Keskustelupalstoilla hehkutetaan niin hirveästi sitä että David Eddings kirjoittaa kliseisiä kirjoja. Minä en ole huomannut että siinä olisi mitää kliseitä. Hyvän ja Pahan taistelu on lähes kaikissa fantasia kirjoissa.
Elikkä perustelkaa miksi ko. kirjoittaja on huono ja mitä kliseitä Belgarionin tarussa, Mallorean tarussa, Belgarathissa tai Polgarassa.
Elikkä perustelkaa miksi ko. kirjoittaja on huono ja mitä kliseitä Belgarionin tarussa, Mallorean tarussa, Belgarathissa tai Polgarassa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
> Minä en ole huomannut että siinä olisi mitää kliseitä.
> Hyvän ja Pahan taistelu on lähes kaikissa fantasia kirjoissa.
Mitenkäs sinun planeetallasi määritellään klise? :)
On siinä kyllä muitakin. Pojan (joka oikeasti on kuningas/velho) kasvutarina, tyhmät mutta kovaääniset naishahmot, matka, pelastettavat henkilöt, tiukka rotuoppi, ...
Ainut perusklise joka ei joukkoon mahdu on luotettavan kumppanin petos. Olisi varmaan liian monimutkainen.
Ja lisätään että kliseet sinänsä eivät ole paha asia. Paha asia ne ovat vasta jos ne ovat kirjassa siksi että ne ovat kliseitä eivätkä siksi että ne ovat oleellisia tarinan kannalta. Eddings kuuluu minusta ensimmäiseen kategoriaan.
En ole Eddingsin kliseitä pahemmin pohtinut ja tarujen lukemisesta on jonkin verran aikaa, mutta kliseitä pahempi ominaisuus Eddingsin kirjoissa on mielestäni toisto henkilöhahmoissa ja juonessa.
Yleensä päähenkilö on kohtalostaan tietämätön sankari, joka yleensä korkeamman voiman johdattamana saa hankittua itselleen jumalalliset voimat. Sama toistuu Belgarionilla ja sillä ritarilla, jonka nimeä en nyt muista, siinä toisessa tarumaailmassa.
Myös naishahmoissa tuntuu olevan pientä kierrätyksen makua. Naishahmot tuntuvat olevan aina hiukan miehiä fiksumpia ja heitä askeleen edellä, mutta toisaalta myös turhamaisempia ja ylpeämpiä.
Tällainen vaikutelma on syntynyt Eddingsin tekeleistä...
kysymyksessä sparhawk.. muistaisin että jossakin tarumaalimassa oli sen niminen ritari. oon kyllä lukenu niin paljon kirjoja että ovipi mennä jo sekaisin, mutta muistaisin että tämänniminen hemmo oli eddingsin luoma.
Kuulostaa tutulta kyllä juu. Eiköhän se ollut se... ihme äijä sekin on.
Itse pidän eniten Sparhawkin tarinoista. Ne on erilaisempia, vaikka kertovat kyllä perus juonta,(hyvä vastaan paha). Sparhawk on henkilönä paljon mielenkiintoisempi kuin Belgarionin yms. Muitten tarinoiden päähenkilöt. :)
Suosikkejani ovat siis Eddigsin kirjoista Sparhawkit, sanotte mitä tahansa! :D :D :D :D
Eddingsin tuotannossa kannattaa tehdä jako tuotannon jonka kirjailija on kirjoittanut itse ja vaimonsa kanssa välille.
Jälkipuoliskon tuotanto säilyttää paljon Eddingsmäisiä piirteitä, mutta toisaalta muutokset ovat myös selkeitä. Alkupuoliskon kirjat, esimerkiksi, suhtautuvat naisiin varsin erilailla, verrattuna teoksiin joita Eddingsin vaimo on ollut kirjoittamassa.
Jälkimmäisen puoliskon teksti on myös huolitellumpaa, vaikkakin on mielestäni menettänyt osan Eddingsmäisyydestään.
...niin ettet ole lukennut muita Eddingsin kirjoja ku Belgarionin ja Malorean tarut? Siitä on kyllä aikaa ku ite olen lukennu nämä muut (siis ne jotka ei kerro Belgarionista, en nyt muista nimiä) mutta minusta kirjojen loppu ei ollu yhtään kliseinen. Niisähän sankari luopuu voimistaan ja (korjatkaa jos olen väärässä) se ei minusta ole kovin tavallista.
Myönnettäköön että Belgarionista kertovat kirjat ovat melko kliseisiä mutta minusta niiden huumori korvaa kyllä sen:)
Luin ensin muistaakseni belgarionin tarun, mikä alkoi käydä aika puuduttavaksi toisen kirjan paikkeilla. Olisi varmaan auttanut jos olisi ollut 13-vuotias noita lukiessa... :)
Seuraavaksi tartuin mallorean taruun ajatellen ettei se nyt ainakaan yhtä huono ole. Ei ollut. Oli jopa huonompi... Mutta samat kliseet kyllä löytyivät yllättäen siitäkin (ok, poika jonka kasvutarina esitettiin oli tällä kertaa erikoinen jo alusta asti).
Muuta en ole jaksanut lukea. Minusta kaksi pettymystä on enemmän kuin kirjailijalle pitäisi sallia...
Olen Eddings fani, minulla on sekä Belgarionin että Mallorean tarut itselläni. Myönnän myös että kirjat ovat näin vanhemmiten tulleet hieman kuiviksi.
Minulla on myös Althalus- niminen kirja ja se on erillaisuudessaan paljon mehukkaampi kuin nuo ensimmäiset kirjat. Tosin asiaan vaikuttaa että pidän kissoista... Ja Vanhempien Jumalien ensimmäinen osa on vielä joulupukin pajassa, odotan sitä innolla...
Lukekaapa tuo Althalus ja laittakaa kommenttia.
Ensiksi pitää mainita,että Belgarionissa on luotettavan kumppanin petos tosin jo ennen Belgarionin syntymää. Tarkoitan tietysti (Bel)Zedaria...
Tuntuu siltä,että aika monet on ekoina fantasia kirjoina lukenut Eddingdsin kirjoja.Niinkuin minäkin luin ensimmäiseksi Belgarionin joten siitä syystä se on jotenkin säilynyt miun suosikkien joukossa.
Eddings toistaa itseään,on välillä todella kuiva ja ennalta arvattava mutta silti Eddingsin Belgarion,Mallorea,Elenium ja Tamuli-sarjat on mahtavia kaikki sen jälkeen ilmestyneet kirjat on toistoa ja eivät ole tuoneet mitään uutta...
Polgaran ja Belgarathin tarut ovat saman toistoa eri näkökulmista ja mutta tuovat väriä päähenkilöihin ja lisäävät "kiintymystä".
Althalus on ensiksikin aivan liian pitkä ja siinä tapahtuu aivan liian vähän...Dweia muistuttaa aivan liikaa Aphraelia,että olisi omaperäinen ja kirjan pahikset ovat idiootteja joita voi vedättää ihan miten sattuu...Todella kuiva kirja...
Mutta jos jotain todella kamalaa haluaa lukea niin kannattaa lainata Reginan laulu. Olisiko se ollut Eddingsin yritys kirjoittaa jotain muuta kuin fantasiaa??
Unennäkijät on yritys palata tuttuun vanhaan eddingsiin mutta tuntuu,että kirjailijalla ei yksinkertaisesti ole enää mitään uutta tarjottavaa...TAAS kerran pääosassa on "tyttö" joka muistuttaa Aphraelia ja muutkin henkilöhahmot on vanhojen toistoa. Alkuperäiset hahmot ovat ainutlaatuisia kun taas unennäkijöissä vanhan toisto on vain puuduttavaa...
Muutenkin kirja tuntuu vain listaavan tapahtumia ja henkilöitä eikä saa puhallettua henkeä mihinkään. Toivottavasti kyseessä on trilogia muuten sitä ei jaksa lukea...
Eddingsin kirjojen parasta antia on ehdottomasti kuivan ironinen ja kyyninen huumori varsinkin Elenium ja Tamulin tarussa on todella hauskoja kohtia...Ja Belgarionissa ja Malloreassam ehdoton suosikkini on Silkki missään muussa kirjoissa ei ole yhtä ihanaa ketkua =)
Belgarion on aivan liian yli ihminen,että henkilöön voisi kiintyä...
Oon kans huomannu samoja henkilöiden piirteitä aina lisää sitä mukaa kun oon lukenu uusia taruja tai mikskä niitä nyt haluukaan sanoo. Kaikki Suomes ilmestyneet kirjat on vähintään kertaalleen luettu. En nyt jaksa luetella niitä samanlaisuuksia, mutta kyllä niitä löytyy. Esim, nuo pienet tytöt kiipeilee aina muitten syleihin ja lumoaa kaikki täysin. Uudet henkilöt ovat yleensä aiempien kirjojen henkilöiden sekoituksia. Ominaisuuksia sieltä sun täältä.
Tää on ihan ainakin mun mielipide, mutta oon kyllä kans pitäny Eddingsii mun lempikirjoittajana. Oon ehkä vaan kasvanu ohi. Jokatapaukses Eddingsseillä on hyvä alottaa (fantasian) lukeminen.
Kun minä rakastan Eddingsin kirjoja, vaikka tiedän niiden olevan hieman.. no en sano ääneen. Ja löytyy luotettavan kumppanin petostakin, mutta ei päähenkilöiden kohdalla.
Joo oon samaa mieltä sun kaa. Eddings on hyvä kirjailija ja varsinki Mallorean taru on tosi hyvä. Se saa sen tarinan tuntumaan aidolta kaikkine "kliseineen"... Tarkotan siis että sellanen maailma vois oikeesti olla jossain kaukana, kun Eddings on luonut sen niin tarkasti.
En osaa sanoa David Eddingsistä oikein muuta että ainakin hänen luoma maailma on paljon "kuivempi" kuin normaalisti. Eddingsin kirjat olivat ensimmäisiä joita luin.
Kai ne ihan hyviä "startti kirjoja" on... helppoa luettavaa.
Eddingsin kirjoissa kyllästyttää ihan pirusti se ainainen "Miksi minä?" ja "Luota minuun." Huh.. Jokainen hahmo on niin hemmetin hauska ja ironinen että oksettaa.