Sinuhe

Sinuhe on kyllä ehkä paras suomalainen kirja jonka olen lukenut. Riippuu vähän tunnetilasta mikä on paras milloinkin...

Tuo viimeinen lause on todella miettimisen arvoinen. Vaikea on nyt nähdä Sinuhea kuitenkaan yksinäisenä ihmisenä... voi olla, että Waltarin haluaa vain dramaattisen ja sinänsä uskottavan lopun kirjalle, jossa hiukan jo katkera kertoja purkaa kokemuksiaan.

Toisaalta se voisi kuvastaa jonkinlaista ideologista yksinäisyyttä. Sinuhea paremmin ilmiö tuli esille heikon faarao ?Ekhnatonin? (en ole varma enää nimestä) toimissa, joka takakannenkin mukaan "uhraa koko maansa ihmisten välisen veljeyden, kansojen tasavertaisuuden ja luokattoman yhteiskunnan hyväksi".

Kaikki muut eivät vain tuntuneet käsittävän koko ideaa. Siinä mielessä faarao eli yksin koko ikänsä.

larnu kirjoitti:

Sinuhe on kyllä ehkä paras suomalainen kirja jonka olen lukenut. Riippuu vähän tunnetilasta mikä on paras milloinkin...

Tuo viimeinen lause on todella miettimisen arvoinen. Vaikea on nyt nähdä Sinuhea kuitenkaan yksinäisenä ihmisenä... voi olla, että Waltarin haluaa vain dramaattisen ja sinänsä uskottavan lopun kirjalle, jossa hiukan jo katkera kertoja purkaa kokemuksiaan.

Toisaalta se voisi kuvastaa jonkinlaista ideologista yksinäisyyttä. Sinuhea paremmin ilmiö tuli esille heikon faarao ?Ekhnatonin? (en ole varma enää nimestä) toimissa, joka takakannenkin mukaan "uhraa koko maansa ihmisten välisen veljeyden, kansojen tasavertaisuuden ja luokattoman yhteiskunnan hyväksi".

Kaikki muut eivät vain tuntuneet käsittävän koko ideaa. Siinä mielessä faarao eli yksin koko ikänsä.

Lue lisää

Yksinhän se Sinuhe lopulta jää. Ystävät ja rakkaat menevät, ja vain hyppysellinen viisautta on jäänyt käteen. Eikös sama asia toistu muutaman kerran kirjan aikana, sekä tapahtumissa että päätelmänä? Vanhempien sielunvaellus jää maailmallisista syistä vähän heikoille, poikalapsi tapetaan, ystävät menevät kun mies seuraa omaatuntoaan, lopulta jopa Kaptah taitaa jäädä maailmalle kun Sinuhe joutuu eristykseen. En kyllä muista ihan tarkkaan kun en ole aikoihin lukenut.

Sen muistan, että kovin samanlaisia ovat kaikkien Waltarin historiallisten romaanien tarinat, kertojaminät - samoin naishahmot ovat aina samat: petollinen joka mokaa kaiken, eli Nefernefer ja rakkaus joka mokataan itse, Merit.

Tuo loppu edustaa varmaan myös tyylillistä valintaa. Waltari on uskottavasti osannut pukea historialliset romaaninsa juhlavaan vanhatestamentilliseen asuun, ilman että luettavuus olisi kärsinyt. Sitä melkein luulee lukevansa historiallista dokumenttia.

Waltarilla oli egyptologia hyvin hanskassa ja Sinuhe on sikälikin uskottavana.

Sinuhen tarina oli niin todentuntuinen, että joku hyönteistutkija kirjoitti Waltarille kirjeen, jossa pyysi huolestuneena lisätietoja jonkun kirjassa mainitun öttiäisen esiintymisestä muinaisessa Egyptissä. Hänen tietoonsa kun se oli vasta myöhemmin sinne levinnyt. Waltari oli kohteliaasti vastannut että kirja oli pelkkää fiktiota ja tässä kohtaa hän oli tehnyt valitettavan asiavirheen (tämä kuulopuhetta, en tiedä onko tosi).

Egyptologi kirjoitti:

Yksinhän se Sinuhe lopulta jää. Ystävät ja rakkaat menevät, ja vain hyppysellinen viisautta on jäänyt käteen. Eikös sama asia toistu muutaman kerran kirjan aikana, sekä tapahtumissa että päätelmänä? Vanhempien sielunvaellus jää maailmallisista syistä vähän heikoille, poikalapsi tapetaan, ystävät menevät kun mies seuraa omaatuntoaan, lopulta jopa Kaptah taitaa jäädä maailmalle kun Sinuhe joutuu eristykseen. En kyllä muista ihan tarkkaan kun en ole aikoihin lukenut.

Sen muistan, että kovin samanlaisia ovat kaikkien Waltarin historiallisten romaanien tarinat, kertojaminät - samoin naishahmot ovat aina samat: petollinen joka mokaa kaiken, eli Nefernefer ja rakkaus joka mokataan itse, Merit.

Tuo loppu edustaa varmaan myös tyylillistä valintaa. Waltari on uskottavasti osannut pukea historialliset romaaninsa juhlavaan vanhatestamentilliseen asuun, ilman että luettavuus olisi kärsinyt. Sitä melkein luulee lukevansa historiallista dokumenttia.

Waltarilla oli egyptologia hyvin hanskassa ja Sinuhe on sikälikin uskottavana.

Sinuhen tarina oli niin todentuntuinen, että joku hyönteistutkija kirjoitti Waltarille kirjeen, jossa pyysi huolestuneena lisätietoja jonkun kirjassa mainitun öttiäisen esiintymisestä muinaisessa Egyptissä. Hänen tietoonsa kun se oli vasta myöhemmin sinne levinnyt. Waltari oli kohteliaasti vastannut että kirja oli pelkkää fiktiota ja tässä kohtaa hän oli tehnyt valitettavan asiavirheen (tämä kuulopuhetta, en tiedä onko tosi).

Lue lisää

Se anakronistinen öttiäinen oli hietakirppu (Sarcopsylla penetrans), josta olen kuullut kaksi eri tarinaa. Toisen mukaan joku saksalainen egyptologi oli käynyt läpi koko romaanin oman tieteenalansa näkökulmasta, eikä löytänyt muuta kuin yhden kiistattoman anakronismin: Tämä itikka (jota Sinuhe muka kaivoi maanmiestensä jalkapohjista) on todellisuudessa levinnyt Etelä-Amerikasta Afrikkaan vasta orjalaivojen mukana.

Toisen version mukaan niinikään saksalainen eläintieteen tohtori kyseli Waltarilta hyvin huolissaan, oliko hän tehnyt väitöskirjansa väärien tietojen pohjalta. Hän kun oli väitellyt juuri hietakirpun leviämishistoriasta Afrikassa.

larnu kirjoitti:

Sinuhe on kyllä ehkä paras suomalainen kirja jonka olen lukenut. Riippuu vähän tunnetilasta mikä on paras milloinkin...

Tuo viimeinen lause on todella miettimisen arvoinen. Vaikea on nyt nähdä Sinuhea kuitenkaan yksinäisenä ihmisenä... voi olla, että Waltarin haluaa vain dramaattisen ja sinänsä uskottavan lopun kirjalle, jossa hiukan jo katkera kertoja purkaa kokemuksiaan.

Toisaalta se voisi kuvastaa jonkinlaista ideologista yksinäisyyttä. Sinuhea paremmin ilmiö tuli esille heikon faarao ?Ekhnatonin? (en ole varma enää nimestä) toimissa, joka takakannenkin mukaan "uhraa koko maansa ihmisten välisen veljeyden, kansojen tasavertaisuuden ja luokattoman yhteiskunnan hyväksi".

Kaikki muut eivät vain tuntuneet käsittävän koko ideaa. Siinä mielessä faarao eli yksin koko ikänsä.

Lue lisää

Sitähän on mm. Markku Envall analysoinut, että Waltari vertasi muinaisia lähi-idän valtakuntia 30- ja 40-luvun Eurooppaan.
Egyptin lähin vastine oli Englanti. Babylon = Venäjä, Heetti = Saksa, Mitanni = Puola, Kreeta = Ranska. Gazan piiritys (vaikka se olikin Egyptin siirtokunta) tuo elävästi mieleen Leningradin. Olisikohan khabireilla (hebrealaisilla) ja Suomella tässä mielessä joitakin yhteisiä piirteitä?

Kun Waltari pääsi sodan jälkeen siviiliin ja vapautui sensuurista, patoutuneet ideat löysivät muotonsa uskomattoman nopeasti ja tarkasti.

wiikatemies kirjoitti:

Sitähän on mm. Markku Envall analysoinut, että Waltari vertasi muinaisia lähi-idän valtakuntia 30- ja 40-luvun Eurooppaan.
Egyptin lähin vastine oli Englanti. Babylon = Venäjä, Heetti = Saksa, Mitanni = Puola, Kreeta = Ranska. Gazan piiritys (vaikka se olikin Egyptin siirtokunta) tuo elävästi mieleen Leningradin. Olisikohan khabireilla (hebrealaisilla) ja Suomella tässä mielessä joitakin yhteisiä piirteitä?

Kun Waltari pääsi sodan jälkeen siviiliin ja vapautui sensuurista, patoutuneet ideat löysivät muotonsa uskomattoman nopeasti ja tarkasti.

Lue lisää

Sinuhen synty tv- dokumentissä 50v Sinuhesta oli juuri tästä miten toinen maailmansota kulkee rivien välissä.
Näin on ja näin on aina oleva.
Kirjailija oli hyvin pettynyt ja masentunut ihmiskunnan tapaan ja kykyyn ratkaista ongelmat

wiikatemies kirjoitti:

Sitähän on mm. Markku Envall analysoinut, että Waltari vertasi muinaisia lähi-idän valtakuntia 30- ja 40-luvun Eurooppaan.
Egyptin lähin vastine oli Englanti. Babylon = Venäjä, Heetti = Saksa, Mitanni = Puola, Kreeta = Ranska. Gazan piiritys (vaikka se olikin Egyptin siirtokunta) tuo elävästi mieleen Leningradin. Olisikohan khabireilla (hebrealaisilla) ja Suomella tässä mielessä joitakin yhteisiä piirteitä?

Kun Waltari pääsi sodan jälkeen siviiliin ja vapautui sensuurista, patoutuneet ideat löysivät muotonsa uskomattoman nopeasti ja tarkasti.

Lue lisää

Mielenkiintoinen ajatus. Jos vaikka sodan jälkeen on ollut helpompaa ajatella valtioillekin roolihahmot, luonteineen, erityispiirteineen ja jopa vuorosanoineen. Olihan sota aika intensiivistä vuoropuhelua, josta valtioiden oli myös vaikea jäädä ulos.