Pökäleet mereen

Tässä nyt, haluan aloittaa kyselyn, että moniko veneilijä laskee pökäleensä ja muut talousvetensä Itä-mereen?
Ja kuinka moni käytää imutyhjennystä?
Haluaisin myös satamien imutyhjennyspaikkojen kommentteja.
242897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mun tietääksäni affenet voi hyvin ihmisen paskasta.
Tietysti jos kesät ja talvet on ahtaassa satamassa on aihetta septitankkia käyttää.

Pietarin kaupunki päästää ihmisjätteitä enemmän itätämereen kuin lääkäri määrää.

Että, ei saisi kusta tai paskantaa yli syrjän.
Rajansa kaikella.

Äänestä

Lopettakaa jo tämä paskan jauhanta. Ei ole mitään mieltä, että aloitetaan aina uudestaan ja uudestaan tämä samasta aiheesta kirjoittelu. Turha yrittää olla niin perusteellisen vihreä, että sitä pitää joka välissä mainostaa. On aivan selvää, että paskoja ei lasketa asuttujen rantojen läheisyyteen ja muualla sillä ei ole mitään merkitystä. Septitankkeja alkaa olla joka veneessä ja silla ei ole suurtakaan merkitystä, imetäänkö niistä roinat jonnekin letkuilla ja lasketaan sitten toisesta paikasta enemmän tai vähemmän puhdistettuna mereen.
Nyt yritetään väittää, että sinilevät olisivat veneilijöiden aiheuttamaongelma – näin ei kuitenkaan ole. Veneiden paskatankeista tulee puhdasta paskaa ja sinilevät tarvitsevat fosforia yms. lannoitteita, joita maatalous ja teollisuus ovat syytäneet mereen niin paljon, että leväesiintymät tulevat jatkossakin olemaan voimakkaita juuri lämpiminä kesinä.
Turha kirjoitella sellaisista aiheista, joista ei tiedä yhtään mitään. Siinä osoittaa vain oman tietämättömyytensä ja tyhmyytensä. Sinileväkukintojen runsaus ei johdu lainkaan veneilystä. Se tulee jatkumaan aina uudelleen ja uudelleen, vaikka merellä ei kulkisi ainuttakaan huvivenettä. Selvää on, niin kuin jo kirjoitin, että tankkeja ei tule tyhjentää rantojen läheisyydessä. Jos järkevän matkan päässä on mahdollisuus imutyhjennykseen, niin sitä kannattaa käyttää.
Minua ei lainkaan kiinnosta toisten vessakäyttäytyminen ja omat tapani pidän omana tietonani. Ottaa vaan päähän tämä, miten veneilijät haukkuvat itseään ja toisia veneilijöitä. Siitä touhusta on vain negatiivisia seurauksia koko harrastuksellemme. Vihreys perustuu kokemukseni mukaan pääasiassa tietämättömyyteen ja turhaan jeesusteluun. Yritetään kertoa, kuinka hyvä itse on ja kuinka kaikki muut ovat typeriä tehdessään sitä ja tätä luonnon tuhoamiseksi. Omilta teoilta ummistetaan silmät ja nähdään vain muitten viat.
Meri on jo saastunut, sinilevää on ollut ja on aina, vain kukinta runsastuu silloin tällöin ja tähän runsastumiseen syyt löytyvät vuosikymmenien takaa ja myös tästä hetkestä. Meressä on syvänteissä vanhaa ravinnetta sadoiksi vuosiksi. Sinilevä käyttää tätä ravinnemäärää hyväkseen. Sinilevä itse vapauttaa kyseistä ravinnetta syvänteistä ja ruokkii näin itseään. Kukinnan runsauteen vaikuttaa kesän lämpöisyys. Kukinnan määrä vaihtelee vuosittain vähäisestä erittäin runsaaseen riippumatta mitenkään veneilyn vuotuisista määristä, joka on kutakuinkin vakio. Imutyhjennysjärjestelmien käyttö on lisääntynyt ja siitäkin huolimatta juuri tämä kesä on sinilevän kukinnan kannalta ennätyksellinen. Ensi kesä voi olla taas aivan toisenlainen.
Huomattava vaikutus kukinnan runsauteen on myös Pohjan merestä tulevilla vesimäärillä. Itämeren vettä raskaampana ja suolaisempana sekä kylmempänä tämä Pohjanmeren vesi kulkeutuu Tanskan salmien jälkeen kohden Itämeren syvänteitä painaen edellään ravinteisen ja saastuneen veden ”kiertoon” Itämeren pintavesiin. Itämeren pintavirtaukset ravinteineen kulkevat Suomenlahden eteläreunaa kohti itää ja kääntyy lahden pohjassa kulkemaan kohti länttä pitkin Suomen rannikkoa. Tällä kiertomatkalla jo muutenkin likaiseen veteen tulevat Suomenlahden etelärannikon jätevedet sekä maatalouden lannoitteet, lisää paskaa tulee Pietarin suunnalta ja tietenkin myös oma maataloutemme antaa oman lisänsä. Ilmojen lämmittyä sinilevät aloittavat massakukinnan käyttäen em. ravinteita hyväkseen. Kesällä meillä vallitseva tuulensuunta on lounaassa ja tämä tuuli ajaa kukinnan kohden Suomen rantoja. Kun kukinta on ”kuollut” painuu se pinnan alle ja jatkaa merivirtojen mukana matkaansa kohden lounasta ja painuu lopulta mätänevänä mössönä juuri noihin Itämeren syvänteisiin. Siellä kukinta mädäntyessään vapauttaa fosforia joka näin pääsee uudelleen kiertoon ja on taas seuraavana kesänä uusien kukintojen ravintona. Joku tutkia on maininnut, että kestäisi noin 300 vuotta ennen kuin syvänteiden ravinne olisi kokonaan poistunut tällä vauhdilla. Tämän 300 vuoden aikana ei kuitenkaan saisi tulla lainkaan uutta fosforia, jotta puhdistuminen onnistuisi. Tästä voimme päätellä, että sinilevän esiintyminen on myös jotenkin positiivinen asia (?).
Kaikkineen kuitenkin olen sitä mieltä, että veneilijät eivät kuormita meri enempää kuin hyttyset maata. Saastumisen syyt ovat aivan muualla ja alkujuuret jo esivanhempiemme aikaansaannosta. Ymmärrykseni mukaan Suomi hoitaa omat saasteiden puhdistamiset jo varsin mallikkaasti, mutta niin idässä kuin eteläsäkin on suuria kuormittajia.

Äänestä
  • Ei kannata kiivastua. Ei kai kukaan väitä, että sinilevä johtuisi pelkästään, tai edes suurimmaksi osaksi, veneilystä. Ihmettelen vain, miten ne Pietarin paskavedet Suomen järviin päätyvät. Eiköhän se ole suurilta osin kotimaista maa- ja kalataloutta, josta ne fosforit tulevat.

    Siitä huolimatta, sanomattakin lienee selvää että myös veneilijöiden (kuten muidenkin) jätökset lisäävät ravinteita ja tätä kautta rehevöittävät vesistöjä. Vai onko mielestäsi veneilijöillä jotenkin puhtaampia kakkapökäleitä kuin pietarilaisilla? Ilman jeesusteluakin voi varmasti sanoa, että septi ja imutyhjennys on ympäristön kannalta parempi kuin jätteiden mereen laskeminen.

    Äänestä

  • Jiit kirjoitti:

    Ei kannata kiivastua. Ei kai kukaan väitä, että sinilevä johtuisi pelkästään, tai edes suurimmaksi osaksi, veneilystä. Ihmettelen vain, miten ne Pietarin paskavedet Suomen järviin päätyvät. Eiköhän se ole suurilta osin kotimaista maa- ja kalataloutta, josta ne fosforit tulevat.

    Siitä huolimatta, sanomattakin lienee selvää että myös veneilijöiden (kuten muidenkin) jätökset lisäävät ravinteita ja tätä kautta rehevöittävät vesistöjä. Vai onko mielestäsi veneilijöillä jotenkin puhtaampia kakkapökäleitä kuin pietarilaisilla? Ilman jeesusteluakin voi varmasti sanoa, että septi ja imutyhjennys on ympäristön kannalta parempi kuin jätteiden mereen laskeminen.

    Sinilevää ei ole kaikissa järvissä, joissa veneillään ja toisaalta on järviä, joissa ei veneillä, mutta sinilevää niissä on kuitenkin.
    Tosiasiassa sinilevää kuuluukin olla vesitöissä, sitä on aina ollut ja tulee varmaan aina olemaankin. Sinilevä on ihmistä vanhempi eliö maapallolla. Sinilevä sinänsä ei ole mitenkään vaarallista – vaarallista voi olla sinileväkukinto. Myrkyllisessä sinileväkukinnossa on hermostoon vaikuttavaa myrkkyä sekä syöpää aiheuttavia yhdisteitä.
    Samaa mieltä olen siitä, että maatalous sekä eräät teollisuudet ovat pahimmat vesien saastuttajat. Paska sinänsä on lannoitetta ja sitä on käytetty ainakin satoja vuosia menestyksellä. Ongelmat ovat alkaneet siinä vaiheessa, kun siirryttiin käyttämää teollisia lannoitteita eli sellaisia tuotteita, joita ei aiemmin käytetty. Vaikka Pietarista ja muualta tuleekin myös paskaa, niin suurin saastuttaja sielläkin on teollisuus. Kukaan ei toki ole väittänyt, että kaikki saastumiset, kuten Suomen järvien saasteet olisivat peräisin Pietarista. Itse ole käsitellyt aiemmin vain merialueita ja pysyttelenkin sillä linjalla. Itämerta on tutkittu hyvinkin tarkasti ja parhaillaankin Aranda on liikkeellä tällä tarkoituksella. Arandan tutkijat eivät ole missään vaiheessa syyllistäneet veneilijöitä Itämeren nykyisestä tilasta eikä mielestäni veneilijöidenkään kannata syyllistää itseään tai muita veneilijöitä.
    Septiä kannatan, mutta en näe mitään syytä tuntea huonoa omaatuntoa, jos joutuu joskus tyhjentämään lastin ulapalle – paikka täytyy vain harkita terveellä järjellä.
    Minusta tuntuu vaan niin hullulta, että tämän poikkeuksellisen kesän perusteella herätään keskustelemaan asiasta ja varsinkin asian vierestä. Suurin osa kirjoittajista ei tiedä lainkaan sinilevän syvimmästä olemuksesta, sen tarpeellisuudesta elolliselle elämälle, sen lisääntymisestä ja syistä, jotka johtavat kukinnan massiivisuuteen. Jos ei kerran ole tietoa ja kirjoittaa asioista syvällä rintaäänellä, niin kyllä se minusta on jeesustelua ja negatiivista vihreyttä. Energia kannattaisi suunnata asioiden selvittämiseen ja tehdä sitten niille asioille jotakin, joihin pystyy vaikuttamaan. Näitä mahdollisuuksia on mm. oikeat pesuainevalinnat, pesuaineiden harkittu käyttömäärän alentaminen, egoloogisten tuotteiden suosiminen, kulutuksen yleinen laskeminen jne. Jos halutaan arvostella veneilijöitä jostakin, niin ainakin veneilijät (ei kaikki) jättävät luontoon suuret määrät muoveja ja alumiinipakkauksia, lasipulloja ja muuta näkyvää roskaa. Tämä on mielestäni paljon suurempi haitta, kuin muutama paskasatsi kesässä.
    Mitä ravinteisiin (=ravinto) tulee, niin voidaanhan ajatelle, että omassa ateriassamme gramman nano-osan lisääminen tai vähentäminen ei vaikuta mitään, tai sitten vaikuttaa, mutta onko sillä merkitystä, onkin jo toinen asia. Ei siitä ainakaan suurta melua kannata pitää.

    Äänestä

  • Septi S kirjoitti:

    Hyvät oli kirjoitukset, mutta yksi painovirhe oli livahtanut mukaan; ei egolooginen vaan ekologinen.

    Äänestä

  • jk kirjoitti:

    Tuo "kirotusvire" - se pääsi lipsahtamaan kovassa vauhdissa.

    Äänestä

  • jk kirjoitti:

    Hyvät oli kirjoitukset, mutta yksi painovirhe oli livahtanut mukaan; ei egolooginen vaan ekologinen.

    Ei ollut ekologinen eikä looginen tuo äskeinen vuodatus: jos samaan hengenvetoon mesoaa maatalouden ja Pietarin päästöistä ja perään toteaa, että sinilevää on aina ollut jne...
    Ei kai ongelmana ole sinilevä vaan ihmisten päästöjen vaikutus sen kasvuun. Minkä vuoksi luulet että sitä paskaa on lannoitteena käytetty? Tietysti kasvua edistämään, meressä se vain aiheuttaa rehevöitymistä.
    Kaada toki paskasi ulapalle kuten ennenkin, toivon vain että valtaosa meistä veneiljöistä olisi hieman fiksumpia emmekä ottaisi oppia kirjoittajasta.

    Äänestä

  • Septi S kirjoitti:

    Sinilevää ei ole kaikissa järvissä, joissa veneillään ja toisaalta on järviä, joissa ei veneillä, mutta sinilevää niissä on kuitenkin.
    Tosiasiassa sinilevää kuuluukin olla vesitöissä, sitä on aina ollut ja tulee varmaan aina olemaankin. Sinilevä on ihmistä vanhempi eliö maapallolla. Sinilevä sinänsä ei ole mitenkään vaarallista – vaarallista voi olla sinileväkukinto. Myrkyllisessä sinileväkukinnossa on hermostoon vaikuttavaa myrkkyä sekä syöpää aiheuttavia yhdisteitä.
    Samaa mieltä olen siitä, että maatalous sekä eräät teollisuudet ovat pahimmat vesien saastuttajat. Paska sinänsä on lannoitetta ja sitä on käytetty ainakin satoja vuosia menestyksellä. Ongelmat ovat alkaneet siinä vaiheessa, kun siirryttiin käyttämää teollisia lannoitteita eli sellaisia tuotteita, joita ei aiemmin käytetty. Vaikka Pietarista ja muualta tuleekin myös paskaa, niin suurin saastuttaja sielläkin on teollisuus. Kukaan ei toki ole väittänyt, että kaikki saastumiset, kuten Suomen järvien saasteet olisivat peräisin Pietarista. Itse ole käsitellyt aiemmin vain merialueita ja pysyttelenkin sillä linjalla. Itämerta on tutkittu hyvinkin tarkasti ja parhaillaankin Aranda on liikkeellä tällä tarkoituksella. Arandan tutkijat eivät ole missään vaiheessa syyllistäneet veneilijöitä Itämeren nykyisestä tilasta eikä mielestäni veneilijöidenkään kannata syyllistää itseään tai muita veneilijöitä.
    Septiä kannatan, mutta en näe mitään syytä tuntea huonoa omaatuntoa, jos joutuu joskus tyhjentämään lastin ulapalle – paikka täytyy vain harkita terveellä järjellä.
    Minusta tuntuu vaan niin hullulta, että tämän poikkeuksellisen kesän perusteella herätään keskustelemaan asiasta ja varsinkin asian vierestä. Suurin osa kirjoittajista ei tiedä lainkaan sinilevän syvimmästä olemuksesta, sen tarpeellisuudesta elolliselle elämälle, sen lisääntymisestä ja syistä, jotka johtavat kukinnan massiivisuuteen. Jos ei kerran ole tietoa ja kirjoittaa asioista syvällä rintaäänellä, niin kyllä se minusta on jeesustelua ja negatiivista vihreyttä. Energia kannattaisi suunnata asioiden selvittämiseen ja tehdä sitten niille asioille jotakin, joihin pystyy vaikuttamaan. Näitä mahdollisuuksia on mm. oikeat pesuainevalinnat, pesuaineiden harkittu käyttömäärän alentaminen, egoloogisten tuotteiden suosiminen, kulutuksen yleinen laskeminen jne. Jos halutaan arvostella veneilijöitä jostakin, niin ainakin veneilijät (ei kaikki) jättävät luontoon suuret määrät muoveja ja alumiinipakkauksia, lasipulloja ja muuta näkyvää roskaa. Tämä on mielestäni paljon suurempi haitta, kuin muutama paskasatsi kesässä.
    Mitä ravinteisiin (=ravinto) tulee, niin voidaanhan ajatelle, että omassa ateriassamme gramman nano-osan lisääminen tai vähentäminen ei vaikuta mitään, tai sitten vaikuttaa, mutta onko sillä merkitystä, onkin jo toinen asia. Ei siitä ainakaan suurta melua kannata pitää.

    Kyllä kai ne sinunkin pökäleesi sisältävät Fosforia ja typpeä (eli rehevöittävää ainetta)vai onko tavara pelkkää etanolia (niin kuin jutustasi voisi päätellä).Eli lisänä rikka rokassa se on sinunkin paskasi.

    Äänestä

  • Jiit kirjoitti:

    Ei ollut ekologinen eikä looginen tuo äskeinen vuodatus: jos samaan hengenvetoon mesoaa maatalouden ja Pietarin päästöistä ja perään toteaa, että sinilevää on aina ollut jne...
    Ei kai ongelmana ole sinilevä vaan ihmisten päästöjen vaikutus sen kasvuun. Minkä vuoksi luulet että sitä paskaa on lannoitteena käytetty? Tietysti kasvua edistämään, meressä se vain aiheuttaa rehevöitymistä.
    Kaada toki paskasi ulapalle kuten ennenkin, toivon vain että valtaosa meistä veneiljöistä olisi hieman fiksumpia emmekä ottaisi oppia kirjoittajasta.

    Oletko koskaan kuullut aineen häviämättömyydestä? Mihin luulet paskojesi päätyvän, kun toimitat ne rannalle? Ainoa tapa hävittää ainetta, on muuttaa se energiaksi ja näin ei meidän jätevedenpuhdistamomme toimi. Niissä aineet saostetaan ja syötetään bakteereille - taitaa niillä pöpöillä olla paskanmaku suussa. Lopuksi tämä liete ajetaan kaatopaikoille, kompostoidaan ja ajetaan luontoon - siine paskaa mahtuu ja sieltä se sitten kulkeutuu taas takaisin mereemme syliin, mutta mieli on parempi ja vihreämpi.
    Suosittelen edelleen tekemään jotakin todellista niille asioille, joilla on merkitystä ja joille voi jotakin tehdä - turha kuitenkin on ampua tykillä kärpästä.
    Sinilevistä vieläkin: saa kulua yli 300 vuotta ilman, että Itämereen päästetään mitään, niin nämä kukinnot jatkuvat nykyisen laajuisina. Jos veneilijät lopettavat päästöt, ei tule tapahtumaan mitään muutoksia, vaan tilanne jatkuu entisellään ja pahenee edelleen. Muutoksia nykytilanteeseen ei tule siinäkään tapauksessa, että veneilijät moninkertaistaisivat päästönsä - syyt ovat muualla.
    Ja sitten kun luetaan näitä viestejä, niin kannattaisi lukea niitä ajatuksella. Täsmennän vielä: EN MISSÄÄN NIMESSÄ SUOSI PÖKÄLEIDEN PÄÄSTÄMISTÄ MEREEN JA TOIVON, ETTÄ KAIKKI MUUKIN ROSKAAMINEN LOPETETTAISIIN!

    Äänestä

  • Paljon veneillyt kirjoitti:

    Kyllä kai ne sinunkin pökäleesi sisältävät Fosforia ja typpeä (eli rehevöittävää ainetta)vai onko tavara pelkkää etanolia (niin kuin jutustasi voisi päätellä).Eli lisänä rikka rokassa se on sinunkin paskasi.

    pitäisi suhtautua siihen, että kalat, hylkeet ynnä muut merenelävät paskovat ja kuseksivat raakana SUORAAN MEREEN? Kokonaismäärät lienevät paljon suuremmat kuin veneilijöiden, kun ne ovat siellä koko ajan ympäri vuoden eikä vain satunnaisesti loma-aikoina, ja niitä on paljon... Vessoja ne eivät opi käyttämään joten ne kai pitäisi teilata pois.

    Äänestä

  • Yes? kirjoitti:

    Linnut,kalat ja hylkeet,Ym meren elävät kuuluvat luonnolliseen kiertoon eli ne poistavat merestä syömällä ravinteita,fosforia ja typpeä.Paskoessaan sekä joskus kuollessaan taas luovuttavat ne kiertoon.Mutta ihmisen mereen tavalla tai toisella johtamat ravinteet ovat lisäkuorma joka ei sinne kuulu vaan se kuuluisi maaperään ravinnoksi kasveille.
    Eli ihmisten jätökset vaikka pienetkin eivät mereen kuulu koska ovat aina turhaa lisäkuormaa vesistöille.

    Äänestä

  • Paljon veneillyt kirjoitti:

    Kyllä kai ne sinunkin pökäleesi sisältävät Fosforia ja typpeä (eli rehevöittävää ainetta)vai onko tavara pelkkää etanolia (niin kuin jutustasi voisi päätellä).Eli lisänä rikka rokassa se on sinunkin paskasi.

    Veneile hieman vähemmän ja käytä vapautuva aika lukemisen opettelemiseen ja sen luetun ymmärtämisen harjoittelemiseen. Ei tunnu ainakaan vielä viestien sisältä tavoittavan nystyröitäsi.

    Äänestä

  • Septi S kirjoitti:

    Veneile hieman vähemmän ja käytä vapautuva aika lukemisen opettelemiseen ja sen luetun ymmärtämisen harjoittelemiseen. Ei tunnu ainakaan vielä viestien sisältä tavoittavan nystyröitäsi.

    Ja sinun kannattaisi opetella oikein kirjoitus ennen kuin osallistut tällaisiin foorumeihin

    Äänestä

  • Voi hyvä Jumala tuota yksinkertaisuuden määrää!

    On se uskomatonta, että nämä BB:t jatkavat vaihtaa nimimerkkejään ja tuoda julki älyttömyyksiään niinä ainoina oikeina totuuksia.

    Infantilisuutesi paljastuu kirjoitustavastasi ja -virheistäsi (joita laskimme yksin ensimmäisessä töherryksessäsi yli kolmekymmentä kappaletta), joita olet viljellyt eri nimimerkkien taakse raukkamaisen lapsellisesti kätkeytyessäsi.

    Pyydä nyt ihan oikeasti, että joku kirjoitus-, luku- ja ennenkaikkea oivallustaitoinen tuttavasi tutustuu ympäristökeskuksen sinilevää käsittelevään materiaaliin. Biologit (joita rajattoman älykkyytesi riivaamana taatusti kutsut heitäkin viherpipertäjiksi) ovat yksioikoisesti kyenneet todistamaan myös veneilijöiden olevan osavastuussa sinilevän räjähdysmäisestä kasvusta Itämeressä ja suurimmissa järvissämme. Yksi litra ihmisen ureaa tuottaa kilotolkulla sinilevää!!!

    Jos todella mitättömässä päässäsi olet tietoinen siitä, että imutyhjennyspaikoista viemäriverkostoihin kulkeutuva roina lasketaan kuten väität “toisessa paikassa takaisin mereen”, niin jaa nyt meille tyhmemmillesikin tieto siitä, missä näin menetellään!!

    Toteamuksesi “Veneiden paskatankeista tulee puhdasta paskaa ja sinilevät tarvitsevat fosforia yms. lannoitteita” on suorastaan Nobelin arvoinen.

    Älyttömyytesi ei ansaitsisi kommentointia, mutta ihan nyt siltä varalta, että näille sivuille etsiytyisi joku toinen kaltaisesi, siis alle 10 ÄÖ:n omaava, tulkoon kerrotuksi, että tästä aiheesta on olemassa ihan oikeaa, tutkittua tietoa!!!

    Äänestä

  • Yes? kirjoitti:

    pitäisi suhtautua siihen, että kalat, hylkeet ynnä muut merenelävät paskovat ja kuseksivat raakana SUORAAN MEREEN? Kokonaismäärät lienevät paljon suuremmat kuin veneilijöiden, kun ne ovat siellä koko ajan ympäri vuoden eikä vain satunnaisesti loma-aikoina, ja niitä on paljon... Vessoja ne eivät opi käyttämään joten ne kai pitäisi teilata pois.

    Käykää katsomassa Korkeasaaressa hylkeen jöötiä! Hylkeiden määrä on lissäntynyt ja siten myös hylkeen paska. On muuten sikaiso; olisi ihmislapsella päkistelemistä.

    Äänestä

  • Juuso kirjoitti:

    Käykää katsomassa Korkeasaaressa hylkeen jöötiä! Hylkeiden määrä on lissäntynyt ja siten myös hylkeen paska. On muuten sikaiso; olisi ihmislapsella päkistelemistä.

    Katoppas kun ne hylkeen paskan sisältämät ravinteet on peräisin sieltä merestä eli kaloista niin ne kuuluvat luonnolliseen ravinteiden kiertoon mutta ihmisen paska taas ei sinne kuulu kun on peräisin pääosin maalla olevasta kasvi ja eläinkunnan tuotteista ja kuuluu takaisin maaperään.

    Äänestä

  • JR kirjoitti:

    Voi hyvä Jumala tuota yksinkertaisuuden määrää!

    On se uskomatonta, että nämä BB:t jatkavat vaihtaa nimimerkkejään ja tuoda julki älyttömyyksiään niinä ainoina oikeina totuuksia.

    Infantilisuutesi paljastuu kirjoitustavastasi ja -virheistäsi (joita laskimme yksin ensimmäisessä töherryksessäsi yli kolmekymmentä kappaletta), joita olet viljellyt eri nimimerkkien taakse raukkamaisen lapsellisesti kätkeytyessäsi.

    Pyydä nyt ihan oikeasti, että joku kirjoitus-, luku- ja ennenkaikkea oivallustaitoinen tuttavasi tutustuu ympäristökeskuksen sinilevää käsittelevään materiaaliin. Biologit (joita rajattoman älykkyytesi riivaamana taatusti kutsut heitäkin viherpipertäjiksi) ovat yksioikoisesti kyenneet todistamaan myös veneilijöiden olevan osavastuussa sinilevän räjähdysmäisestä kasvusta Itämeressä ja suurimmissa järvissämme. Yksi litra ihmisen ureaa tuottaa kilotolkulla sinilevää!!!

    Jos todella mitättömässä päässäsi olet tietoinen siitä, että imutyhjennyspaikoista viemäriverkostoihin kulkeutuva roina lasketaan kuten väität “toisessa paikassa takaisin mereen”, niin jaa nyt meille tyhmemmillesikin tieto siitä, missä näin menetellään!!

    Toteamuksesi “Veneiden paskatankeista tulee puhdasta paskaa ja sinilevät tarvitsevat fosforia yms. lannoitteita” on suorastaan Nobelin arvoinen.

    Älyttömyytesi ei ansaitsisi kommentointia, mutta ihan nyt siltä varalta, että näille sivuille etsiytyisi joku toinen kaltaisesi, siis alle 10 ÄÖ:n omaava, tulkoon kerrotuksi, että tästä aiheesta on olemassa ihan oikeaa, tutkittua tietoa!!!

    Veneily on ilmeisesti tältä kaudelta loppunut lähes kokonaan, koska sinilevä on hävinnyt lähes kokonaan!!!!
    Opettele lukemaan!

    Äänestä

Kun seuraa taas kerran käytävää keskustelua, ei voi kuin ihmetellä päätään nostavien veneilijöiden järjetöntä ehdottomuutta suhtautumisessa tähän sinänsä hyvään asiaan. Ollaan joko tiukasti puolesta tai vastaan.

Minä veneillessäni pyrin käyttämään imutyhjennyksiä aina kuin suinkin, mutta en toisaalta todellakaan lähde 8 kn. matkavauhdilla vartavasten tyhjentämään septiäni lähimpään imutyhjennys paikkaan matkan ollessa esim. 25-30 mailia, enkä toisaalta mene umpeenkaan. Silloin sitä pumpataan säiliö tyhjäksi mereen, tosin käytän saarikäymälöitä aina kuin mahdollista.

Nähdäkseni syy siihen, miksi veneilijöiden jätepäästöön on näin tiukalla kädellä nyt valtiovallan taholta puututtu, on pelkästään se, että lainlaatijoilla on ollut käsillä selkeä kohderyhmä, joka vielä pääsääntöisesti on verrattain lainkuuliasta. Näin voidaan taas lyödä nyrkillä omaa rintaa, ja julistaa kuinka on toimittu ympäristön hyväksi asettamalla tiukkoja päästörajoituksia, vaikuttamatta silti todellisuudessa yhtään mihinkään konkreettiseen jäteongelmaan.

Äänestä
  • Johan löytyi yksi järkeä käyttävä ja luultavasti vielä sellainen ihminen, joka osaa lukea aina koko viestin eikä suhtaudu suurella tunteella ja laput silmillä lukemaansa ja lue vietistä vain osaa, joka itselle sopii. Olen koko ajan kertonut, että on olemassa myös mahdollisuus toisinaan laskea jätesatsi mereen ja varmasti meri ei siitä miksikään muutu. Paikka pitää vain valita oikein.
    Nämä halvatun intomieliset viherpiipertäjät ja lillukanvarsissa pyörijät eivät osaa ilmeisesti edes lukea tai eivät ainakaan ymmärrä lukemaansa, mikä sinänsä ei ole uutta näissä kehissä.
    Varmasti kaikki nuo intomieliset meren puhtaanpitäjät toimivat aivan samoin kuin sinä ja minä toimitaan, eli jätteet imaistaan tankista, kun se JÄRKEVÄSTI on mahdollista ja jos imupaikka on tosiaan kymmenien mailien päässä eikä mahdollisesti edes toimi, niin katsotaan sopiva paikka mereltä septin tyhjentämiseen.
    Mikä pahinta, nämä intomielet eivät tunnu tietävän sinilevistä yhtään mitään, vaikka sinilevät kuuluvatkin heille (ja minulle) niin tärkeään luontoomme. Luonnon suojelijoina heidän pitäisi pysyä kokonaan pois mereltä / järviltä, koska ihminen ei sinne kuulu. Ihminen on ollut jo pitkään maaeläin, joten ei ole mitään asiaa kalojen ja muiden vesieläinten elinalueelle.
    Kuten sanottu – on ilo havaita, että kaikki ihmiset eivät kulje värilasit silmillä, jeesustele ja esitä suurta luonnonsuojelijaa ja kuitenkin samaan aikaan saastuttaa maat ja meret aivan samoin kuin mekin temme.

    Äänestä

  • Septi S kirjoitti:

    Johan löytyi yksi järkeä käyttävä ja luultavasti vielä sellainen ihminen, joka osaa lukea aina koko viestin eikä suhtaudu suurella tunteella ja laput silmillä lukemaansa ja lue vietistä vain osaa, joka itselle sopii. Olen koko ajan kertonut, että on olemassa myös mahdollisuus toisinaan laskea jätesatsi mereen ja varmasti meri ei siitä miksikään muutu. Paikka pitää vain valita oikein.
    Nämä halvatun intomieliset viherpiipertäjät ja lillukanvarsissa pyörijät eivät osaa ilmeisesti edes lukea tai eivät ainakaan ymmärrä lukemaansa, mikä sinänsä ei ole uutta näissä kehissä.
    Varmasti kaikki nuo intomieliset meren puhtaanpitäjät toimivat aivan samoin kuin sinä ja minä toimitaan, eli jätteet imaistaan tankista, kun se JÄRKEVÄSTI on mahdollista ja jos imupaikka on tosiaan kymmenien mailien päässä eikä mahdollisesti edes toimi, niin katsotaan sopiva paikka mereltä septin tyhjentämiseen.
    Mikä pahinta, nämä intomielet eivät tunnu tietävän sinilevistä yhtään mitään, vaikka sinilevät kuuluvatkin heille (ja minulle) niin tärkeään luontoomme. Luonnon suojelijoina heidän pitäisi pysyä kokonaan pois mereltä / järviltä, koska ihminen ei sinne kuulu. Ihminen on ollut jo pitkään maaeläin, joten ei ole mitään asiaa kalojen ja muiden vesieläinten elinalueelle.
    Kuten sanottu – on ilo havaita, että kaikki ihmiset eivät kulje värilasit silmillä, jeesustele ja esitä suurta luonnonsuojelijaa ja kuitenkin samaan aikaan saastuttaa maat ja meret aivan samoin kuin mekin temme.

    Voisit itse lopettaa tuon jeesustelun, intomielinen meuhkari. Tai ainakin yrittää saada jotain tolkkuakin kirjoituksiisi, kaikkien ristiriitaisuuksien sijaan. Oletkohan edes lukenut omia viestejäsi?

    Äänestä

  • J.K. kirjoitti:

    Turha näistä jutuista on vetää tuolla tavalla hernettä syvälle nenään.
    Ei minun tarvitse omia viestejäni uudelleen lukea, koska itse olen ne kirjoittanut. Sinulla vaan taitaa olla vaikeuksia saada ymmärretyksi lukemaasi tekstiä, mutta kyllä se siitä ajan kanssa varmaan rupeaa hoitumaan.
    Sille minä en voi mitään, jos sinä et saa tolkkua näistä kirjoituksista. Ja kun et saa tolkkua, niin älähän hyvä ihminen yritä vastailla.
    Otahan nyt hetki ihan rauhallisesti ja yritä sitten lukea edelleen rauhallisena, niin varmaan ymmärrät mitä olen kirjoittanut. Vai oliko nyt niin, että "se koira älähtää, johon kalikka kalhtaa"?

    Täs mittä oikjan kirituksi tarvita.
    Hylkkeil tehrä kunno paskapöntö.
    Ihmiste löpö vierä Orimattila.
    Saara syär oikke punassi ja näti näkössi mansikoi

    Äänestä

Iloisesti paskon haiveneen partaan yli jos on pakko.
Kunnon reelinkipaska on urheilusuoritus.

Äänestä

Olen lukenut käydyn keskustelun nimimerkin Perhe aloittaman teeman ympäriltä ja todennut että usein tunne on vahvempi kuin järki ja kokemus! Alkuperäiseen kysymykseen:"Haluaisin myös satamien imutyhjennyspaikkojen kommentteja."
Oma veneeni on meressä, mutta olen veneillyt 5:tenä kesänä järvillä viimeisen kymmenen vuoden aikana niin myöskin tänä kesänä. Asensin imutyhjenyksen veneeseeni jo 1992 kun veneilin ensi kertaa Saimaalla. Kokemukseni ovat että Saimaalla ja Päijänne/Keiteleellä imutyhjennyslaitteita on joka satamassa ja Saimaalla on myös useita kelluvia laitteita paljon käytettyjen luonnonsatamien läheisyydessä (esim. Ruuhansaari ). JA NIITÄ MYÖSKIN KÄYTETÄÄN.
Merellä asia on valitettavasti vielä toinen. Useissa kuntien ja veneseurojen satamissa ei vielä ole imutyhjennysmahdollisuutta, puhumattakaan kelluvista laitteista paljon käytettyjen luonnonsatamien läheisyydessä. Kun vielä huomioidaan veneilyn määrä esimerkiksi suomenlahdella verrattuna järville, niin tilanne on todella surkea. Tästä johtuen ymmärrän hyvin kommentit että ei ole järkeä lähteä pitkien selkosten taakse septiä pumppaamaan, vaan hyvin valittu paikka ulkona merellä ja kulussa (minä esimerkiksi 25 kn matkavauhtia ) harvoin tapahtuva septin tyhjennys ei varmaan ekosysteemiä kaada.
Myöskin on septi jäänyt tyhjentämättä imulaitteella syystä että imulaitteen kohta laiturissa toimii ns. räyhänuorison veneiden kiinnityspaikkana iltaisin. Vrt. Hangon Itäsatama, ainakin muutama vuosi sitten. Padasjoen vierassataman isäntäväelle suurkiitos kun jaksavat pitää kaljanuorison veneet poissa imutyhjennyksen tieltä ! ! !
Meillä veneilijöillä on paljon parantamisen varaa asenteissamme, mutta myöskin kunnat, viranoamiset ja veneseurat saavat lähitulevaisuudessa tarkistaa asennettaan.
Nykyinen ympäristölaki nimittäin vaatii jo septityhjennyslaitteet satamiin joissa on enemmän kuin xx (en muista kuinka monta) venepaikkaa. Rahaa ja järkeviä tiloja laitureilta ei vaan hetkessä löydy, mikä on sinänsä ymmärrettävää, muttei pit5kän päälle hyväksyttävää. Siis järki käteen ja tunteet syrjään, pyrkikäämme tyhjentämään septitankki imulaitteella aina kun se vain on kohtuudella mahdollista, mutta on kohtuutonta alkaa hötkyilemään ja olemaan mikään absolutisti ja intoilija niin että ajaa imutyhjennykseen vaikka väkisin, periaatteesta. Lisättäköön tyhjennyspisteiden lukumäärää ja pidettäköön laitteet kunnossa ja laituritilat siltä kohtaa vapaana bustereista ja muista ns. mökkiveneistä.
Imulaitteissa on useimmiten erillinen letku öljyisen pilssiveden imemiseen. Todella oiva keksintö ja tyhjentää pilssin melkein pölykuivaksi.
Hyvää loppuveneilykautta meille kaikille . . . . . .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Perhe kirjoitti:

Tässä nyt, haluan aloittaa kyselyn, että moniko veneilijä laskee pökäleensä ja muut talousvetensä Itä-mereen?
Ja kuinka moni käytää imutyhjennystä?
Haluaisin myös satamien imutyhjennyspaikkojen kommentteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu