äitini kuoli keuhkosyöpään -97 olin silloin 17.v. olen asiasta paljon puhunut ja käsitellyt... ym
mutta ikävä ei vaan helpota, se haittaa ihan arkipäivää, joo ja olen jutellut jopa ns. ammatti terapeuttien ym kanssa. ikävä vaan on siis suuri, ja elämän vastoin käymisten myötä usko mihinkään on vähentynyt jopa välillä kadonnut, toisaalta taas halu uskoa johonkin on kova. mutta jotenkin kaipaa ns todisteita. etenkin omakoht. joten kertokaapas joku oikeasti missä äitini on, mitä hänelle kuuluu, millainen hän oli eläessään. lue n kyllä mutta hyvin epäuskoisena. kiinnostuneena odotan voiko joku oikeasti tietää ja haluaa auttaa surussani ja ikävääni. terv. Miia
mutta ikävä ei vaan helpota, se haittaa ihan arkipäivää, joo ja olen jutellut jopa ns. ammatti terapeuttien ym kanssa. ikävä vaan on siis suuri, ja elämän vastoin käymisten myötä usko mihinkään on vähentynyt jopa välillä kadonnut, toisaalta taas halu uskoa johonkin on kova. mutta jotenkin kaipaa ns todisteita. etenkin omakoht. joten kertokaapas joku oikeasti missä äitini on, mitä hänelle kuuluu, millainen hän oli eläessään. lue n kyllä mutta hyvin epäuskoisena. kiinnostuneena odotan voiko joku oikeasti tietää ja haluaa auttaa surussani ja ikävääni. terv. Miia
Vastaukset 3
Vanhimmat
Surusi sattuu minuun ; sinulle vieraaseen ihmiseen.
Ihmisissä on suuressa hädässä ja ahdistuksessa rukoileva sisin. Se näyttää löytyvän kaikista ihmisistä ja monella eri tavalla riippuen kulttuuritaustoista.
Enempää filosofoimatta kehotan sinua luottamaan, että rakas äitisi on Jumalan luona ja toivoo sinun, lapsensa, iloitsevan omasta elämästäsi.
Uskon, että kerran tapaatte, kun aika on. Ole turvallisella mielellä.
Äitisi on päässyt sinne, missä ei tunneta kipua eikä tuskaa. Hän on tuolla meitä muita ylempänä ja hänellä on siellä varmasti hyvä olla.
Sanon siksi viimeisillä kun olen tuolla ylhäällä joutunut paneutumaan näihin maallisiin seikkoihin. Tämä seikka on minun sydäntäni lähempänä tähän saan voimaa..
Rakas Lapsi.. voinen kait alkaa tämän...? Voin hyvin paneutua sinun tilanteeseesi ja näen, että olet kaikkesi yrittänyt, silti vaan äitisi seuraa kannoillasi.
Miksi luulet ettet pääse surusi yli? Minä tiedän, siksi kun äitisi ei pääse surunsa yli.. Hän seuraa sinua kaiket päivät ja yöt, hän yrittää sinuun konktattia kaiken aikaa.. Miksi pelkäät? Mikset ota vastaan tunnetta että hän onkin vierelläsi..? Anna itsesi rentoutua, kerro äidillesi pienistä ja isoista huolista ja surustasi hänet menetettyäsi, toiseen tasoon.. Kerro antaneensi anteeksi hänelle joskus tapahtuneet kiukun purkaukset, tai sano hänelle että ymmärrät ettei hänellä ole helppoa olla kun ei voi sinulle puhua suoraan, vaan telepaattisesti... Äitisi kuulee sinun ajatuksetkin astraalikehossa kommunikoidaan vain telepaattisesti. Ota äitisi kuva ja muistele mukavia hetkiä ja kun laitat kuvan takaisin paikalleen niin sanot äidillesi hei sitten, kohta ajattelen sinua taas.. Jonain päivänä olet työstänyt äitisi muistojen joukkoon. Jonain päivänä tajuat surreesi loppuun. Täydellistä päätöstä ei silloinkaan ole. Tulet aina muistamaan äitisi. Kaikille lapsille on Äiti rakkain ihminen maailmassa. Mutta muista että maailma on täynnä äidittömiä..