (1. Tim. 3:2-3). Tarkoittaako raittius sitten absolutismia vai esimerkiksi alkoholin hillittyä käyttöä vaikkapa ruokajuomana, kuten Etelä-Euroopan maissa? Vastaus tähän kysymykseen on osin kulttuuririippuvainen ja ennen kaikkea omatunnon- ja itsetuntemisen asia. Ongelmaa vaikeuttaa lisäksi se, että näkemykset siitä, mitä päihteeksi mielletään, vaihtelee. Esimerkiksi lestadiolaiset eivät pidä tupakkaa päihteenä, vaikka se on riippuvuutta aiheuttava stimulantti, kuten kokaiinikin - tosin vaikutus on huomattavasti lievempi. Onneksi kysymys raittiudesta käytännössä ei ole niin vaikea kuin se teoreettisesti pohdittuna vaikuttaisi olevan.
Lähtökohtia raittiuden määrittelyssä voisivat olla Efesolaiskirjeen kehotus uskovia pidättäytymään humalahakuisesta juomisesta (Ef. 5:18) ja toisaalta Paavalin kehotus Timouteukselle käyttää viiniä vatsavaivojen tähden (1. Tim. 5:23). Lisäksi päihde ei saa hallita ihmistä eli hän ei saa tulla riippuvaiseksi siitä (Gal. 4:7,9).(Tupakasta tulee riippuvaiseksi.) Jos nämä kolme ohjetta katsotaan absoluuttisiksi rajoiksi raittiudelle, voimme alkaa pohtia kysymystä käytännössä omalla kohdallamme. Raittius tarkoittaa käytännössä absolutismia. Jos et voi varmuudella hallita alkoholinkäyttöäni,sinun ja minun on parempi pitäytyä siitä kokonaan erossa. Sen sijaan emme saa vaatia samaa niiltä uskovilta, jotka tiedämme (eri asia kuin luuleminen) kykenevän nauttimaan lasillisen viiniä ruoan kanssa ilman, että he jatkavat juomista sen jälkeen humalahakuisesti tai että siitä tulee heille riippuvuus. Hyvä yleisperiaate onkin pitäytyä käyttämästä lainkaan mitään päihdettä, jos yhtään epäröi itseään. Idea on, ettei mikään nautintoaine (tai ylipäätään mikään muu kuin Jumala) saisi hallita uskovaa. Meidän ei siis tule antaa minkään aineen orjuuttaa itseämme. Ei tupakankaan.
Mutta kuten 'nefo' -sanan kuvainnollinen merkitys ilmaisi, kattaa kehotus raittiuteen päihteistä pidättäytymisen lisäksi myös nk. hengellisen raittiuden. Hengellisellä raittiudella tarkoitetaan pitäytymistä terveessä opissa (2. Tim. 4:3-5) sekä valvomista uskossa ja rukouksessa (1. Tess. 5:6-8 ja tekstin alussa mainitut Pietarin ensimmäisen kirjeen kohdat).
Hengellinen raittius oppikysymyksissä ei kuitenkaan ole pelkkä synonyymi oikeaoppisuudelle - se on paljon enemmän. Paavali neuvoo siitä nuorta Timoteusta: "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.", 2. Tim. 4:3-5. Ei riittänyt, että Timoteus vain itse erotti oikean evankeliumin epäaidosta, vaan hän oli velvoitettu myös julistamaan sitä niin, että mahdollisimman moni säilyttäisi uskonsa.
Jos muistat, mitä raittiuden kuvainnollinen merkitys piti sisällään, tiedät hengellisen raittiuden tarkoittavan tervemielisyyttä, maltillisuutta ja tasapainoisuutta myös opillisissa kysymyksissä. Opillisesti raitis pitäytyy terveessä kristillisessä opissa; hän ei säntäile päättömästi erilaisten 'opintuulien ja virtausten' vietävänä, vaan hänen uskonsa on juurtunut selkeiden Jumalan sanan totuuksien varaan. Hän rakentaa uskonsa perustan Raamattuun tutkimalla sitä ja isien opetuksia. Hän ei siis kumarra päättömästi aina siihen suuntaan mistä milloinkin 'tuulee'.
Tasapaino ja maltti näkyy opinkysymyksissä myös itsehillintänä; hengellisesti raittiilla ei ole tarvetta lyödä toisia Raamatulla, vaan hän pystyy keskustelemaan uskonasioista maltilla ja rakkaudella. Toisin sanoen hengellisesti raitis mieluummin rakentaa uskovien yhteyttä keskinäisessä rakkaudessa kuin rikkoo yhteyden vain ollakseen 'oikeassa'.
Hengellinen raittius ei liity vain opinkysymyksiin, vaan se ulottuu henkilökohtaisen jumalayhteyden vaalimiseen saakka. Se tarkoittaa valvomista ja valppautta eli oman uskon vaalimista rukouksessa: "Sen tähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan.", 1. Piet. 4:7. Pietarin ohje tarkoittaa elävää rukousyhteyttä ja jokapäiväistä luottamusta Herraan. Jälleen muista raittius-sanan merkitys - nyt rukouselämäsi kohdalla. Ole maltillinen ja kärsivällinen rukouksissasi ja muista, että Herra kuulee rukouksesi, vaikka vastaus tuntuisi viipyvän. Hengellinen raittius on täten terve luottamus Kaikkivaltiaaseen ja hänen tahtoonsa. Se on hänen tahtonsa edessä taipumista: itsehillintää ja luottamusta siihen, että Jumala tietää tarpeemme meitä itseämme paremmin.
Ehkä on vielä aiheellista vielä kysyä, miksi Raamattu ylipäätään kehottaa Jumalan omia olemaan kaikessa raittiit? - Tähän kysymykseen vastaa Pietarin kirjeen viimeinen sitaattimme: "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää". Kehotus raittiuteen ei ole mielivaltainen käsky, vaan sen tarkoitus on suojella meitä kadottamasta Kristukselta saatua kalleinta aarretta eli uskon lahjaa. Kukaan ei voi viedä meiltä Jumalan antamaa uskon lahjaa, mutta itse sen toki voimme kadottaa, ellemme vaali yhteyttä Herraan. Jos otamme kehotuksen 'olla raittiit' vakavasti, säilytämme uskon lahjan, vaikka maailman vaikeudet tai vainot ahdistaisivat meitä. Vastaavasti emme kadota arvokasta lahjaamme myöskään hyvinä aikoina maailman houkutellessa meitä petollisilla lahjoillaan, kunhan vain "olemme raittiit ja valvomme>/i>". Eli loppujen lopuksi olemme tämänkin kehotuksen saaneet omaksi parhaaksemme, joten olisi tyhmyyttä sivuuttaa se asiana, joka ei koskisi meitä.
Uskon, että kehotuksella kaikkeen raittiuteen on annettavaa jokaiselle. Kukaan ei ole kaikessa niin raitis, ettei parantamisen varaa enää olisi. Tämä on hyvä muistaa, jotta pysymme nöyrinä Herran edessä emmekä suotta kuvittele, että meillä on oikeus asettaa muille lisäkuormia kannettavaksi vaatimuksinemme.
Pyrkikäämme yhdessä toinen toistamme tukien ja kannustaen olemaan kaikessa raittiit ja "ja pankaamme täysi toivomme siihen armoon, joka meille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä."
Olkaamme raittiit ja valvokaamme.